Tuomas Myllylä (s. 1986) on suomalainen sarjakuvantekijä, joka suosii erityisesti tieteisaiheita ja historiallisia aiheita. Myllylä on käskirjoittanut ja piirtänyt sarjakuvia vuodesta 2010 lähtien. Maatalousalalla kymmenen vuotta työskennelleen Myllylän jäljessä ja aiheissa korostuu maanläheisyys, lika ja realismi. Myllylän tainankerrontaväline on enimmäkseen mustavalkosarjakuva, jota hän teki pitkään perinteisin välinein käsityönä siveltimen ja tussiterän avulla, mutta sittemmin hän on siirtynyt piirtämään digitaalisesti.lähde?

Myllylä on erikoistunut historiallisiin aiheisiin, joita valtaosa julkaistuista töistä käsittelee. Useissa töissä ovat toistuneet erityisesti Suomen historian vaiheet sekoitettuna mytologiaan ja kansanperinteeseen. Osassa töistään hän käsittelee myös perinteisiä genresarjakuvan scifi- ja fantasia-aiheita.lähde?

Sarjakuva-albumit muokkaa

  • Rhenus (Musta ritari, 2011)
  • Pakanat, ensimmäinen kirja (Musta ritari, 2012)
  • Pakanat, toinen kirja (Musta ritari, 2014)
  • Troll patrol/Bob the killbot -yhteisjulkaisu (Turun sarjakuvakauppa, 2017)
  • Pakanat, kirjat 1–4, yhteisjulkaisu (Musta Ritari, 2018)
  • Alhaiset (Zoom Teufel, 2018)
  • Foederati: Ivan karhunkaataja (omakustanne, 2018), yhteistyössä Toni Karosen kanssa
  • Pakanat – yhden Jumalan kaupunki, osa 1 (Zum Teufel, 2018)
  • Syvänne-kauhuantologia (Zoom teufel, 2019)
  • Pakanat – Yhden Jumalan kaupunki, osa 2 (Zum Teufel, 2019)
  • Kalevala 3000 -sarjakuva-alumin kuvitus (2019–2020)
  • Leatherbound Classics (Täysi käsi 2020)
  • Jumalsurma: Ensimmäinen kirja (Zum Teufel, 2020)
  • Jumalsurma: Toinen kirja (Zum Teufel, 2021)
  • Kuoleman pidot (Zum Teufel, 2021), yhteistyössä Tuuli Hypénin kanssa
  • Trollpatrol (Täysi Käsi, 2021)
  • Kalevala 3000 (Musta Ritari, 2022), yhteistyössä Vesa Vitikaisen kanssa
  • Pakanat (Zum Teufel, 2022)
  • Jumalsurma: Kolmas kirja (Zum Teufel, 2023)
  • Suomaat (Zum Teufel, 2024), yhteistyössä Sari Sariolan kanssa

Lyhyet sarjakuvat antologioissa ja lehdissä muokkaa

  • Aika Kuvia -antologia (Explosion-kustannus, 2010)
  • Helkavirret-antologia (Arktinen banaani, 2015), Kimmon kosto -runon sarjakuvasovitus
  • Isku Porkkalaan -antologia (Arktinen banaani, 2017)
  • Kevyt Metalli (Musta ritari, 2018)
  • Kevyt Metalli 2 (Musta ritari, 2018), tervapunk-sarjakuva

Verkkosarjakuvat muokkaa

Muu tuotanto muokkaa

  • Worldcon-muistokirjan kuvituksia (2017)lähde?
  • Finnwest-novelliantologian kuvitusta (Juri Nummelin, 2018)
  • Huoltovarmuuden korkeajännitys (Forum Marinum, 2018)lähde?
  • Luistari-hankkeen kotisivujen kuvitus apurahalla (2018)lähde?
  • Täysi käsi -kalenterin kuvitus vuodelle 2021 (Täysi käsi, 2020)
  • Kuvituksia Tähtivaeltaja-lehteen 2017–2020
  • Kersantti Napalm : erikoisagentin ABC, Musta ritari Kustannus 2019 ISBN 978-952-6630-24-3 (yhtenä piirtäjänä)
  • Eino Leinon Helkavirsiä, Arktinen Banaani 2015 ISBN 978-952-270-233-3 (yhtenä piirtäjänä)
  • Jumalkone Julkaisussa: Scifi : Turun sarjakuvakerho esittää. Turun sarjakuvakerho, 2010 ISBN 978-951-95507-4-9 (antologia)

Aiheesta muualla muokkaa