Avaa päävalikko

Työläisjunat olivat Suomessa valtion rautateillä Helsingin ja Tampereen seudulla työmatkaliikenteeseen tarkoitettuja matkustajajunavuoroja, joissa matkaliput olivat normaalia halvempia. Työläisjunien vaunut olivat yleensä III-luokan matkustajavaunuja, joissa oli puupenkit. 1950- ja 1960-luvuilla myös Dm6- ja Dm7-kiskobusseja oli käytössä työläisjunaliikenteessä. Työläisjunia oli liikenteessä 1900-luvun alusta noin vuoteen 1970 saakka.[1][2] Vanhimmat työläisjunissa 1920- ja 1930-luvuilla käytetyt T-sarjan telimatkustajavaunut olivat harjakattoisia; ne oli tehty tavaravaunun alustalle. Kaksiakselisissa vanhoissa T-vaunuissa penkit olivat pitkittäin vaunun seinillä, ja vaunun ikkunat olivat pieniä.[1]

Työläisjunien matkaliput eli T-liput oli tarkoitettu vain työpaikan ja asuinpaikan välisiin matkoin, ja ne kelpasivat vain T-merkinnällä varustetuissa työläisjunissa ja tavallisiin matkustajajuniin liitetyissä työläisvaunuissa. Vuoteen 1956 saakka työläisjunan matkalipun hinta oli puolet III-luokan matkustajalipun hinnasta. Vuoden 1955 jälkeen työläislippuja myytiin vain kuukausilippuina, jotka olivat hinnaltaan 40 % II-luokan kuukausilipun hinnasta.[1]

LähteetMuokkaa

  1. a b c Vaunut.org keskustelu työläisjunista ja -lipuista
  2. J. H. K: "Työläisjunat" [1]. Tietosanakirja, Kymmenes osa: Työehtosopimus–Öölanti. Helsinki: Tietosanakirja-osakeyhtiö, 1919. Palsta 11

Aiheesta muuallaMuokkaa