Ulkomaankirjeenvaihtaja (elokuva)
Ulkomaankirjeenvaihtaja on Alfred Hitchcockin ohjaama elokuva vuodelta 1940. Se kertoo amerikkalaisesta toimittajasta, joka lähetetään Eurooppaan ulkomaankirjeenvaihtajaksi juuri ennen toisen maailmansodan puhkeamista vuonna 1939.
| Ulkomaankirjeenvaihtaja | |
|---|---|
| Foreign Correspondent | |
 Alkuperäinen elokuvajuliste |
|
| Ohjaaja | Alfred Hitchcock |
| Käsikirjoittaja |
Charles Bennett Joan Harrison |
| Tuottaja | Walter Wanger |
| Säveltäjä | Alfred Newman |
| Kuvaaja | Rudolph Maté |
| Leikkaaja | Dorothy Spencer |
| Tuotantosuunnittelija | Alexander Golitzen |
| Lavastaja | Alexander Golitzen |
| Pääosat |
Joel McCrea Laraine Day Herbert Marshall George Sanders Albert Basserman |
| Valmistustiedot | |
| Valmistusmaa | Yhdysvallat |
| Tuotantoyhtiö |
Walter Wanger Productions United Artists |
| Levittäjä |
United Artists Netflix |
| Ensi-ilta |
16. elokuuta 1940 21. maaliskuuta 1952 (Suomi) |
| Kesto | 120 min |
| Alkuperäiskieli | englanti |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
| AllMovie | |
Näyttelijät muokkaa
| Joel McCrea | … | Johnny Jones / Huntley Haverstock |
| Laraine Day | … | Carol Fisher |
| Herbert Marshall | … | Stephen Fisher |
| George Sanders | … | Scott ffolliott |
| Albert Bassermann | … | Van Meer |
| Robert Benchley | … | Stebbins |
| Edmund Gwenn | … | Rowley |
| Eduardo Ciannelli | … | Krug |
| Harry Davenport | … | Powers |
| Martin Kosleck | … | kulkuri |
| Frances Carson | … | rouva Appleby |
| Ian Wolfe | … | Stiles |
| Charles Wagenheim | … | salamurhaaja |
| Eddie Conrad | … | latvialainen |
| Charles Halton | … | Bradley |
| Barbara Pepper | … | Dorine |
| Emory Parnell | … | kapteeni John Martin |
| Roy Gordon | … | Brood |
| Gertrude W. Hoffmann | … | rouva Benson |
| Marten Lamont | … | lentokoneen kapteeni |
| Barry Bernard | … | stuertti |
| Holmes Herbert | … | komissaari Folliptt |
| Leonard Mudie | … | McKenna |
| John Burton | … | englantilainen kuuluttaja |
Hitchcockin cameorooli muokkaa
Hitchcockin cameorooli on noin 11 minuuttia elokuvan alun jälkeen. Hitchcock kävelee kadulla sanomalehteä lukien, kun Joel McCrea poistuu hotellista.[1]
Tuotanto muokkaa
Käsikirjoitus muokkaa
Itsenäinen tuottaja Walter Wanger oli hankkinut vuonna 1936 oikeudet ulkomaankirjeenvaihtaja Vincent Sheeanin muistelmiin Personal History. Siitä oli John Howard Lawson muokannut ensimmäisen käsikirjoituksen, joka oli dramaturgisesti uskottava. Vuonna 1938 käsikirjoitusta saattoivat ajan tasalle muun muassa Budd Schulberg ja Harold Clurman. Tässä versiossa tapahtumat oli sijoitettu natsi-Saksaan, ja versio oli saanut vaikutteita myös Espanjan sisällissodasta. Ohjaajaksi Wanger palkkasi William Dieterlen. Wanger ei saanut kuitenkaan rahoittajien tukea, sillä Bank of America kieltäytyi rahoittamasta elokuvaa, joka saattaisi kyseenalaistaa Yhdysvaltojen puolueettomuuden. Wanger joutuikin rahoittamaan elokuvan itse ilman pankkien tukea.[2]
Saksan hyökkäys Puolaan 1. syyskuuta 1939 sai Wangerin muuttamaan käsikirjoitusta uudelleen. Wanger palkkasi The March of Time -uutiselokuvasarjan tekijät John Layn ja John Meehanin parantamaan käsikirjoitusta ja suunnitteli pääosiin Claudette Colbertia ja Charles Boyer'ta. Wanger oli tuhlannut pelkkään käsikirjoitukseen jo 140 000 dollaria, eikä kuvausten alkamisesta tai ensi-iltapäivämäärästä ollut vielä tietoakaan. Syyskuussa Wanger ilmoitti David O. Selznickille halukkuudestaan lainata Personal Historyn ohjausta varten Hitchcockia. Selznickille tämä sopi hyvin, sillä hän oli täystyöllistetty Tuulen viemään ja Hitchcockin vielä kuvausvaiheessa olevan Rebekan vuoksi eikä hänen tarvinnut aloittaa uuden elokuvan tuotantoa heti.[2]
