Avaa päävalikko

Tundravikla (Calidris subruficollis, aiemmin Tryngites subruficollis) on pieni rantalintu, Suomeen harvoin eksyvä muuttolintu. Sen vanha nimi oli alaskanvikla. Lajin nimesi Louis Jean Pierre Vieillot 1819.

Tundravikla
Grasläufer.jpg
Uhanalaisuusluokitus

Silmälläpidettävä [1]

Silmälläpidettävä

Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Linnut Aves
Lahko: Rantalinnut Charadriiformes
Alalahko: Kahlaajat Charadrii
Heimo: Kurpat Scolopacidae
Suku: Calidris
Laji: subruficollis
Kaksiosainen nimi

Calidris subruficollis
(Vieillot, 1819)

Katso myös

 Wikispecies-logo.svg Tundravikla Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Tundravikla Commonsissa

Ulkonäkö ja kokoMuokkaa

Pituus 18-21 cm, siipien kärkiväli 32-47 cm, paino 50-94 g, keskimäärin 71 g. Muistuttaa ulkonäöltään lähinnä hyvin pientä suokukkoa, mutta tarkempi tarkastelu useimmiten erottaa viklan tästä lajista. Pieni kahlaaja, noin suosirrin kokoluokkaa. Silmä on suuri ja musta ja nokka lyhyt suora tikkunokka, ruumis on kauttaaltaan kellanbuffi ja mustalla vipevöity. Siipien alapinnat kirkkaanvalkeat. Usein peloton. Sukupuolet ovat samanvärisiä.

LevinneisyysMuokkaa

Tundravikla pesii Pohjois-Amerikan tundralla Alaskasta Länsi-Kanadaan, sekä Venäjällä Vrangelinsaarella ja mahdollisesti Tšuktšien niemimaalla. Se talvehtii Etelä-Amerikassa, varsinkin Argentiinassa ja Paraguaylla. Maailman populaation koko on noin 15 000 yksilöä. Lajin kanta on silmälläpidettävä, sillä aikaisemmin erittäin vahva kanta metsästettiin lähes sukupuuttoon 1920-luvulla. Muuttomatkallaan se harhautuu säännöllisesti Länsi-Eurooppaan, joskus jopa Suomeen asti. Suomessa se on lähes vuosittainen harhailija, lähes kaikki rariteettikomitean hyväksymät havainnot ovat syyskuulta. Vuoteen 2015 mennessä se on tavattu Suomessa 34 kertaa.[2]

ElinympäristöMuokkaa

Pesii tundran soilla, usein kaukana merestä. Muuttoaikana kaikenlaisilla kosteilla avomailla, mm. rannoilla ja lyhytheinäisillä niityillä. Myös sänki- ja mullospelloissa.

LisääntyminenMuokkaa

Tundravikla pesii maassa ja tekee neljä munaa.

RavintoMuokkaa

Tundravikla syö hyönteisiä ja muita pieniä selkärangattomia.

LähteetMuokkaa

  • Cramp, Stanley (päätoim.) 1985: Handbook of the Birds of Europe, the Middle East and North Africa. Vol. III. – Oxford University Press. Hong Kong. ISBN 0-19-857506-8
  • Rariteettikomitea
  1. BirdLife International: Calidris subruficollis IUCN Red List of Threatened Species. Version 2013.2. 2012. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 27.5.2014. (englanniksi)
  2. Tarsiger.com www.tarsiger.com. Viitattu 21.10.2015.

Aiheesta muuallaMuokkaa

  • Koivumäki, Kari & Heinonen, Jyrki 1981: Alaskanvikla Tryngites subruficollis* Kokkolassa. - Lintumies 2.1981 s. 85-86. LYL.
  • Lagerström, Martti, Parviainen, Heikki & Vuoristo, Aki 1977: Alaskanvikla Tryngites subruficollis* toistamiseen Suomessa. - Lintumies 1.1977 s. 25. LYL: