Valtionajot
Valtionajot olivat Suomessa vuosina 1865–1939 läänien hallintokaupugeissa järjestettyjä valtion tukemia ravikilpailuja.[1] Ne olivat maan ensimmäisiä virallisia urheilukilpailuja, joista suomalaisen kilpaurheilun katsotaan saaneen alkunsa.[2] Valtionajojen perimmäinen tarkoitus oli kuitenkin kilpa-ajojen sijasta jalostuksen kehittäminen, koska hevosia tarvittiin sekä kuljetustehtävissä että maataloudessa. Valtion tukemien kilpailujen uskottiin seulovan esiin parhaimmat yksilöt, joita sitten voitaisiin käyttää siitokseen. Niihin saivat aluksi osallistua kaikki Suomessa syntyneet hevoset, mutta vuodesta 1907 lähtien valtionajot rajattiin vain kantakirjatuille puhdasrotuisille suomenhevosille.[1]
Historia muokkaa
Kilpailujen synty ja tarkoitus muokkaa
Suomen ensimmäiset ravikilpailut oli järjestetty 1817 Turussa ja varsinainen kilpailutoiminta käynnistyi Kuopiosta vuonna 1850. Tammikuussa 1865 senaatti päätti maksaa Hämeenlinnassa järjestettyjen ravikilpailuiden palkinnot vuosina 1865–1867 ja näin valtionajot saivat alkunsa. Senaatti tuki ravikilpailuja jalostuksellisista syistä, Suomi oli pitkien välimatkojen ja huonojen kulkuyhteyksien maa, jossa tarvittiin nopeampia ja vahvempia hevosia. Valtionajoissa etsittiin parhaita mahdollisia oriita ja tammoja periyttämään ominaisuuksiaan jälkipolville.[3] Jalostustoiminnan valtio oli aloittanut jo vuonna 1835, jolloin luotiin maanlaajuinen ruununorijärjestelmä.[4]
Vuonna 1884 valtionajojen rinnalle perustettiin raviurheilun ensimmäinen suurkilpailu Suuri orikilpailu. Vuosisadan vaihteeseen tultaessa suomalaisia hevosia olikin saatu jalostettua merkittävästi vahvemmiksi, nopeammiksi ja kookkaammiksi. Suomenhevosia oli myös siitetty lämminveristen kanssa nopeampien jälkeläisten saamiseksi, mutta tämä loppui vuonna 1907, kun rotupuhtaiden suomenhevosten kantakirja perustettiin. Tämän jälkeen valtionajoihin saivat osallistua vain kantakirjatut oriit ja tammat, kun aikaisemmin oli riittänyt, että hevonen oli syntynyt Suomessa.[3] Kantakirjauksen vuoksi esimerkiksi vuosien 1902–1906 nopeimmat oriit Ormonde ja Eol suljettiin jatkossa valtionajojen ulkopuolelle.[1]
Kilpailujen muoto ja niiden merkitys muokkaa
Valtionajojen verkosto kattoi nopeasti koko Suomen, kun kilpailuja alettiin säännöllisesti järjestämään kaikkien läänien hallintokaupungeissa. Aluksi niitä pidettiin vain talvisin vesistöjen jäälle tehdyillä hevosenkengän muotoisilla radoilla, joiden pituus oli yksi virsta eli 1 069 metriä. Kilpailut suoritettiin 1870-luvun puoliväliin saakka kahden virstan matkalla, jonka jälkeen otettiin käyttöön nykyisen raviradan mallinen soikea virstan pituinen rata. Samalla kilpailumatkaksi muutettiin kolme virstaa. Nykypäivän ravikilpailuista valtionajot erosivat olennaisesti siinä, että hevoset eivät juosseet ryhmissä toisiaan vastaan, vaan olivat radalla yksi tai kaksi hevosta kerrallaan ja paremmuus määräytyi palkintotuomariston suorittamalla ajanotolla.[1]
Vuonna 1884 valmistunut Oulunkylän ravirata oli Suomen ensimmäinen varsinainen ravirata, jonka jälkeen valtionajoja alettiin järjestämään myös talvikauden ulkopuolella. Seuraavaksi valmistui Kelkkalan ravirata Viipuriin 1887 ja 1900-luvun alkuvuosina uusia maaratoja oli jo lähes kaikkialla Suomessa. Kilpailuissa maksettiin rahapalkinnot, mutta samaa hevosta ei kuitenkaan vuoden aikana palkittu valtionajoissa kuin korkeintaan kaksi kertaa. Niiden ohella yksityiset raviseurat ja hevoskasvatusyhdistykset järjestivät koko ajan myös omia kilpailujaan.[1]
Valtionajojen myötä Suomeen syntyi kilpaurheilu, maan ensimmäiset valmennusohjeet ja urheilulääkintä sekä ennätystilastot ja kansainväliset kilpailukontaktit ovat kaikki raviurheilun perua, josta ne myöhemmin siirtyivät ihmisurheilun puolelle.[2] Myös lehdistön urheilukirjoitukset sekä eräät nykyisinkin tunnetut urheilutermit saivat alkunsa valtionajojen ja muiden hevoskilpailujen myötä.[5]
Valtionajojen päättyminen muokkaa
1900-luvulle tultaessa valtionajojen merkitys väheni samalla kun autot sekä rautatiet yleistyivät ja hevonen alkoi menettämään asemaansa kuljetustehtävissä. Niitä käytettiin jatkossa enenevässä määrin pelkästään maataloustöissä, jonka vuoksi myös valtion tukema jalostus keskittyi vankkarakenteisten työhevosten kasvattamiseen. Nopeiden ravihevosten jalostus jäi näin ollen yksityisten raviharrastajien tehtäväksi ja vuonna 1919 perustettiinkin Suomen Ravirengas raviurheilun keskusjärjestöksi ja kilpailutoiminnan järjestäjäksi. Valtionajoja pidettiin vielä 1930-luvun loppuun saakka, mutta 1920-luvulta lähtien niiden palkinnot olivat pienentyneet huomattavasti, mikä vähensi kilpailujen merkitystä ja suosiota.[3]
Kirjallisuutta muokkaa
- Vettenniemi, Erkki: Suomalaisen urheilun synty – Ravisportti 1800-luvulla ja sen vaikutus ihmiskilpailuihin, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2008. ISBN 978-952-22203-5-6.
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c d e Pesu, Vili: Raviurheilun maailma, s. 186–188. Mäntykustannus Oy, 2008. ISBN 978-952-57121-1-7.
- ↑ a b Suomalaisen urheilun synty – Ravisportti 1800-luvulla ja sen vaikutus ihmiskilpailuihin Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 12.5.2015.
- ↑ a b c Kivelä, Juha: Urheilua vedonlyönnin ehdoilla – toimintaympäristön ja pelikulttuurin muutokset Suomen ja erityisesti Joensuun raviurheilussa 1980–2006, s. 4–5. Pro gradu -tutkielma, Joensuun yliopisto 2008. Teoksen verkkoversio.
- ↑ HEVOSALAN TIETOPAKETIT 8/8 - koulutuspäivien luentomateriaali 2004-2005 (Arkistoitu – Internet Archive) Hämeen ammattikorkeakoulu. Viitattu 12.5.2015.
- ↑ Ravien historia: Kirkkomatkojen kärrykisoista koko kansan kilpaurheiluksi Yle Uutiset. 26.5.2011. Viitattu 12.5.2015.