Varjopuoli

Mokoman albumi

Varjopuoli on Mokoma-yhtyeen albumi, joka ilmestyi 2. marraskuuta 2011.[2] Albumi sisältää uudelleensovitettuja ja -äänitettyjä akustisia versioita yhtyeen vanhoista kappaleista sekä uuden kappaleen ”Sydän paikallaan”.[3]

Varjopuoli
Mokoma
Studioalbumin Varjopuoli kansikuva
Studioalbumin tiedot
 Äänitetty  elokuu 2011
 Studio  The Sound of JJ -studio, Tampere
 Julkaistu 2. marraskuuta 2011
 Formaatti CD, LP
 Tuottaja(t) Jarkko Martikainen
 Tyylilaji akustinen musiikki
 Kesto 53.22
 Levy-yhtiö Sakara
Listasijoitukset

Suomi 5. (viikko 45/2011)[1]

Mokoman muut julkaisut
Juurta jaksain
2010
Varjopuoli
2011
180 astetta
2012

Yhtye sai idean albumin äänittämiseen esiinnyttyään akustisesti ”erinäisissä kissanristiäisissä jo muutaman vuoden ajan”.[3] Lisäksi kappaleesta ”Sydänjuuret” oli jo vuonna 2010 julkaistu akustinen versio Juurta jaksain -EP:llä.[4] Ensimmäisen akustisen konserttinsa yhtye soitti Helsingin Tavastia-klubilla huhtikuussa 2011,[5] ja se teki albumin ilmestymisen jälkeen kokonaisen kiertueen akustisena.[3]

Albumi äänitettiin analogisesti Tampereen The Sound of JJ -studiolla, ja sen tuotti Jarkko Martikainen.[3] Albumilla vierailevat kosketinsoittaja Laura Dziadulewicz ja viulisti Pekka Kuusisto.[6]

Kappaleet muokkaa

[2] [7]

  1. Ei kahta sanaa (ilman kolmatta) – 2.29
  2. Mene ja tiedä – 2.53
  3. Haudan takaa – 2.35
  4. Kuu saa valtansa auringolta – 3.59
  5. Kiellän itseni – 3.07
  6. Hei hei heinäkuu – 4.01
  7. Sydän paikallaan – 3.39
  8. En elä talven yli – 3.56
  9. Sinä riität – 2.47
  10. Nujerra ihminen – 4.48
  11. Silmäterä – 4.24
  12. Valapatto – 3.15
  13. Sydänjuuret – 5.19
  14. Kurjen laulu¹ – 3.03
  15. Toista maata¹ – 3.07

¹ Digipak-painoksen bonuskappale.

Kokoonpano muokkaa

Vierailijat muokkaa

  • Laura Dziadulewicz – piano kappaleessa ”Nujerra ihminen”
  • Pekka Kuusistoviulu kappaleissa ”Kiellän itseni” ja ”Nujerra ihminen”, Rhodes kappaleessa ”En elä talven yli”, harmoni kappaleessa ”Sydänjuuret”
  • Jarkko Martikainen – taustalaulu

Arvostelut muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. Musiikkituottajat – IFPI Finland ry: Mokoma: Varjopuoli Suomen virallinen lista. Musiikkituottajat – IFPI Finland ry. Arkistoitu 25.9.2015. Viitattu 28.11.2011.
  2. a b Mokoma : Varjopuoli Levykauppa X. Arkistoitu 11.10.2011. Viitattu 5.10.2011.
  3. a b c d Mokoma aloittaa akustisen albumin äänitykset 23.6.2011. Mokoma. Viitattu 5.10.2011.
  4. Viralliset julkaisut Mokoma. Viitattu 28.11.2011.
  5. Mokoman ensimmäinen täysimittainen akustinen keikka lauantaina Tavastialla 4.4.2011. Mokoma. Viitattu 5.10.2011.
  6. Mokoma julkaisee akustisen albumin Varjopuoli 2. marraskuuta 5.10.2011. Mokoma. Viitattu 6.10.2011.
  7. Varjopuoli, Mokoma Meteli.net Downloads. 31.10.2011. Meteli.net. Viitattu 25.11.2011.
  8. Imperiumi.net
  9. Soundi

Aiheesta muualla muokkaa