Tutkatähtitiede
Tutkatähtitiede on tekniikka, jolla havaitaan lähellä sijaitsevia tähtitieteellisiä kohteita, kuten komeettoja, asteroideja ja planeettoja sekä niiden kuita. Koska tutkatekniikalla havaitaan vaan aurinkokunnan kohteita, siitä käytetään usein nimeä planetaarinen tutka.
Tutkatähtitiedettä tehdään mikroaaltotaajuuksilla ja siten käytännössä radioteleskoopeilla. Se eroaa radiotähtitieteestä tekniikkana siten, että radioteleskoopista lähetetään signaali, jonka kaiku vastaanotetaan, kun taas radiotähtitieteessä havaitaan kohteita, jotka tuottavat radioaaltoja itse, kuten esimerkiksi pulsarit ja kvasaarit. Signaalia voidaan lähettää pulsseina tai jatkuvana aaltona käyttötarkoituksesta riippuen. Tutkatähtitieteessä uusia kohteita ei myöskään etsitä kuten radiotähtitieteessä voidaan tehdä, vaan tarkoituksena on saada lisätietoa jo löydetyistä kohteista. Tutkatähtitiedettä on mahdollista tehdä myös valoisaan vuorokaudenaikaan ja sateella, koska mikroaallot läpäisevät pilvet häiriintymättä.
Tutkatähtitiedettä on tehty jo 70 vuotta[1]. Tutkasignaalin voimakkuus heikkenee tutkayhtälön mukaisesti etäisyyden neljänteen potenssiin verrannollisesti, joten kaiun vastaanottamiseen tarvitaan mahdollisimman suuria radioteleskooppeja[2]. Nykypäivänä vain kaksi observatoriota tekee säännöllisiä havaintoja: Arecibon observatorio ja Goldstonen observatorio.
Planetaarisilla tutkilla on mahdollista saada huomattavasti tarkempaa astrometristä tietoa kuin optisilla menetelmillä. Esimerkiksi asteroidin etäisyys on mahdollista määrittää muutaman kymmenen metrin tarkkuudella ja sen säteisnopeus millimetreissä sekunnissa[2]. Lisäksi kohteiden koosta, pyörimistilasta, muodosta ja pinnan koostumuksesta on mahdollista saada tietoa. Esimerkiksi Venuksen ja Merkuriuksen pyörimistä ja kiertorataa on onnistuneesti tarkennettu planetaarisen tutkan avulla[3]. Samoin 99942 Apophis-asteroidin pitkän aikavälin radanmääritys on ollut merkittävää, koska se ohittaa Maan hyvin läheltä seuraavan 15 vuoden sisällä[4]. Nykypäivänä asteroideja on havaittu 750 kappaletta, joista 612 Maan lähiasteroideja, ja komeettoja 19 kappaletta[5]. Planeettoja ja niiden kuita on havaittu Saturnuksen etäisyydelle asti.
Planetaarinen tutka on erityisen herkkä havaitsemaan metallia ja jäätä[2]. Siksi jäiset kohteet, kuten Galilein kuut ja metallirikkaat asteroidit näkyvät tutkalla erityisen kirkkaina. Halkaisijaltaan kilometrin luokkaa olevat kiviset asteroidit näkyvät vain noin yhden astronomisen yksikön etäisyydeltä mutta metalliset asteroidit hieman kauempaakin.
Katso myös muokkaa
Lähteet muokkaa
- ↑ J. Mofensen, Radar echoes from the moon, Electronics, vol. 19, pp. 92-98; April, 1946
- ↑ a b c Ostro, J. Planetary Radar Astronomy, Reviews of Modern Physics, Vol. 65, No. 4, October 1993
- ↑ Dyce, R. B.; Pettengill, G. H.; Shapiro, I. I. "Radar determination of the rotations of Venus and Mercury". Astron. J. 72 (3): 351–359, April, 1967.
- ↑ Giorgini, J. D. et al. Predicting the Earth encounters of (99942) Apophis, Icarus, Volume 193, Issue 1, p. 1-19, 2008.
- ↑ "Radar-Detected Asteroids and Comets". NASA/JPL Asteroid Radar Research
Aiheesta muualla muokkaa
- Nolan, Mike: Arecibo Radar Astronomy Naic.edu. 9.11.1997. Arkistoitu 20.1.2012. Viitattu 18.7.2018 (englanniksi).
- Donald B. Campbell & R. Scott Hudson & Jean-Luc Margot: 35. Advances in Planetary Radar Astronomy (pdf) Semanticscholar.org. Viitattu 18.7.2018 (englanniksi).
- Dark comet’s flyby of Earth observed with radar and infrared Astronomy Now. 25.3.2016. Viitattu 18.7.2018 (englanniksi).
- Benner, Lance A. M.: Asteroid Radar Research Jpl.nasa.gov. 24.1.2018. Viitattu 18.7.2018 (englanniksi).