Unkarin protestit 2006

Unkarin protestit 2006 alkoivat maan pääministerin Ferenc Gyurcsányn myönnettyä hallituksensa syyllistyneen valehteluun.

Pyhän Tapanin aukio, Miskolc, 20. syyskuuta 2006.
Protesti Budapestin Kossuth-aukiolla.
Mielenosoittaja

17. syyskuuta 2006 tuli ilmi toukokuussa nauhoitettu ääninauha sosialistiedustajien yksityisestä tapaamisesta, jossa Gyurcsány sanoi valehdelleensa voittaakseen vuoden 2006 parlamenttivaalit, eikä hän osannut nimetä yhtään hallituksen tekemistä, josta olisi ollut ylpeä. Pääministeri käytti äänitteellä alatyylistä kieltä ja arvosteli oman hallituksensa toimia voimakkaasti. Äänitteen julkaisun seurauksena tuhannet kerääntyivät parlamentin edustalle vaatimaan hallituksen eroa. Tilanne johti edelleen mellakointiin, jonka yhteydessä televisiotalo vallattiin [1]. Joidenkin arvioiden mukaan ääninauha olisi vuodettu julkisuuteen pääministerin suostumuksella, sillä pääministeri julkaisi nauhan sisällön tekstinä blogissaan [2].

Kansannousun muistopäivän protestit muokkaa

Unkarin kansannousun muistopäivänä 23. lokakuuta pidettyjen mielenosoitusten yhteydessä poliisi käytti kovia otteita mielenosoittajia vastaan. Poliisi käytti ratsupoliisipartioita, pamppuja ja kyynelkaasua ja ampui kumiluoteja mielenosoittajien joukkoon. Silminnäkijöiden mukaan useita ihmisiä loukkaantui luodeista.[3] 24. lokakuuta aamulla sairaalahoidossa olevia loukkaantuneita laskettiin olevan 60, joista puolet siviilejä ja puolet poliiseja.

Muistopäivän aamuna poliisi ajoi juhlallisuuksien pääpaikalta Kossuth-aukiolta sinne kerääntyneet rauhalliset mielenosoittajat. Poliisin mukaan nämä eivät olleet antaneet tutkia aukiota mahdollisten pommien varalta. Koko päivän aikana tavallisilta Unkarin kansalaisilta oli pääsy aukiolle kielletty. Iltapäivällä poliisi otti yhteen ensimmäisten mielenosoittajien kanssa. Osa mielenosoittajista aiheutti poliisille päänvaivaa mm. kaappaamalla kadulla juhlallisuuksia varten olleen panssarivaunun. Panssarivaunulla oli aiemmin muistopäivänä ajettu, mutta siinä ei olisi järjestäjien mukaan pitänyt olla enää bensaa jäljellä. Tankki vyöryi hetken kohti poliisirivistöä, mutta pysähtyi sitten kyynelkaasuhyökkäykseen. Poliisi otti kiinni ainakin yhden mielenosoittajan panssarivaunusta.

Iltaa kohden Budapestin keskustaan alkoi kerääntyä yhä enemmän ihmisiä, joista moni oli tulossa pääoppositiopuolue Fideszin järjestämään rauhanomaiseen mielenosoitukseen. Poliisi jatkoi kovien otteiden käyttämistä. Loukkaantuneiden siviilien joukossa oli myös Fideszin mielenosoituksesta palanneita sekä yksi Fideszin kansanedustaja. Illalla mielenosoittajien määrä väheni, ja kadulle jääneet mielenosoittajat aiheuttivat jonkin verran vahinkoa ja vastasivat poliisin hyökkäykseen rakentamalla kaduille barrikadeja ja heittämällä poliisia kivillä.

Pääoppositiopuolue Fidesz syytti hallitusta siitä, että poliisi oli käyttänyt asiattomia otteita mielenosoitusten hajottamisessa. Hallitus puolestaan syytti Fidesziä provosoinnista ja sälytti vastuun väkivaltaisuuksista Fideszille. Hallitus esitteli näkökantojaan väkivaltaisuuksien syistä myös maassa toimiville diplomaateille pääministerin viraston heille osoittamassa kirjeessä. Hallituslähteiden mukaan tällaiset lehdistö-, talous- ja poliittisia analyysejä ja hallituksen näkökantoja sisältävät kirjeet ovat muodostuneet Unkariksi käytännöksi. Fidesz piti kirjettä puolueellisena ja syytti hallitusta puoluepolitiikan sotkemisesta valtion harjoittamaan diplomatiaan.[4]

Lähteet muokkaa

  1. Mellakoitsijat valtasivat televisiotalon Budapestissä[vanhentunut linkki] Helsingin Sanomat 18/19.9.2006.
  2. We lied to win, says Hungary PM BBC News 18.9.2006.
  3. Poliisi keskeytti mielenosoituksia Budapestissa. YLE Uutiset 23.10.2006.
  4. Fidesz: nagykövetekkel járattatnák le Orbánt Origo 28.10.2006 (unkariksi)
 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Unkarin protestit 2006.