Troitsk (ven. Тро́ицк) on kaupunki ja kaupunkipiirikunta Moskovan lounaisessa Troitskin piirikunnassa Venäjällä. Se sijaitsee Desnajoen varrella 35 kilometriä Moskovan keskustasta lounaaseen. Vuoden 2012 alussa kaupunkipiirikunnassa asui 42 232 henkeä.[1]

Troitsk
Троицк
Kerrostaloja erään Troitskin kaupungin pääkadun varrella
Kerrostaloja erään Troitskin kaupungin pääkadun varrella
lippu
lippu
vaakuna
vaakuna
Troiskin sijainti Moskovassa
Troiskin sijainti Moskovassa
Valtio Venäjä
Subjekti Moskova
Piirikunta Troiski
Pinta-ala
 – Maa 15 km²
Korkeus 175 m
Väkiluku (2012) 42 232[1]
Aikavyöhyke UTC+3 (MSK)









Tihvinän kirkko Troitskissa

Kaupunki on syntynyt Troitskojen kylän paikalle. Vuonna 1797 kylään perustettiin kutomo, joka 1800–1900-lukujen vaihteessa kasvoi suuryritykseksi. Kutomon asutus sai vuonna 1928 kaupunkimaisen taajaman statuksen nimellä Troitski. 1940-luvun lopussa taajamaan perustettiin Neuvostoliiton, nykyisin Venäjän tiedeakatemian fysiikan tutkimuskeskus. Vuonna 1977 taajamasta tuli Troitskin kaupunki. Vuonna 2007 se sai tiedekaupungin statuksen. Nykyään kaupungissa toimii 10 fysiikan tutkimuslaitosta.

Heinäkuun 1. päivästä 2012 lähtien Troitsk on kuulunut Moskovaan; tätä aiemmin se oli Moskovan alueen osa.

Lähteet muokkaa

  1. a b Rosstat, Federalnaja služba gosudarstvennoi statistiki (Venäjän federaation tilastovirasto), www.gks.ru: 35. Tšislennost postojanogo naselenija Rossijskoi Federatsii po munitsipalnym obrazovanijam na 1 janvarja 2012 goda (rar (pakattu hakemisto väestötiedostoista)) (Excel tiedosto Tabl-35-12.xls: 35. ЧИСЛЕННОСТЬ ПОСТОЯННОГО НАСЕЛЕНИЯ РОССИЙСКОЙ ФЕДЕРАЦИИ ПО МУНИЦИПАЛЬНЫМ ОБРАЗОВАНИЯМ на 1 января 2012 года) 2012. Moskova: ИИЦ «Статистика России». Arkistoitu 13.5.2019. Viitattu 30.11.2012. (venäjäksi)

Lähteet, joihin ei ole viitattu muokkaa

  • Goroda Rossii: entsiklopedija, s. 476. Moskva: Bolšaja Rossijskaja Entsiklopedija, 1994. ISBN 5-85270-026-6.

Aiheesta muualla muokkaa