Trigginajokoira (Trigg Hound) on yhdysvaltalainen koirarotu.

Trigginajokoira
Avaintiedot
Alkuperämaa Kentucky,  Yhdysvallat
Määrä Suomessa ei yhtään
Rodun syntyaika 1860–1870-luku
Alkuperäinen käyttö ketun metsästys
Nykyinen käyttö metsästyskoira
Muita nimityksiä Trigg Hound
FCI-luokitus ei FCI-rotu
Ulkonäkö
Väritys punavalkoinen tai musta

Ulkonäkö

muokkaa

Rotu on hoikkapiirteinen, karunomainen ja voimakas. Koska sen luoja Haiden Trigg ei välittänyt liiaksi ulkonäöstä, vaan painotti jalostuksen ensisijaisesti metsästysominaisuuksiin, vaihteli väritys aluksi paljonkin. Myöhemmin on kuitenkin yritetty yhdenmukaistaa väritystä, ja siksi nykyisin esiintyy lähinnä vain joko mustia tai punavalkoisia yksilöitä.[1]

Alkuperä

muokkaa
 
Varhainen jalostusyksilö.

Amerikankettukoiran jalostuksen varhaisvuosina siitä eriytyi kolme linjaa, joita voidaan pitää erillisinä muunnoksinaan tai rotuinaan - näistä yksi on trigginajokoira. 1840-luvulla kentuckyläinen metsästäjä eversti Haiden Trigg oli ajanut harmaakettua hitailla mustaruskeilla ajokoirillaan, joiden hän sittemmin huomasi olleen kyvyttömiä tavallisen ketun metsästykseen. Sisällissodan jälkeen hän osti georgialaisen George Birdsongin (july houndin kehittäjä) kennelistä ryhmän ajokoiria, joista ensimmäiset viisi saapuivat vuonna 1866 ja kaksi viimeistä vuonna 1868. Trigg risteytti näitä koiria John Walkerilta ja kenraali Maupinilta (kumpainenkin walkerinkettukoiran keskeisimpiä kehittäjiä) saatuihin ajokoiriin. Näistä risteytyksistä syntyi perustuskanta uudelle kettukoiralle, joka sittemmin nimettiin hänen mukaansa.[1]

Lähteet

muokkaa
  1. a b Morris, Desmond. Dogs - The Ultimate Dictionary of Over 1000 Dog Breeds, s. 121. Trafalgar Square, 2008: North Pomfret, Vermont.