Tomi Tuuha

suomalainen telinevoimistelija

Tomi Jason Tuuha (s. 28. marraskuuta 1989 Helsinki)[1] on suomalainen telinevoimistelija ja hypyn Euroopan mestari vuodelta 2010. Vuoden 2014 EM-kilpailuissa Tuuha sijoittui hypyssä neljänneksi, samoin Euroopan kisoissa 2015. Tuuha voitti hypyssä maailmancupin kokonaiskilpailun vuonna 2014 ja on ensimmäinen ja ainoa suomalainen maailmancupin voittanut telinevoimistelija. Hän oli ensimmäinen tsukaharan kolmella kierteellä hypännyt suomalainen. Telineistä Tuuha on keskittynyt hypyn lisäksi permantoon ja renkaisiin.

Mitalit
Maa:  Suomi
Miesten telinevoimistelu
EM-kilpailut
Kultaa Kultaa Birmingham 2010 hyppy

Tuuha edustaa Voimisteluseura Helsinkiä ja häntä valmentaa Timo Holopainen.[2]

Ura muokkaa

Maailmancup muokkaa

Tuuha on yltänyt telinevoimistelun maailmancupissa palkintokorokkeelle kolmetoista kertaa (2.5.2022) parhaana saavutuksenaan vuoden 2007 Ostravan ja vuoden 2014 Cottbusin sekä Osijekin osakilpailujen voitot hypyssä. Muut palkintokorokesijoitukset ovat yhdeksän kolmatta sijaa, ja yksi hopea. Tuuhaa ennen vain Jari Mönkkönen on kyennyt suomalaisista telinevoimistelun maailmancupin osakilpailuvoittoon.[3] Vuonna 2014 Tuuha voitti maailmancupin kokonaiskilpailun ensimmäisenä suomalaisena telinevoimistelijana paraatitelineellään hypyssä.[4]

Arvokisat muokkaa

Vuoden 2008 EM-kilpailuissa Tuuha oli hypyssä yhdeksäs pudoten 0,125 pisteellä ensimmäisenä kahdeksan parhaan telinekohtaisesta loppukilpailusta.[5]

Vuoden 2009 MM-kilpailuissa Tuuha oli permannolla 71:s[6] ja hypyssä 93:s.[7] Rotterdamin MM-kisoissa 2010 Tuuha teki hypyssä ennätyksensä ylittäen ensimmäistä kertaa 16 pisteen rajan (hypyt 16,266 ja 15,766, yhteispisteet 16,016). Hän oli pitkään selviytymässä kahdeksan parhaan loppukilpailuun, mutta sijoittui lopulta 11:nneksi.[8]

Tuuhan arvokisauran paras saavutus on hypyn Euroopan mestaruus Birminghamin EM-kilpailuissa 2010 pistein 15,975.[9] Huhtikuussa 2011 Berliinin EM-kilpailuissa nilkkavaivainen Tuuha sijoittui renkaiden karsinnassa 51:nneksi pistein 13,100. Hypyn karsinnassa Tuuha suoritti samat hypyt kuin Birminghamin EM-kilpailuissa. Olosuhteiltaan erinomainen hyppypaikka vaikeutti kuitenkin hyppyjen suorittamista ja Tuuhan molemmat hypyt (2,5 kierroksen tsukahara ja urhonvoltti) kiertyivät yli. Urhonvoltin ylikiertyminen johti Tuuhan kaatumiseen, jolloin tämän kädet osuivat lattiaan ja suorituksesta vähennettiin puoli pistettä. Tuuhan pisteet 15,400 sijoittivat hänet karsinnan 15:nneksi, kun kahdeksan parhaan loppukilpailuun vaadittiin pisteet 15,888. Tuuhan hypyn 15. sija oli kuitenkin suomalaisten paras Berliinin EM-kilpailuissa.[10][11]

Vuoden 2014 EM-kilpailuissa Tuuha sijoittui hypyssä jaetulle neljännelle sijalle pistein 14,833.[12] Maaliskuussa 2015 Tuuha hyppäsi Helsingissä järjestetyssä EM-katsastuksessa ensimmäisenä suomalaisena tsukaharan kolmella kierteellä.[13] Saman vuoden Bakun Euroopan kisoissa hän oli hypyssä neljäs pistein 14,916[14].

Muut kilpailut muokkaa

Tuuha oli Universiadeissa hyppyfinaalin kahdeksas vuonna 2009[15], seitsemäs 2013 ja viides 2015[16].

Yksityiselämä muokkaa

Tuuha on pituudeltaan 170-senttinen. Hän valmistui lentokoneasentajaksi marraskuussa 2012.[1] Helmikuussa vuonna 2020 Tuuha valmistui ammattilentäjäksi Suomen Ilmailuopistosta Porista. Nykyään hän työskentelee vuonna 2021 avatussa Urhea-Hallin vastaanotossa asiakaspalvelussa sekä toimii asiantuntija valmentajana.

