Trocadero (elokuva)

Trocadero (engl. Reckless) on vuonna 1935 ensi-iltansa saanut yhdysvaltalainen musikaali-/komediaelokuva, jonka ohjasi Victor Fleming. Musikaalikomedian pääosia esittävät Jean Harlow, William Powell ja Franchot Tone. Sivuosissa nähdään muiden muassa May Robson, Ted Healy ja Rosalind Russell. P. J. Wolfson käsikirjoitti elokuvan David O. Selznickin tarinan pohjalta. Trocadero on mustavalkoinen ja pituudeltaan se on 97 minuuttia, eli tunti ja 37 minuuttia. Trocadero sai ensi-iltansa Yhdysvalloissa 19. huhtikuuta vuonna 1935. Suomeen Trocadero ilmestyi teattereihin 15. joulukuuta samana vuonna. Metro-Goldwyn-Mayer tuotti elokuvan. Trocaderoa pidetään nykyisin klassikkona.kenen mukaan?

Trocadero
Reckless
Reckless 1935 poster.jpg
Ohjaaja Victor Fleming
Käsikirjoittaja P. J. Wolfson
Perustuu David O. Selznickin tarinaan
Tuottaja David O. Selznick
Säveltäjä Herbert Stothart
Kuvaaja George J. Folsey
Leikkaaja Margaret Booth
Pääosat
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö Metro-Goldwyn-Mayer
Ensi-ilta
Kesto 97 minuuttia
Alkuperäiskieli englanti
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

Kun Trocadero oli valmis, joka oli suoraa dramaa, MGM päätti tehdä siitä musikaalin, joten tuotantoa jatkettiin. Tästä tuli yksi Jean Harlowin suurimmista rooleista.

Kahden laulun "Hi-Diddle-Dee-Dum" ja "I'm Going Down to Dance at Clancy's" sanoittajina ja säveltäjinä olivat Con Conrad ja Herb Magidson.

NäyttelijätMuokkaa

 Jean Harlow  Mona Leslie  
 William Powell  Ned Riley  
 Franchot Tone  Robert "Bob" Harrison Jr.  
 May Robson  Rouva "Granny" Leslie  
 Ted Healy  Smiley, Nedin ystävä  
 Nat Pendleton  Blossom, Nedin ystävä  
 Rosalind Russell  Josephine "Jo" Mercer  
 Henry Stephenson  Eversti Harrison Sr.  
 Man Mountain Dean  Cameo-rooli  
 Robert Light  Paul Mercer  
 Allan Jones  Allan, laulaja  
 Carl Randall  Carl Randall, Monan tanssipari "Trocadero" -numerossa  
 Louise Henry  Louise  
 James Ellison  Dale Every  
 Nina Mae McKinney  Erityislaulaja  

Aiheesta muuallaMuokkaa