Uumajan yliopiston taidekampus

Uumajan yliopiston taidekampus on entinen teollisuusalue Uumajanjoen varressa, joka vuosina 2009–2011 rakennettiin uudelleen Uumajan yliopiston taidekorkeakoulujen sijaintipaikaksi.

Ilmakuva taidekampuksesta vuodelta 2013.
Taidekampus Tegin suunnasta nähtynä.

Ensimmäinen alueelle sijoittuneista oppilaitoksista oli muotoilukorkeakoulu, joka aloitti toimintansa 1989 Uumajan puuhiomon vanhassa muuntamorakennuksessa. Sen kylkeen nousi Olle Qvarnströmin piirtämä muotoilukoulun uusi päärakennus.

Vuonna 2005 muotoilukoulun silloinen rehtori Bengt Palmgren esitti ajatuksen yhtenäisen taidekampuksen luomisesta siirtämällä Uumajan Kuvamuseo samalle alueelle ja hakemalla oikeuksia aloittaa kaupungissa arkkitehtikoulutus. Syksyllä 2008 Balticgruppen-yhtiön säätiö kertoi sijoittavansa 36,6 miljoonaa Ruotsin kruunua taidekampuksen rakentamiseen. Saman vuoden joulukuussa yliopiston hallitus päätti sijoittaa hankkeeseen 350 miljoonaa kruunua.[1]

Päätös merkitsi alkua Uumajan yliopiston arkkitehtikorkeakoulun perustamiselle. Koulu aloitti syksyllä 2009 kaupungin keskustan tullimakasiinissa ja vuotta myöhemmin pääsi muuttamaan uudisrakennukseen muotoilukorkeakoulun viereen. Taidekampukselle nousivat myös taidekorkeakoulun uudet toimitilat, ja vanhasta puuhiomosta tehtiin kulttuuri- ja taidealojen yrityshautomo. Kolmas uudisrakennus sisältää Kuvamuseon, yliopiston sivukirjaston sekä humanististen tieteiden ja uuden median kokeilulaboratorion Humlabin. Nämä rakennukset suunnitteli tanskalainen Henning Larsen Architects yhteistyössä White arkitekter -toimiston kanssa, ja ne valmistuivat 2012.

Taidekampuksen viralliset avajaiset pidettiin toukokuun lopulla 2012. Myöhemmin samana vuonna valmistui vielä nelikerroksinen toimistorakennus, jonka vuokralaisia ovat Iksu, White Arkitekter, Balticgruppen, Ålö AB ja tilintarkastustoimisto PricewaterhouseCoopers.

Keväällä 2014 avattiin uudistettu Sliperiet-hiomorakennus, johon tulee sijoittumaan Ruotsin ensimmäinen ”fab lab” (fabrication laboratory) uusinta tekniikkaa edustavine 3D-tulostimineen sekä laser- ja vesileikkureineen.[2]

Lähteet muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa

 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Uumajan yliopiston taidekampus.
 
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: sv:Konstnärligt campus vid Umeå universitet