Välskärikalat
Välskärikalat (Acanthuridae) on ahvenkalojen heimo. Heimoon kuuluu kuusi sukua, joissa on noin 80 eri lajia. Niitä tavataan yleisinä trooppisilla merillä eri puolilla maailmaa, erityisesti Tyynenmeren ja Karibianmeren koralliriutoilla. Värikkään ulkoasunsa vuoksi ne ovat myös suosittuja akvaariokaloja.
| Välskärikalat | |
|---|---|
 Keltavälskäri (Zebrasoma flavescens) |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Yläluokka: | Luukalat Osteichthyes |
| Luokka: | Viuhkaeväiset Actinopterygii |
| Alaluokka: | Neopterygii |
| Lahko: | Ahvenkalat Perciformes |
| Alalahko: | Välskärikalamaiset Acanthuroidei |
| Heimo: |
Välskärikalat Acanthuridae Rafinesque, 1810 |
| Suvut | |
| Katso myös | |
Sisällysluettelo
Ulkonäkö ja kokoMuokkaa
Välskärikaloilla on pyrstön tyvessä piikki, jolla ne pystyvät haavoittamaan toisia kaloja.[1] Piikki muistuttaa muodoltaan kirurginveistä, mistä on tullut heimon nimi monessa kielessä.[2]
Välskärikalat ovat vartalonmuodoltaan litteitä, korkeita, ja soikeita tai kiekkomaisia. Zebrasoma-suvun lajeilla on suipoin kuono; Acanthurus-lajit ovat tylppäpäisimpiä. Sirppimäinen pyrstö on yleinen.
AlkuperäMuokkaa
Useimmat välskärikalat elävät luonnossa Tyynenmeren länsiosissa. Yhdeksän lajia elää Atlantilla ja neljä Tyynenmeren itäosissa.[1]
Välskärikalat eivät ole uhanalaisia, mutta niitä kalastetaan joskus ympäristön kannalta haitallisilla menetelmillä, kuten koralliriuttoja vahingoittavalla dynamiitilla. Myös kalojen tainnuttamiseen käytettävät pienet syanidimäärät ovat ympäristölle haitallisia, sillä ne tuhoavat samalla useita muita lajeja.[3][4]
RavintoMuokkaa
Välskärikalojen pääasiallista ravintoa on levä, ja ne viettävät aikaansa laiduntamalla koralliriuttojen levämatoilla. Syömänsä levän joukossa ne kuitenkin nielaisevat ilmeisesti myös melkoisen määrän pieniä selkärangattomia. Jotkin lajit siirtyvät aikuistuessaan syömään eläinplanktonia tai detritusta eli hajoamassa olevaa eloperäistä materiaalia.[5]
LisääntyminenMuokkaa
Välskärikalat kutevat pareittain eivätkä ryhmäkutuna; toisinaan monet parit kutevat yhdessä. Kutuajan lähestyessä ne kerääntyvät suuriksi parviksi. Koiraat valtaavat haaremin tai reviirin ja taistelevat vallasta käyttäen tarvittaessa veitsiulokettaan. Niiden ei ole havaittu hoitavan jälkikasvuaan.[2]
Välskärikalat akvaariossaMuokkaa
Zebrasoma-suvussa on suosituimpia akvaariokaloja; Acanthurukset ovat näyttäviä mutta vaikeasti hoidettavia. Ctenochaetus-suvun neljää lajia pidetään akvaarioissa; Nasoista akvaarioon soveltuu varsinaisesti vain yksi laji, Naso lituratus, toistakin (Naso elegans) näkee joskus. Paracanthurus-suvun ainoaa lajia, palettivälskäriä, teki tunnetuksi Dorin hahmo Pixarin animaatioelokuvissa Nemoa etsimässä (2003) ja Doria etsimässä (2016). Prionurus-lajeja on vain suurimmissa yleisöakvaarioissa.
LähteetMuokkaa
- ↑ a b Fenner, B.: Surgeons, Tangs and Doctorfishes, Family Acanthuridae Wet Web Media.
- ↑ a b Animal Diversity
- ↑ Bruckner, A: New Threat to Coral Reefs NOAA.
- ↑ ECO tippin points
- ↑ Family Acanthuridae (peilipalvelin) FishBase. Froese, R. & Pauly, D. (toim.). (englanniksi)