Uusinta-jousikvartetti

Uusinta-jousikvartetti on perustettu vuonna 1999. Uusinta Ensemblen alkuvaiheissa Uusinta-jousikvartetti toimi useissa vaihtelevissa kokoonpanoissa, mutta vuonna 2004 se vakiintui, ja nykyään yhtyeessä soittavat viulistit Maria Puusaari ja Aleksi Kotila, alttoviulisti Max Savikangas sekä sellisti Pinja Nuñez. Kuten emoyhtyeensä Uusinta Ensemble, myös Uusinta-jousikvartetti on keskittynyt nykytaidemusiikin esittämiseen. Se on kantaesittänyt ja levyttänyt useiden suomalaisten ja pohjoismaalaisten säveltäjien teoksia. Kvartetti on esiintynyt kotimaan lisäksi mm. Ruotsissa, Tanskassa, Saksassa ja Itävallassa.[1]

Lähteet muokkaa