Lainaussopimus oli tyypillinen tuon ajan Hollywoodille. Wanger sai käyttää Hitchcockia vain Personal Historyn tekemiseen, markkinoinnissa Hitchcockin nimen yhteydessä oli mainittava ”David O. Selznickin ystävällisellä suostumuksella” ja Selznick sai tarvittaessa Hitchcockin takaisin Rebekan lisäkuvauksiin. Lainaussumma oli 5 000 dollaria viikossa (Selznick sai 100 prosentin voiton, sillä Hitchcockin palkka oli 2 500 dollaria), ja lisäksi Hitchcockin mahdolliset bonukset oli maksettava myös Selznickille sataprosenttisina. Hitchcock aloitti Wangerilla Rebekan kuvausten jälkeen 27. marraskuuta 1939.[2]
Wangerilla ei ollut jouluun 1939 mennessä vieläkään kuvauskelpoista käsikirjoitusta. Pääasiallinen syy oli Wangerin halu pitää käsikirjoitus mahdollisimman ajantasaisena, jotta käsikirjoituksessa näkyisivät tuoreimmat toisen maailmansodan tapahtumat.[2] Helmikuussa 1940 Hitchcock ehdotti Wangerille, että käsikirjoitusta tekemään palkattaisiin Charles Bennett, joka oli käsikirjoittanut viisi Hitchcockin elokuvaa Englannissa. Wanger suostui, ja helmikuun aikana Hitchcock, Bennett ja Joan Harrison kirjoittivat käsikirjoituksen kokonaan uudestaan. Vincent Sheeanin muistelmista – ja aikaisemmista käsikirjoituksista – oli jäljellä enää vain nimi ja alkutilanne hollantilaisessa tuulimyllyssä. Käsikirjoitus nojautui monessa suhteessa 39 askelta -elokuvaan ja sen pohjalla olevaan romaaniin, joista mukaan tuli muun muassa takaa-ajokohtauksia. Viimeisen silauksen käsikirjoitukselle antoi James Hilton, joka hioi vuoropuhelua.[3]
Tuotannonsuunnittelu muokkaa
Hitchcock hankki Ulkomaankirjeenvaihtajan tuotannonsuunnittelijaksi William Cameron Menziesin, joka oli juuri saanut Oscarin Tuulen viemää -elokuvasta. Kuvauksesta vastasi Rudolp Maté, jonka puolalais-unkarilainen tausta sopi hyvin elokuvan aiheeseen. Lavastuksesta vastasi Alexander Golitzen. Menzies, Maté ja Golitzen tapasivat Hitchcockin päivittäin ennen kuvausten alkua, sillä Ulkomaankirjeenvaihtajaan kuului lähes sata kolmiseinäistä lavastetta ja sen lisäksi vielä amsterdamilainen tori, Waterloon rautatieasema, hollantilaisen tuulimyllyn kolmikerroksinen sisätila ja mereen syöksyvä lentokone sisätiloineen. Wanger oli myös muuten hyvin sallivainen tuottaja. Hitchcockilla oli näet viimeinen sana roolijaossa, tuotannonsuunnittelussa, kameroissa ja leikkauksessa.[4]
Hitchcock olisi halunnut miespääosaan Gary Cooperin, joka kuitenkin kieltäytyi, koska Ulkomaankirjeenvaihtaja oli jännityselokuva. Myöhemmin Cooper on sanonut katuneensa kieltäytymistään.[4] Naispääosaan Hitchcock oli ensin ajatellut Joan Fontainea, joka oli ollut Rebekan pääosassa. Selznick ei kuitenkaan suostunut lainaamaan Fontainea Wangerille.[3] Heidän sijastaan Hitchcock joutui tyytymään Joel McCreaan ja Laraine Dayhin.[4]
Kuvaukset muokkaa
Ulkomaankirjeenvaihtaja kuvattiin 18. maaliskuuta – 29. toukokuuta 1940 välisenä aikana. Kuvausten suurimpia ongelmia oli Wangerin vaatimus käsikirjoituksen päivittämisessä vastaamaan maailmansodan tapahtumia Euroopassa. Hitchcock myötäili näennäisesti Wangerin vaatimuksia mutta kuvasi siitä huolimatta tekemättä muutoksia käsikirjoitukseen.[4]
