Uģis Krastiņš

(Ohjattu sivulta Ugis Krastins)

Uģis Krastiņš (s. 16. toukokuuta 1970)[1] on latvialainen lentopallovalmentaja ja entinen huippulentopalloilija. Kaudet 2009-2016 hän valmensi lentopallon Mestaruusliigassa sastamalalaista VaLePaa, joka voitti seitsemän kauden aikana Krastiņšin opein kaksi Suomen mestaruutta (2012, 2014), kaksi SM-hopeaa (2011, 2016) ja kahdesti SM-pronssia (2013, 2015).[2] Kaudella 2015-16 VaLePa ylsi lentopallon eurocupissa (CEV-cup) puolivälieriin asti Krastinsin komennuksessa.[3] Huhtikuussa 2016 uutisoitiin, että Krastinsin ja VaLePan tiet eroavat.[3] Krastins solmi elokuussa 2016 kaksivuotisen sopimuksen Ukrainan pääsarjassa pelaavan Barkom-Kazhany Lvivin kanssa.[4]

Ennen valmennusuraansa passarin peliroolissa pelannut Krastiņš teki menestyksellisen pelaajauran. Hän voitti 2000-luvulla kahdesti SM-kultaa sekä kolme muuta SM-mitalia. Koko Suomessa pelatun pääsarjauransa Krastiņš esiintyi eri rovaniemeläisjoukkueissa. Ensiksi NaPassa, sitten PerPossa ja viimeiseksi edellä mainittujen seurojen fuusioseura Santasportissa.[5] Pelaajauransa hän päätti Suomen mestarina keväällä 2008, minkä jälkeen Krastiņš siirtyi valmentajaksi toimien aluksi kotimaansa Latvian miesten lentopallomaajoukkueen apuvalmentajana.[6]

Ura muokkaa

Pelaajana muokkaa

Krastiņš muodosti aktiiviaikoinaan yhdessä latvialaisen pelikaverinsa Normunds Veinbergsin kanssa yhden Suomen lentopallon liigahistorian legendaarisimman ulkomaalaiskaksikon. Kaksikko aloitti pitkäksi venyneen taipaleen Suomen lentopallokentillä 1999 ensiksi NaPassa ja sittemmin PerPossa ja Santasportissa.[7] Ensiksi Veinbergs oli saapunut Rovaniemelle kaudeksi 1995-96 vielä tuolloin 1-sarjassa pelanneeseen Pallokettuihin erinäisten sattumusten kautta. NaPan liiganousu toteutui kaudella 1995-96. Muutama kausi myöhemmin Krastiņš ja Veinbergs muodostivat NaPan hyökkäyspelin tehokaksikon. Krastins pelasi ensiksi vuoden verran suomalaiskentillä kauden 1999-00.[7]

Tämän jälkeen hän siirtyi Ranskan pääsarjaan, missä hän pelasi Nicen riveissä. Krastins ei kuitenkaan viihtynyt Ranskassa kuten Suomessa. Hän palasi Suomen liigaan vuoden tauon jälkeen ja siirtyi Veinbergsin tavoin rovaniemeläisseura PerPoon. PerPossa latvialaiskaksikko pelasi yhdessä aina kevääseen 2007 asti. Taival päättyi Suomen mestaruuteen, joka oli latvialaiskaksikolle toinen. Jo kaudella 2002-2003 PerPo oli vienyt SM-kullan.[7]

Kaiken kaikkiaan Krastins voitti viisi SM-mitalia. Näistä kaksi oli kultaisa (2003, 2007), kaksi hopeista (2002, 2003) ja yksi pronssinen (2006).[7] Koko liigan parhaimmaksi pelaajaksi Krastins valittiin kertaalleen (2005) ja tähdistökentällisen passariksi Krastins valittiin neljästi (2002, 2003, 2005 ja 2006).[7]

Valmentajana muokkaa

Vuosina 2008-09 Krastins toimi Latvian miesten lentopallomaajoukkueen apuvalmentajana.[7] Hän palasi takaisin Suomen lentopallokentille kaudella 2009-10, kun hän otti Vammalan Lentopallosta valmennusvastuun.[5] Krastinsin aikakaudella VaLePa nousi suomalaisen lentopallon ehdottomaan eliittiin.[8] Vielä avauskaudella VaLePa tippui puolivälierissä, mutta toisella seura saavutti siihen astisen historiansa parhaimman tuloksen voittamalla lentopalloliigan hopeaa. Vuosina 2012 ja 2014 Krastins valmensi VaLePan Suomen mestariksi.[7] Huhtikuussa 2016 uutisoitiin, että VaLePan ja Krastinsin tiet eroavat. Seuran toinen tila lentopalloliigassa oli pettymys, mitä lievensi menestys eurocupissa, jossa VaLePa ylsi puolivälieriin eli 8 parhaan joukkoon asti.[3] VaLePa ja Krastins keskustelivat kauden 2015-16 päätteeksi vielä yhdestä jatkokaudesta seitsemän vuoden pestin jatkeeksi, mutta päätyivät lopulta jättämään sopimuksen tekemättä.[3][8]

Krastins valmentaa Ukrainan miesten maajoukkuetta ja vuodesta 2016 lähtien Barkom-Kazhany Lvivin seurajoukkuetta Ukrainan Superliigassa.

Saavutukset muokkaa

  • Kauden paras liigapelaaja 2005
  • Kauden All-Stars-pelaaja 2002, 2003, 2005, 2006
  • SM-kulta 2002, 2007
  • SM-hopea 2000, 2002
  • SM-pronssi 2006
  • Valmensi VaLePan SM-kultaan 2012, 2014
  • Valmensi VaLePan SM-hopealle 2011, 2016
  • Valmensi VaLePan SM-proonssille 2013, 2015

Lähteet muokkaa

  1. Ugis KRASTINS (Arkistoitu – Internet Archive), eurovolley.cev.eu (englanniksi)
  2. Mestaruusliiga: Mestaruusliigan 2016 finaalien ennakkopaketti Mestaruusliigan 2016 finaalien ennakkopaketti. Mestaruusliiga.
  3. a b c d Ugis Krastinsin ja VaLePan tiet eroavat - Satakunnan Kansa Satakunnan Kansa. 29.4.2016. Arkistoitu 30.4.2016. Viitattu 30.4.2016. fi-FI
  4. Ugis Krastins valmentajaksi Ukrainaan - Lapin Kansa lapinkansa.fi. 10.8.2016. Arkistoitu 20.8.2016. Viitattu 10.8.2016.
  5. a b Ugis Krastins VaLePan valmentajaksi - Lentopalloliitto www.lentopalloliitto.fi. Viitattu 3.4.2016.
  6. Ugis Krastins VaLePan valmentajaksi - Lentopalloliitto www.lentopalloliitto.fi. Viitattu 3.4.2016.
  7. a b c d e f g Lentopalloliitto: Lentopalloliiton tilastot: Krastins, Ugis Ugis Krastins pelaaja- ja valmennusura. Lentopalloliitto.
  8. a b Ugis Krastins ei jatka VaLePan päävalmentajana VaLePa. 29.4.2016. Arkistoitu 2.5.2016. Viitattu 1.5.2016.