Tradekan säätiö
Tradekan säätiö sr on Tradekan vuonna 2014 perustama säätiö. Sääntöjensä mukaan säätiö vaalii edistysmielisen osuustoimintaliikkeen aatteellista ja sivistyksellistä perintöä ja edistää taloudellisiin kysymyksiin ja yritystoimintaan liittyvän osaamisen kehittämistä. Säätiö myös harjoittaa lahjoitustoimintaa sekä hallinnoi taidekokoelmaa.[1]
Vuonna 2021 Tradekan säätiö lahjoitti yhteensä 550 000 euroa 26 eri taholle. Lahjoituksia saivat esimerkiksi Ensi- ja turvakotien liitto sekä Ammattiin opiskelevien liitto. Kaikki lahjoitusten saajat on julkaistu vuosittain Tradekan verkkosivuilla.[2]
Säätiön hallussa on osa (46 %) Tradeka-Yhtiöt Oy:n äänivallasta. Järjestelyn tarkoitus on suojata Tradekaa valtausyrityksiä vastaan.[3]
Tradekan säätiön hallitukseen nimittävät jäseniä säätiön valtuuskunta sekä nimetyt säätiöt, joita ovat Vasemmistoliiton Vasemmistofoorumi-ajatuspajan perustaneet Yrjö Sirolan säätiö ja Kansan sivistystyön liitto sekä vasemmistoliiton varallisuutta hallitseva Avantisäätiö. SDP:n puolelta säätiöön nimittävät edustajia Työväenlehdistön kannatusyhdistys, Työväen Sivistysliitto, Kiinteistö Oy Karihaara ja Kustannusosakeyhtiö Kansanvalta, joiden kaikkien postiosoite on SDP:n puoluetoimistolla. Loput kaksi hallitusedustajaa nimittävät kommunistien Demokraattinen sivistysliitto sekä Kansan sivistysrahasto.[4]
Lähteet
muokkaa- ↑ Tradekan säätiö Tradeka
- ↑ Tradekan säätiön lahjoitukset tradeka.fi. Viitattu 27.7.2022.
- ↑ Komulainen, Anitra: Punapääoman linnake. Työväen osuustoiminnan dramaattiset vaiheet, s. 286. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Siltala, 2021. ISBN 978-952-234-932-3.
- ↑ Jarno Liski: HUS:in ja Tradekan uusi miljoonayhtiö kanavoi verovaroja vasemmistolle Iltalehti. 14.8.2021.