Torsten Lindroth
Torsten Gabriel Lindroth (21. elokuuta 1892 Turku – 3. helmikuuta 1938) oli suomalainen jääkärimajuri. Hän oli sotilaskoulutuksensa ensimmäisen maailmansodan aikana Saksassa saanut jääkäri, joka sai tulikasteensa Saksan itärintamalla Misse-joella vuonna 1916. Myöhemmin hän osallistui Suomen sisällissotaan Valkoisen Armeijan riveissä joukkueenjohtajana.[1][2]
Perhetausta muokkaa
Lindroth Hänen vanhempansa olivat liikemies Gabriel Olof Lindroth ja Bertha Wilhelmiina Lunden. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1919 Ester Maria Ståhlbergin kanssa.[1][2]
Opinnot muokkaa
Lindroth kirjoitti ylioppilaaksi Helsingin uudesta ruotsalaisesta yhteiskoulusta vuonna 1912 ja liittyi Uusmaalaiseen osakuntaan. Opintojaan hän jatkoi Helsingin yliopiston filosofisen tiedekunnan fyysis-matemaattisella osastolla vuosina 1913 - 1915. Hän suoritti sotilashallinnollisen koulun ensimmäisen jakson vuosina 1929 - 1930 ja toisen jakson vuonna 1934.[1][2]
Jääkärikausi muokkaa
Lindroth liittyi yhtenä ensimmäisten vapaaehtoisten joukkoon, joiden päämääränä oli Saksassa sotilaskoulutusta antava Pfadfinder-kurssi, joka järjestettiin Pohjois-Saksassa sijaitsevalla Lockstedter Lagerin harjoitusalueella. Leirille hän ilmoittautui 25. helmikuuta 1915. Hänet sijoitettiin joukon 2. komppaniaan. Myöhemmin hänet sijoitettiin Kuninkaallisen, Preussin Jääkäripataljoona 27:n pioneerikomppaniaan. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Schmardenissa sekä Aa-joella.[1][2]
Suomen sisällissota muokkaa
Lindroth astui Suomen armeijan palvelukseen luutnantiksi ylennettynä Saksassa 11. helmikuuta 1918 ja saapui Suomeen (Vaasaan) 25. helmikuuta 1918 jääkärien pääjoukon mukana. Hänet sijoitettiin Suomen valkoiseen armeijaan joukkueenjohtajaksi 2. Jääkärirykmentin 4. jääkäripataljoonan 2. komppaniaan. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Kalevankankaalla, missä hän haavoittui pahasti 28. maaliskuuta 1918.[1][2]
Sisällissodan jälkeinen aika muokkaa
Lindroth palasi haavoistaan parannuttuaan takaisin armeijaan ja hänet määrättiin 12. tammikuuta 1919 alkaen päälliköksi Porin jalkaväkirykmentti 2:n I pataljoonan 2. komppaniaan. Hänet siirrettiin 4. helmikuuta 1919 Itämeren jalkaväkirykmentti 1:een, josta muodostettiin myöhemmin Porin rykmentti. Hän toimi rykmentissä aluksi aliupseerikoulun johtajana ja 28. helmikuuta 1919 alkaen 2. komppanian päällikkönä. Porin rykmentistä hänet siirrettiin 25. lokakuuta 1922 alkaen 2. Erillisen konekiväärikomppanian päälliköksi. Konekiväärikomppaniasta hänet komennettiin 1. huhtikuuta 1926 ja siirrettiin 31. maaliskuuta 1928 alkaen Porin rykmentin talouspäälliköksi. Hänen virkansa talouspäällikkönä vakinaistettiin 29. kesäkuuta 1928.[1][2]
Ylennykset ja kunniamerkit .svg){kind=small}
| Ylennykset | Kunniamerkit | |
|
     |
|
Lähteet muokkaa
- Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
- Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.