Vapaussotakirjallisuus
Vapaussotakirjallisuus tarkoittaa Suomessa vuoden 1918 sisällissotaan liittyvää kirjallisuutta, joka pitää mainittua sotaa luonteeltaan Suomen itsenäistymiseen läheisesti liittyvänä sotana, tässä mielessä vapaussotana ja kuvaa sitä valkoisen osapuolen näkökulmasta. Vapaussotakirjallisuus korostaa Suomessa olleiden venäläissotilaiden aseidenriisuntaa.lähde?
Vapaussodan käsitteen vastakohta on luokkasota, sota yhteiskuntaluokkien, erityisesti omistavan luokan (kapitalistien) ja sosialistisesti asennoituvan työväen, välillä. Punaisen osapuolen kantoja myötäilevää kirjallisuutta kutsutaan vastaavasti luokkasotakirjallisuudeksi.[1]
Kärjistyneimmillään vapaussotakirjallisuus on pian sodan jälkeen ilmestynyttä, usein anonyymia. Ylikangas (1993, 523) mainitsee esimerkkeinä mm. teokset Punanen hirmuvalta Suomessa: Muutamia kuvauksia punasten harjoittamista julmuuksista sekä Punainen terrori Suomessa talvella 1917–1918: Kuvia ja kuvauksia.[2][1]
Kirjallisuuslajiin kuuluvan teoksen ovat omalla nimellään julkaisseet Heikki Nurmio ja Leonard Grandell, joiden teos Wiipurin valloitus ilmestyi 1919. Samana vuonna ilmestyivät majuri Hans Kalmin muistelmat Kalmin pataljoona Suomen vapaussodassa sodan ajalta.[3]
Lähteet muokkaa
- ↑ a b Ylikangas, Heikki: Vuoden 1918 tutkimus Presidenttifoorumi 19.11.2008. 19.11.2008. www.presidentti.fi. Viitattu 4.1.2022.
- ↑ Ylikangas, Heikki: Tie Tampereelle: dokumentoitu kuvaus Tampereen antautumiseen johtaneista sotatapahtumista Suomen sisällissodassa. WSOY: Porvoo, Helsinki, Juva, 1993. ISBN 951-0-18897-2.
- ↑ Juha Hollanti: Alivoimaisen taktiikkaa. Upseereiden julkinen kirjoittelu suomalaisesta taktiikasta ennen talvisotaa huhtikuu 2014. Maanpuolustuskorkeakoulu. Viitattu 25.12.2015.