Tom Felton

brittiläinen näyttelijä

Thomas Andrew ”Tom” Felton (s. 22. syyskuuta 1987 Kensington, Lontoo) on englantilainen näyttelijä ja muusikko, joka tunnetaan parhaiten Draco Malfoyn roolista Harry Potter -elokuvasarjassa. Hän ei ollut lukenut Harry Potter -kirjoja ennen elokuvien kuvauksia.[1]

Tom Felton
Tom Felton vuonna 2010.
Tom Felton vuonna 2010.
Henkilötiedot
Koko nimi Thomas Andrew Felton
Syntynyt22. syyskuuta 1987 (ikä 34)
Englanti Kensington, Lontoo, Englanti
Ammatti Näyttelijä
Näyttelijä
Taiteilijanimet Tom Felton
Aktiivisena 1997-
Merkittävät roolit Draco Malfoy
(Harry Potter -elokuvat)
Aiheesta muualla
Viralliset kotisivut
IMDb
Elonet

Felton ”löydettiin” vuonna 1995, jolloin hän pääsi moniin televisiomainoksiin. 1990-luvun lopulla hän esiintyi elokuvissa Kätkijät (1997) sekä Anna ja kuningas (1999). Felton on esiintynyt myös monissa televisio-ohjelmissa, muun muassa Second Sight I ja II, joissa hän esittää todistajaa nimeltä Thomas Ingham. Feltonilla oli myös rooli draamasarjassa Ensimmäisen asteen murha vuonna 2014. Felton näyttelee myös televisiosarjassa nimeltä The Flash.

FilmografiaMuokkaa

Vuosi Nimi Alkuperäinen nimi Rooli/tehtävä Laji Huomioita
1997 Kätkijät The Borrowers Peagreen Clock
1998 Bugs James Televisiosarja 1 jakso
1999 Ratkaiseva aisti Second Sight Thomas Ingham Televisioelokuva
1999 Anna ja kuningas Anna and the King Louis Leonowens
2000 Second Sight: Hide and Seek Thomas Ingham Televisioelokuva
2001 Harry Potter ja viisasten kivi Harry Potter and the Philosopher's Stone Draco Malfoy Elokuva
2002 Harry Potter ja salaisuuksien kammio Harry Potter and the Chamber of Secrets Draco Malfoy Elokuva
2004 Harry Potter ja Azkabanin vanki Harry Potter and the Prisoner of Azkaban Draco Malfoy Elokuva
2005 Harry Potter ja liekehtivä pikari Harry Potter and the Goblet of Fire Draco Malfoy Elokuva
2007 Harry Potter ja Feeniksin kilta Harry Potter and the Order of the Phoenix Draco Malfoy Elokuva
2008 The Disappeared Simon Elokuva
2009 Harry Potter ja puoliverinen prinssi Harry Potter and the Half-Blood Prince Draco Malfoy Elokuva
2009 13Hrs Gary Ashby
2010 Harry Potter ja kuoleman varjelukset, osa 1 Harry Potter and the Deathly Hallows: Part I Draco Malfoy Elokuva
2011 Harry Potter ja kuoleman varjelukset, osa 2 Harry Potter and the Deathly Hallows: Part II Draco Malfoy Elokuva
2011 Apinoiden planeetan synty Rise of the Planet of the Apes Dodge Landon Elokuva
2011 From the Rough Edward Elokuva
2012 The Apparation Patrick Elokuva
2013 Grace and Danger Carnaby Elokuva
2013 Belle James Ashford Elokuva
2013 In Secret Camille Raquin Elokuva
2014 Ensimmäisen asteen murha Murder in the First Erich Blunt Televisiosarja 10 jaksoa
2014 Against the Sun Tony Pastula

Elokuva

2016 Risen Lucius Elokuva
2016 Feed Matthew Elokuva
2016 The Flash Julian Albert Televisiosarja
2017 Stratton Cummings Elokuva
2018 Ophelia Laertes Elokuva
2018 Braking for Whales Brandon Walker Elokuva
2016 Origin Logan Maine Televisiosarja
2020 A Babysitter’s Guide to Monster Hunting The Grand Guigno Elokuva
2020 Schelden taistelu De Slag om de Schelde kapteeni Tony Turner Elokuva

Aiheesta muuallaMuokkaa

Tämä näyttelijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.
  1. Republic World: Did you know Tom Felton hadn't read 'Harry potter' books before being cast as Malfoy? Republic World. Viitattu 2.4.2022. (englanniksi)