Varmistaminen (kiipeily)

Varmistaminen on kiipeilyssä toimintaa, jolla varaudutaan kiipeilijän putoamiseen ja tämän tapahtuessa putoamisen hallitsemista. Varmistettaessa kiipeilijä pukeutuu valjaisiin, joihin sidotaan köysi, joka ohjataan kulkemaan varmistuspisteisiin kiinnitettyjen sulkurenkaiden kautta varmistusvälineeseen, joka normaalisti päästää köyden kulkemaan mutta varmistettavan pudotessa lukitsee sen. Tyypillisesti varmistusvälinettä käyttää varmistaja. Varmistuspisteet, joiden kautta köysi kulkee, voivat olla kiipeilyseinään tai kallioon kiinteästi asetettuja tai kallionkoloihin tai jäähän väliaikaisesti kiinnitettyjä.

Varusteet

Kaikki varmistusvarusteet ovat kiipeilykäyttöön erikseen valmistettuja ja kansainvälisen kiipeilyliitto UIAA:n hyväksymiä. Putoamisen oletetaan aiheuttavan 20 kN voiman (vastaa kahden tonnin painoa).

Valjaat

Alavaljaat: Vyö, kaksi reisilenkkiä ja ne yhdistävä oranssi varmistuslenkki

Valjaita on kahta perusmallia. Kokovaljaat kiertävät reisistä hartioille ja niissä on kiinnityslenkki tai kaksi yhteen sidottavaa lenkkiä rinnan kohdalla. Kokovaljaita pidetään turvallisimpina ja lapsille ei suositellakaan muuta.

Alavaljaat muodostuvat leveästä vyöstä ja kummankin reiden ympärille tulevista reisilenkeistä, jotka yhdistyvät vyön etuosassa varmistuslenkkiin. Alavaljaat ovat yleisemmät kiipeilyssä ja niitä pidetään mukavampina, mutta ne eivät automaattisesti pidä ihmistä pystyasennossa. Alavaljaiden kanssa voidaan käyttää rinnan kiertäviä ylävaljaita.

Molemmissa valjastyypeissa periaattena on putoavan kiipeilijän painon kohdistuminen reisiin. Aiemmin käytetty leveä vyö oli vaaraksi sisäelimille.

Varmistuslenkin lisäksi valjaissa on usein varustelenkkejä, jotka eivät kestä putoamisen aiheuttavia voimia.

Köysi

Kiipeilyssä käytetään kahdentyyppisiä köysiä. Yläköysikiipeilyssä käytetään staattista tai semistaattista köyttä, joka venyy vain vähän. Koska yläköysikiipeilyssä tyypillinen putoamismatka on kymmeniä senttejä tai metrin suuruusluokkaa, tämä ei aiheuta kohtuutonta kuormitusta putoajaan.

Alaköysikiipeilyssä käytetään varsinaista dynaamista kiipeilyköyttä, joka venyy merkittävästi. Teoreettinen maksimiputoaminen on kaksi kertaa kiipeäjän ja varmistajan välinen matka, olettaen kiipeäjän, joka kiipeää suoraa seinämää varmistajan luota ylös ja putoaa vapaasti alas köyden varaan. Dynaaminen köysi on suunniteltu venymään siten, että kiipeilijään kohdistuva voima pysyy kohtuullisena. Dynaamisen köyden elinikä on rajallinen, köysi säilyttää kimmoistuutensa viisi vuotta valmistusajankohdasta ja kestää vain rajallisen määrän maksimiputouksia (jotka ovat harvinaisia).

Varmistusväline

Varmistusvälineitä

Varmistajan käyttämä varmistusvälinen sallii köyden kulkevan normaalisti läpi, jolloin varmistaja voi pitää köyden sopivan kireänä suhteessa kiipeilijään. Useimmissa kiipeilyn lajeissa kiipeilijä ei saa ottaa tukea köydestä, joten köyden on oltava jonkin verran löysä. Kiipeilijän pudotessa varmistaja pitää kiinni köyden toisesta päästä ja varmistusväline luo köyteen riittävästi kitkaa, jotta se ei kulje varmistusvälineestä läpi. Tällöin putoamisen voima kohdistuu varmistuspisteiden (jotka ottavat osan voimasta kitkana) kautta varmistajaan, joka toimii vastapainona ja pysäyttää putoamisen. Tarvittaessa varmistaja voidaan kiinnittää paikoilleen nauhalenkeillä tai köydellä.

