Uuno Piirainen
Uuno Emil Piirainen (11. maaliskuuta 1899 Kuhmoniemi – 19. toukokuuta 1931 Käkisalmi) oli suomalainen jääkäri ja reservin luutnantti. Hän oli sotilaskoulutuksensa ensimmäisen maailmansodan aikana Saksassa saanut jääkäri. Hän sai tulikasteensa Saksan itärintamalla Misse-joella vuonna 1916. Myöhemmin hän osallistui Suomen sisällissotaan joukkueen varajohtajana Valkoisen armeijan ratsujoukoissa.[1][2]
Perhe ja koulutus muokkaa
Piiraisen vanhemmat olivat maanviljelijä Olli Piirainen ja Stiina Kettunen. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1923 Hellin Irene Niemen kanssa. Hän kävi kansakoulun ja suoritti yksityisesti viidennen luokan Viipurin reaalikoulussa vuonna 1925. Hän kävi Reserviupseerikoulun vuonna 1926 ja taktiikan soveltamiskurssin vuonna 1927.[1][2]
Jääkärikausi muokkaa
Piirainen työskenteli työmiehenä Kemissä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 3. komppaniaan 17. helmikuuta 1916, josta hänet siirrettiin myöhemmin pataljoonan ratsuosastoon. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella.[1][2]
Suomen sisällissota muokkaa
Piirainen astui Suomen armeijan palvelukseen varavahtimestariksi ylennettynä Saksassa 11. helmikuuta 1918 ja saapui Suomeen (Vaasaan) 25. helmikuuta 1918 jääkärien pääjoukon mukana. Hänet sijoitettiin Suomen valkoiseen armeijaan joukkueen varajohtajaksi Karjalan ratsujääkarirykmentin 1. eskadroonaan. Hän osallistui sisällissodan taisteluihin Kivennavalla, Terijoella ja Kaislahdella sekä Innon saartoon ja Puumalan patterin valtaukseen.[1][2]
Sisällissodan jälkeinen aika muokkaa
Piirainen toimi sisällissodan jälkeen joukkueenjohtajana ja eskadroonan ratsuvääpelinä Karjalan ratsujääkärirykmentissä, josta muodostettiin myöhemmin Hämeen ratsurykmentti. Ratsurykmentistä hän oli komennettuna 24. lokakuuta 1918 – 18. huhtikuuta 1919 välisen ajan Lapin rajavartioryhmässä ja 25. toukokuuta – 17. joulukuuta 1920 välisen ajan Tampereen rykmentissä. Tampereen rykmentistä hänet siirrettiin 31. toukokuuta 1921 alkaen Ratsuväen kapitulanttikouluun ratsuvääpeliksi ja koulutusaliupseeriksi. Hän erosi armeijasta ja siirtyi Suojeluskuntajärjestön palvelukseen 28. helmikuuta 1927 ja hänet sijoitettiin aluksi päälliköksi Viipurin suojeluskuntapiirin V alueelle, josta hänet siirrettiin 1. syyskuuta 1928 alkaen päälliköksi XII alueelle. Hän kuoli keuhkotautiin ja haudattiin Käkisalmeen.[1][2]
Ylennykset ja kunniamerkit .svg){kind=small}
| Ylennykset | Kunniamerkit | |
|
    |
|
Lähteet muokkaa
- Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
- Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.