Turing Space Industries

Turing Space Industries (aiemmin TRI tai Turing Robotic Industries) on yritys, jonka on tarkoitus rakentaa tietoturvaan painottuvaa mobiiliteknologiaa.

Aiemmat puhelinjulkistukset muokkaa

Ensimmäinen yhtiön julkistama tuote oli Turing Phone.[1][2] Tämän jälkeen yhtiö julkaisi vuonna 2017 Appassionato-puhelinmallin.[3]

Yritys käytti Salossa sijaitsevia Nokian vanhoja tuotantotiloja. Se vuokrasi Nokian vanhan koetehtaan keväällä 2016, mutta tammikuuhun 2018 mennessä se ei ollut aloittanut siellä tuotantoa.[4]

Yritys haki helmikuussa 2018 konkurssia.[5] Yrityksellä oli n. 1,9 miljoonaa euroa velkoja, joiden velkojia olivat muun muassa Shenzen Turing Industries, Ilkka Matinpalo ja Salon IoT Park.[6] Yritys asetettiin konkurssiin 5. helmikuuta 2018. Perustaja Steve Chao kertoi kuitenkin, että yrityksen toiminta jatkuisi Salossa.[7] Yrityksen toiminta on lakannut 14. tammikuuta 2020.[8]

HubblePhone muokkaa

Turing julkaisi uuden puhelimensa, HubblePhonen, vuonna 2018. Puhelimen pääsuunnittelijana on toiminut suomalainen Paavo Pietola.[9] Se on tarkoitus julkaista kesäkuussa 2020 ja se käyttää sekä Sailfish OS:ää että Androidia. Puhelimen hinnaksi on kerrottu 2 750 $. Alan julkaisuissa suunnitelmia on pidetty kunnianhimoisina, mutta kahden edellisen puhelinmallin toimitusvaikeuksien takia puhelimen julkaisua on pidetty epävarmana.[10]

Puhelimen sovelluskauppa toimii ainoastaan kryptovaluutalla. Alkuvaiheessa kauppa hyväksyy vain BitHubble-kryptovaluuttaa. Myös puhelimen ennakkotilaus tehdään ostamalla Bitcoineilla puhelimen arvosta BitHubble-valuuttaa.[11]

Lähteet muokkaa