Tsageri (georg. ცაგერი) on kaupunki Tsagerin piirikunnassa Ratša-Letškhumi ja Kvemo Svanetin hallintoalueella Georgiassa. Se sijaitsee 475 metriä merenpinnan yläpuolella Tskhenistsqali-joen, Rionin sivujoen, oikealla rannalla. Vuoden 2014 väestönlaskennan mukaan kaupungissa oli noin 1 320 asukasta, joista suurin osa oli georgialaisia.

Tsagerin sijainti Georgiassa.

Historia muokkaa

Keskiajan Georgiassa Tsageri toimi piispanistuimena. Kaupungissa oli katedraali, jota 1700-luvun alun maantieteilijä Vakhušti kuvasi sanoin "Tsagerin kupolikirkko, erinomaisesti rakennettu".[1] Entisöijät muunsivat 1800-luvun lopussa alkuperäistä kolmilaivaista basilikaa huomattavasti: alkuperäiset seinämaalaukset, joihin kuului kuningatar Tamarin ja hänen poikansa Giorgi IV:n muotokuvat, hävisivät samalla.

Venäjän keisarikunnan aikana ja Neuvostohallinnon alussa Tsageri toimi Letškhumin ujezdin hallinnollisena keskuksena. Se sai kaupunkioikeudet vuonna 1968.

Kulttuuri ja uskonto muokkaa

Kaupungissa on Georgian patriarkaatin Tsagerin ja Lentekhin piispan residenssi. Paikallisessa museossa esitellään tuhansia arkeologisia esineitä, jotka on löydetty alemman Svanetian ja Letškhumin alueilta.[2]

Tsagerin kaupungin lähistöllä on Muristsikhen keskiaikaisen linnoituksen rauniot. Linnoitus saattoi olla kristityn teologin Maksimos Tunnustajan (n. 580–662) pako- ja kuolinpaikka. Paikalla on edelleen Pyhälle Maksimokselle omistettu luostari.[3] Keskiaikaisten aikakirjojen mukaan läheisissä Khvamlin luolissa on Georgian kuninkaiden aarrekammio. Ne on luetteloitu Georgian kansallisten monumenttien joukkoon, ja viime aikoina tutkijat ovat kiinnostuneet niistä uudelleen.[4]

Lähteet muokkaa

  1. W.E.D. Allen: Two Georgian Maps of the First Half of the Eighteenth Century. Imago Mundi, 1953, 10. vsk, s. 99–121.
  2. Georgian Museums: Tsageri Local Museum Ministry of Culture, Monuments Protection and Sport of Georgia. [vanhentunut linkki]
  3. Berthold, George C.: Maximus Confessor: Selected Writings, s. 31. Paulist Press, 1985. ISBN 0809126591.
  4. TBC ბანკმა, კომპანია ‘ბორჯომმა’ და ‘ელიტ ელექტრონიკსმა’ ‘ხვამლის’ გადაღება დააფინანსეს 20. huhtikuuta 2008. The 24 Hours, News.ge.