Yleinen varmistusväline on lyhyt alumiininen putki, jonka kautta köysi kiertää varmistajan varmistuslenkissä olevan sulkurenkaan ja takaisin. Putki ei ole aivan suora, vaan on muotoiltu tuottamaan sopiva määrä kitkaa, hallitsemaan lämpökuormitus, pitämään köysi oikeassa asennossa jne. Tällaisen laitteen toiminta edellyttää että varmistaja vetää köyttä toiseen suuntaan varmistettavasta ja näin saadaan riittävä kitka putoamisen pysäyttämiseksi. On myös olemassa puoliautomaattisia varmistusvälineitä, jotka päästävät köyden kulkemaan hitaasti, mutta tarttuvat kiinni nopeuden kasvaessa. Petzl Grigri on tunnetuin tämäntyyppinen väline. Varmistamiseen tarvittavan kitkan voi saada aikaiseksi myös solmulla tai, voimien ollessa pienempiä, kiertämällä köyden varmistajan selän takaa.

Varmistaminen kalliolla

Kiiloja ja yksi kamu sulkurenkaassa

Alaköysikiipeilyssä on kiipeilijän edetessään kiinnitettävä köysi varmistuspisteisiin. Urheilukiipeilyssä nämä ovat yleensä kallioon porattuja ja epoksoituja porahakoja. Perinteisessä kiipeilyssä kalliota ei ole muokattu, vaan kiipeilijä kuljettaa mukanaan erimuotoisia kiiloja, jotka hän sijoittaa ja kiilaa kallionhalkeamiin. Nykyään pyritään "puhtaaseen kiipeilyyn", kalliota mahdollisimman vähän kuluttavaan varmistamiseen. Kallionhalkeamaan vasaroitavien vasarahakojen käyttö on siten harvinaisempaa.

Puhtaan kiipeilyn varmistukseen käytettävät välineet ovat hyvin monimuotoisia. Kiilojen alkuhistoria on muttereissa, joista brittikiipeilijät porasivat kierteet pois ja sitoivat köydenpätkiin. Moderni kiila on vaijerilenkin suuntaan suippeneva monitahokas, joka sovitetaan kallionhalkeamassa olevan kapeikon yläpuolelle. Vaijerilenkin suuntaan kohdistuva veto kiilaa kiilan paikoilleen.

Kiila ei pysty toimimaan suoraseinäisessä halkeamassa ja tällaisia varten on kehitetty kamu, jossa on muutama, yleensä neljä, epäkeskoa jousitettua lehteä varressa. Kun kamu työnnetään halkeamaan lehdet avautuvat seiniä vasten ja varresta vedettäessä kampeavat ulospäin, pysyen paikoillaan. Poistamista varten lehdet voidaan vetää kasaan. Nimitys ”kamu” viittaa sekä kampeamisominaisuuteen että tuotenimeen, englanniksi kamut tunnetaan yleisnimellä ”cam” ja ensimmäinen tuote oli nimeltään ”Friend”. Koska kamuissa on liikkuvia osia, niitä on käsiteltävä muita välineitä huolellisemmin ja ne tarvitsevat puhdistusta ja voitelua.

Hexat muistuttavat ulkoasultaan isoja muttereita, mutta eivät ole säännöllisiä kuusikulmioita. Hexat ovat kiiloja isompia ja hyödyntävät sekä kiilaominaisuutta että kampeamista.

Nämä ovat Suomen kallioilla yleisimmät, alan tuotekehitys on voimakasta ja luovaa ja paikallisten olosuhteiden sanelemaa. Lisäksi voidaan käyttää luonnonvarmistuksia, nauhalenkkiä puun tai sopivan kiven ympärillä.

Köyttä ei kiinnitetä suoraan kiilaan tai porahakaan, vaan väliin tulee jatko, joka muodostuu kahdesta sulkurenkaasta ja noin 15 senttimetrin nauhalenkistä. Toinen sulkurengas tulee kiilan tai porahaan lenkkiin ja toisesta kulkee köysi läpi. Näin köysi saa enemmän vapautta ja köyden voima ei kohdistu yhtä suoraan itse kiilaan, jonka köyden liike saattaisi irrottaa.

Alaköysikiipeilyssä ensimmäisenä kiipeävä sijoittaa varmistukset ja perässä tuleva purkaa ne. Tähän työhön on olemassa erityinen koukku, jolla pystyy työntämään, vetämään ja vääntämään kiinni juuttunutta esinettä kallionhalkeamasta.

Varmistaminen jäällä

Jääruuveja

Jääkiipeilyssä varmistaminen tapahtuu kuten kalliokiipeilyssäkin, mutta kiilojen sijaan käytetään jääruuveja, 10–20 cm pitkiä teräksestä tai titaanista tehtyjä 1–2 cm halkaisijaltaan olevia ruuviputkia, joissa on kierre ulkopinnassa ja hammastus jäähän tulevassa päässä. Ruuvi ruuvataan jäähän ja siihen kiinnitetään jatko ja köysi.

Lähteet

Don Graydon, toim.: Mountaineering: The Freedom of the Hills. Seattle, Oregon, USA: The Mountaineers, 1960 - 1992. ISBN 0-89886-309-0 (englanniksi)