Saavutuksia muokkaa

Arvokisat muokkaa

Lähde: the-sports.org[16]

  • EM 2010: hypyn kultaa
  • EM 2011: hypyn 15:s (toisen lähteen mukaan 13:s), renkaiden 51:s
  • EM 2013: hypyn 15:s, renkaiden 35:s
  • EM 2014: hypyn neljäs
  • EM 2015: hypyn 19:s, renkaiden 48:s
  • Euroopan kisat 2015: hypyn neljäs
  • MM 2010: hypyn 11:s
  • MM 2011: hypyn 26:s
  • MM 2013: hypyn 14:s
  • MM 2014: hypyn 15:s
  • SM-kultaa, 2008, 2010, 2012,[1] 2013[17], hyppy
  • SM-kultaa, 2012, permanto[1]

Maailmancupin palkintokorokesijoitukset muokkaa

  • Hypyn kokonaiskilpailun voitto 2014
  • 2007 Ostrava, hyppy (1.)
  • 2008 Ostrava, hyppy (3.)
  • 2009 Montreal, hyppy (3.)
  • 2009 Maribor, hyppy (3.)[18]
  • 2009 Doha, hyppy (3.)[19]
  • 2010 Maribor, hyppy (3.)[20]
  • 2010 Gent, hyppy (3.)[21]
  • 2012 Maribor, hyppy (3.)[22]
  • 2013 Ljubljana, hyppy (3.)[23]
  • 2013 Osijek, hyppy (3.)[24]
  • 2014 Cottbus. hyppy (1.)[25]
  • 2014 Osijek. hyppy (1.)[26]
  • 2015 Osijek. hyppy (3.)[27]

Lähteet muokkaa

  1. a b c d Pusa, Ari: Tomi Tuuha, vieläkö "vanha" jaksaa hyppiä?. Helsingin Sanomat, 15.4.2013, s. B13. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 19.3.2014.
  2. Tomi Tuuha Nextgene.fi. Sonera. Arkistoitu 19.3.2014. Viitattu 19.3.2014.
  3. Tomi Tuuha hyppäsi maailmancupin osakilpailuvoittoon HS.fi. 15.9.2007. Arkistoitu 19.3.2014. Viitattu 19.3.2014.
  4. http://yle.fi/urheilu/historiallinen_maailmancupin_voitto_suomeen_-_upea_alkukausi_takasi_mestaruuden/7548239
  5. Tomi Tuuha jäi finaalista EM-voimistelussa Iltasanomat.fi. 8.5.2008. Arkistoitu 19.3.2014. Viitattu 19.3.2014.
  6. 41st Artistic Gymnastics World Championships 2009: Floor Exercise Qualification Gymnasticresults.com. Arkistoitu 16.10.2009. Viitattu 19.3.2014. (englanniksi)
  7. 41st Artistic Gymnastics World Championships 2009: Vault Qualification Gymnasticresults.com. Arkistoitu 21.7.2013. Viitattu 19.3.2014. (englanniksi)
  8. Tuuhan finaalipaikka karkasi tiistai-iltana 19.10.2010. Yle Urheilu. Viitattu 19.3.2014.
  9. Tuuha voimisteli EM-kultaa Englannissa 25.4.2010. Yle Urheilu. Viitattu 19.3.2014.
  10. Telinevoimistelijat jäivät ilman finaalipaikkoja Voimistelu.fi. 7.4.2011. Viitattu 19.3.2014.
  11. Tuuhan EM-kullan puolustaminen päättyi karsintaan 7.4.2011. Yle Urheilu. Viitattu 19.3.2014.
  12. http://yle.fi/urheilu/tuuha_voimisteli_neljanneksi_em-finaalissa_merkitsee_minulle_todella_paljon/7261525
  13. http://www.aamulehti.fi/Urheilusahkeet/1194966004602/artikkeli/tuuha+hyppasi+ensimmaisena+suomalaisena+kolme+kierretta.html (Arkistoitu – Internet Archive)
  14. Men's Vault - 20th June the-sports.org. Viitattu 22.11.2015. (englanniksi)
  15. Tuuha hyppyfinaalin kahdeksas Voimistelu.fi. 5.7.2009. Viitattu 19.3.2014.
  16. a b Gymnastics - Tomi TUUHA the-sports.org. Viitattu 22.11.2015. (englanniksi)
  17. Voimistelun SM-kilpailut 2013: Telinevoimistelu 12.5.2013. Voimistelunsm.fi. Arkistoitu 19.3.2014. Viitattu 19.3.2014.
  18. Tuuha hypyn kolmas Mariborissa 19.4.2009. Yle Urheilu. Viitattu 19.3.2014.
  19. Tomi Tuuha kolmas Dohan hyppyfinaalissa HS.fi. 30.9.2009. Arkistoitu 19.3.2014. Viitattu 19.3.2014.
  20. Tuuha kolmas maailmancupin hyppyfinaalissa 9.5.2010. Yle Urheilu. Viitattu 19.3.2014.
  21. Tuuha hyppäsi Belgiassa kolmanneksi 12.9.2010. Yle Urheilu. Viitattu 19.3.2014.
  22. Tuuhalle pronssia maailmancupista Voimistelu.fi. 3.6.2012. Viitattu 19.3.2014.
  23. Tomi Tuuha palasi mitalitasolle maailmancupissa 28.4.2013. Yle Urheilu. Viitattu 19.3.2014.
  24. Tuuha ponnisti palkintosijoille Kroatiassa 15.9.2013. Yle Urheilu. Viitattu 19.3.2014.
  25. Tomi Tuuha voitti maailmancupissa huippupistein 16.3.2014. Yle Urheilu. Viitattu 19.3.2014.
  26. Tuuha osoitti kylmäpäisyytensä – uran kolmas maailmancupin voitto! 27.4.2014. Yle Urheilu. Viitattu 2.5.2014.
  27. Tomi Tuuha kolmas maailmancupin hypyssä - "Onneksi joskus käy näinkin päin" 20.9.2015. Yle Urheilu. Viitattu 21.9.2015.

Aiheesta muualla muokkaa