Trypití (Iraklion)

Trypití (kreik. Τρυπητή; myös Tripití) on minolaisaikaisen asutuksen arkeologinen kohde Kreetan saarella Kreikassa. Se sijaitsee Górtynan kunnassa linnuntietä noin kuusi kilometriä itään saaren etelärannikolla sijaitsevasta Léntaksen kylästä ja noin neljä kilometriä kaakkoon Krótoksen kylästä. Paikan nimi on nykyaikainen. Asutuksen minolaisaikaista nimeä ei tunneta.

Trypití
Τρυπητή
Sijainti

Trypití
Koordinaatit 34°56′15″N, 24°59′12″E
Valtio Kreikka Kreikka
Paikkakunta Górtyna, Iraklion, Kreeta
Historia
Tyyppi asutus
Ajanjakso noin 2900–1900 eaa.
Kulttuuri minolainen kulttuuri
Korkeus 185 m

Trypitín asutus on ajoitettu EM II sekä EM III–MM IA -kausille eli noin vuosiin 2900–1900 eaa. Asutuksen hylkäämisen syytä ei tiedetä, koska se ei ole tuhoutunut monien muiden asutusten tavoin tulipalossa tai maanjäristyksessä. Asukkaat muuttivat mahdollisesti etelään tasaisemmalle maalle paikkaan, mistä on löydetty suurempien, harvempaan rakennettujen talojen jäänteitä.[1]

Asutus sijaitsi kukkulalla noin 135 metrin korkeudessa noin puolen kilometrin päässä pienestä Trypitínlahdesta ja -rannasta, josta se on saanut nykyisen nimensä. Asutus jakaantuu kahteen osaan, joiden välissä kulkee noin 1,5 metriä leveä polku. Asutuksen rakennukset, joita on löydetty yhteensä 36 kappaletta, ovat olleet pohjakaavaltaan neliömäisiä tai suorakulmion muotoisia, ja osassa on ollut seinustoilla penkit. Rakennuksista on säilynyt noin kaksi metriä korkeita seinien osia. Asutusta ympäröi muuri, jossa oli kaksi sisäänkäyntiä, toinen kaakossa ja toinen luoteessa. Erillisiä rakennuksia on paikannettu myös hieman kauempaa asutuksen ulkopuolelta. 200 metriä asutuksesta etelään on löydetty tholos- eli pyöröhauta ajalta 2800–2000 eaa. Sen halkaisija on noin 5,3 metriä.[1][2]

Alueen arkeologiset kaivaukset suoritettiin vuosina 1986–1988 Antónis Vasilákiksen johdolla.[1]

LähteetMuokkaa

  1. a b c Trypiti Minoan Crete. Viitattu 1.2.2016.
  2. The Minoan Settlement of Tripiti Cretan Beaches. Viitattu 1.2.2016.