Toyosu (jap. 豊洲) on Tokion kaupunginosa Kōtōn erillisalueella. Se sijaitsee saarella erillisalueen länsiosassa Sumidajoen suulla. Alue on rakennettu Tokionlahden täyttömaalle. Toyosu oli alun perin teollisuusaluetta, mutta sinne on rakennettu myöhemmin asuin- ja kaupallisia rakennuksia. Vuonna 2018 Toyosuun siirtyi Tsukijin kalatori Tsukijin kaupunginosasta, nykyisin Toyosun tukkutori.[1]

Toyosun asuinrakennuksia vuonna 2020
Kartta
Toyosu

Toyosun kaupunginosan pinta-ala on 2,46 neliökilometriä,[2] ja se jakautuu kuuteen osa-alueeseen, jotka on numeroitu Toyosu 1-chōme–Toyosu 6-chōme. Niissä on yhteensä 40 591 asukasta (tammikuussa 2024).[3] Kaupunginosan väestötiheys on siten noin 16 500 asukasta neliökilometrillä.

Historia muokkaa

Toyosu on täyttömaata. Alueen täyttäminen aloitettiin 1930-luvulla teollisuuden tarpeisiin ja valmiiksi työt saatiin 1950-luvulla toisen maailmansodan jälkeen. Alkujaan Toyosussa sijaitsi Ishikawajima-Hariman telakka, mutta sodan jälkeen sinne rakennettiin muun muassa lämpövoimalaitos ja kivihiilen varastointialue. Japanin ensimmäinen 7-Eleven-lähikauppa avattiin Toyosuun vuonna 1974.[1][4]

2000-luvulla Toyosu on muuntautunut teollisuusalueesta asuin- ja liikealueeksi. Tokion metropoli päätti huonokuntoisen Tsukijin kalatorin siirrosta Toyosuun vuonna 2001, mutta uuden torin rakennuspaikka vaati laajamittakaavaisia pilaantuneen maan puhdistustöitä. Uusi Toyosun tukkutori valmistui lopulta vuonna 2018.[1][4]

Kaupunkikuva ja rakennukset muokkaa

Toyosu on pitkänomainen, vasaran muotoinen tekosaari. Naapurikaupunginosia ovat pohjoisessa Etchūjima, Shiohama ja Edakawa, idässä Tatsumi ja Shinonome, etelässä Ariake ja Daiba sekä lännessä Chūōn erillisalueen Aomi ja Tsukuda. Toyosun tukkutori käsittää laajan, usean suurkorttelin alueen saaren eteläosassa. Sen yhteydessä toimii myös yleisölle tarkoitettuja liikkeitä ja ravintoloita. Saaren rannoilla on promenadi ja useita puistoalueita, kuten Toyosun puisto.[4][5][6]

Toyosun pohjoisosassa Toyosun aseman ympäristössä on liikerakennuksia ja asuinkortteleita. Lalaport Toyosu on yli 200 kauppaa käsittävä ostoskeskus, yksi Tokion keskusta-alueen suurimmista. Sen yhteydessä toimii myös lapsille tarkoitettu Kidzania-teemapuisto. Aseman pohjoispuolella on Shibauran teknillisen yliopiston kampus.[4][5][6]

Liikenne muokkaa

Toyosua palvelevat Yurikamome-automaattimetrolinja ja Tōkyō metron Yūrakuchō-linja. Niiltä on toisiinsa vaihtoyhteys Toyosun asemalla kaupunginosan pohjoisosassa.[6]

Useat sillat liittävät Toyosun Tokion keskustan suuntaan ja Odaiban viihdekaupunginosaan. Kaupunginosan läpi kulkevat muun muassa Tokion pääkaupunkimoottoritien linja nro. 9 (Aomi-linja), Tokion prefektuurintie 484 ja pääkatu Aomi-dōri.[6]

Lähteet muokkaa

  1. a b c デジタル大辞泉 / ブリタニカ国際大百科事典 小項目事典: 豊洲 Kotobank. Viitattu 6.5.2024.
  2. 平成27年国勢調査 東京都区市町村町丁別報告 江東区 東京都総務局統計部. Arkistoitu 3.11.2022. Viitattu 6.5.2024.
  3. 江東区の世帯と人口(住民基本台帳による)区民部区民課 令和6年1月1日現在 Koto City. Viitattu 6.5.2024.
  4. a b c d Toyosu japan-guide.com. Viitattu 28.5.2024.
  5. a b Toyosu - the new home of Tokyo’s premiere fish market japan-guide.com. Viitattu 28.5.2024.
  6. a b c d 日本地図 東京都 江東区 豊洲6丁目 Mapion. Viitattu 6.5.2024.

Aiheesta muualla muokkaa