Walter Wangerin teki vaikutuksen Hitchcockin kyky käyttää hyväkseen varsin mammuttimaisiksi paisuneita lavasteita. Esimerkiksi sateista Amsterdamin torikohtausta varten vesi johdettiin Coloradojoesta.[4]
Jälkituotanto muokkaa
Kuvausten jälkeen Hitchcock matkusti kesäkuussa 1940 Englantiin ja yritti turhaan ylipuhua äitinsä muuttamaan Yhdysvaltoihin. Palattuaan Hitchcock kertoi Wangerille, kuinka kaikki Englannissa puhuivat mahdollisista pommituksista. Wanger halusi periaatteensa mukaisesti muuttaa elokuvan lopun vastaamaan maailman tapahtumia. Koska elokuvan ensi-iltaan oli vajaa kuukausi, uutta loppua kutsuttiin kirjoittamaan Ben Hecht, joka tunnettiin nopeasta työskentelytavastaan.[5]
Hecht kirjoitti uuden lopun päivässä. Uusi loppu noudatti tiukasti tuotantokoodia, jonka mukaan Saksaa ei saanut mainita eikä Yhdysvaltoja saanut vaatia liittymään sotaan. Kohtaus kuvattiin 5. heinäkuuta 1940. Dramaturgisesti uusi loppu ei sovi lainkaan elokuvaan, jonka tapahtumat sijoittuvat noin kahden viikon ajalle juuri ennen Britannian sodanjulistusta Saksalle 3. syyskuuta 1939.[5]
Vastaanotto muokkaa
Ensi-ilta ja aikalaisvastaanotto muokkaa
Ulkomaankirjeenvaihtajan ensi-ilta Yhdysvalloissa oli 16. elokuuta 1940, ja se sai kriitikoilta innostuneen vastaanoton. [6] New York Timesin Bosley Crowther piti tarinaa jokseenkin epäuskottavana ja, vaikka Hitchcock hänen mukaansa kykenikin kertomaan tarinan sortumatta absurdiuteen, Ulkomaankirjeenvaihtajassa Hitchcock oli vaarallisen lähellä naurettavuutta. Crowther toteaa kuitenkin, että vain Hitchcock saattoi keittää kokoon tällaisen elokuvan ja myös onnistua siinä. Näyttelijät olivat Crowtherin mielestä hyviä Robert Benchleyä lukuun ottamatta. Kuvauksellisesti Crowther oli erityisen vaikuttunut tuulimyllykohtauksesta.[7]
Ehdokkuudet muokkaa
| Palkinto | Kategoria | Ehdokas | Lopputulos | Lähde |
|---|---|---|---|---|
| Oscar-palkinto | Elokuva | Walter Wanger Productions | Ehdokkuus | [8] |
| Miessivuosa | Albert Basserman | Ehdokkuus | [8] | |
| Alkuperäinen käsikirjoitus | Charles Bennett ja Joan Harrison | Ehdokkuus | [8] | |
| Mustavalkokuvaus | Rudolph Maté | Ehdokkuus | [8] | |
| Lavastus (mustavalkoinen elokuva) | Alexander Golitzen | Ehdokkuus | [8] | |
| Erikoistehosteet | Paul Eagler ja Thomas T. Moulton | Ehdokkuus | [8] |
Lähteet muokkaa
- Harris, Robert A. & Lasky, Michael S.: The Films of Alfred Hitchcock. Secaucus, N. J.: The Citadel Press, 1976. ISBN 0-8065-0619-9. (englanniksi)
- Spoto, Donald: Alfred Hitchcock. Die dunkle Seite des Genies. saksannos Bodo Fründt. München: Wilhelm Heyne Verlag, 1986. ISBN 345355146X. (saksaksi)
- Taylor, John Russell: Die Hitchcock-Biografie. Alfred Hitchcocks Leben und Werk. saksantanut Klaus Budzinski. Frankfurt am Main: Fischer Taschenbuch Verlag, 1980. ISBN 3-596-23680-0. (saksaksi)
Viitteet muokkaa
- ↑ Alfred Hitchcock's Film Cameo Appearances filmsite.org. Viitattu 1.9.2011. (englanniksi)
- ↑ a b c d Spoto 1986, 253–257.
- ↑ a b Spoto 1986, 259–263.
- ↑ a b c d e Spoto 1986, 263–267.
- ↑ a b Spoto 1986, 268–271.
- ↑ Taylor 1980, 195–196.
- ↑ Foreign Correspondent. New York Times, 28.8.1940. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f The 13th Academy Awards (1941) Nominees and Winners The Academy of Motion Picture Arts and Sciences. Arkistoitu 1.10.2014. Viitattu 30.8.2011. (englanniksi)
