Transandinen rautatie

rautatieyhteys Andien yli Argentiinasta Chileen

Transandinen rautatie[1] on vuonna 1910 liikenteelle avattu ja vuonna 1984 lakkautettu Andien poikki Argentiinasta Chileen vedetty rautatie. Se oli pituudeltaan 248 kilometriä ja sen kulki Argentiinan Mendozasta Chilen Los Andesiin. Rautatie yhdisti ensimmäisenä rautatielinjana Etelä-Amerikassa Atlantin ja Tyynen valtameren. Se oli samalla osa Buenos Airesin ja Valparaison välistä suhteellisen suoraa rautatielinjausta. Sen ideana oli välttää vaarallinen merireitti Magalhãesinsalmen kautta.[2]

Uspallatan asema noin vuonna 1900
Hammasrattaat Andien rautatiellä

Rautatie kulki Uspallatan solan kautta. Rautatien korkein kohta oli 3,2 kilometrin mittaisen Cumbren tunnelin lähistöllä yli 3176 metrin korkeudessa Argentiinan Puente del Incan ja Chilen El Portillon välillä. Suurin jyrkkyys radalla oli kahdeksan prosenttia. Rautatie oli loppuvaiheessa sähköistetty. Nykyään se on osittain purettu, mutta säilyttämistä on vaadittu.

Matka Buenos Airesista Valparaisoon transandisen rautatien kautta kesti 1930-luvulla 38 tuntia.[1]

Radan rakentaminen alkoi jo vuonna 1887, ja rakennusyhtiönä toimi chiläisten Clark-veljesten yhtiö. Rautatie oli sittemmin Argentiinan ja Chilen valtioiden omistuksessa.

Lähteet muokkaa

  1. a b Jaakko Forsman ja toimituskunta: ”Transandinen rautatie”, Iso Tietosanakirja XIII, s. 1269. Helsinki: Otava, 1937.
  2. Walter Hines Page & Arthur Wilson Page: The World's Work, Nide 20, s. 834. (Google Books). Doubleday, 1910. (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa

 
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Transandine Railway