Veikko Artman (22. toukokuuta 1930 Helsinki26. tammikuuta 2012) oli suomalainen yleisurheilukilpailujen lähettäjä. Hänen uransa alkoi vuonna 1948, ja hän toimi tehtävässään vielä Helsingin MM-kilpailuissa 1983 ja EM-kilpailuissa 1994. Hän toimi lähettäjänä kansainvälisissä kilpailuissa myös Suomen ulkopuolella. Artman loi Suomessa nykyisen yleisurheilun lähettäjäkoulutuksen ja oli Suomen Urheiluliiton valtakunnallinen lähettäjäkouluttaja 1960-luvun puolivälistä vuoden 2000 loppuun saakka.[1] Artmanin poika Vesa Artman on myös lähettäjä.[2]

Artman oli espoolaisseura Viherlaakson Veikkojen perustajajäsen ja toimi myöhemmin pitkään Helsingin Kisa-Veikoissa.[1]

Artmanin lempinimi oli ”Startman”.[1]

Lähteet

muokkaa
  1. a b c Artman, Vesa: Veikko Artmanin muistoksi (Arkistoitu versio archive.org-sivustolla) 28.1.2012. Suomen Urheiluliitto. Arkistoitu 19.6.2015. Viitattu 28.1.2012.
  2. Oikeassa kädessä sähköase ja vasemmassa ysimillinen – Vesa Artman on yleisurheilussa paljon nähnyt suomalainen, joka toivoo aina, ettei vaimo näe häntä tv:ssä yle.fi. Viitattu 15.7.2020.
Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.