Avaa päävalikko

Tom Dice (s. 25. marraskuuta 1989 Eeklo, Belgia), syntymänimeltään Tom Eeckhout, on belgialainen laulaja-lauluntekijä. Hän sijoittui toiseksi Belgian X Factorissa vuonna 2008. Dice edusti Belgiaa Oslossa järjestetyissä vuoden 2010 Euroviisuissa[1] kilpailukappaleellaan Me and My Guitar.[2] Dice esitti kappaleen Euroviisujen ensimmäisessä semifinaalissa ja Belgia, ensimmäistä kertaa kuuteen vuoteen, äänestettiin finaaliin. Finaalissa Belgia sijoittui kuudenneksi.

Tom Dice
Tom Dice (cropped).jpg
Henkilötiedot
Koko nimi Tom Eeckhout
Syntynyt 25. marraskuuta 1989 (ikä 30)
Eeklo, Belgia
Ammatti Laulaja, lauluntekijä
Muusikko
Aktiivisena 2008-
Tyylilajit Pop, akustinen
Soittimet Kitara
Levy-yhtiöt SonicAngel
Aiheesta muualla
www.sonicangel.com/artist/tomdice

Nuoruus ja X FactorMuokkaa

Dice oppi soittamaan kitaraa nuorena ja aloitti laulujen kirjoittamisen teini-iässä. Viisitoistavuotiaana hän liittyi The Dice -nimiseen yhtyeeseen ja alkoi käyttää nimeä Tom Eeckhout Dice taiteilijanimenään. Vuonna 2008 Dice osallistui X Factoriin tullen toiseksi. Kilpailun päätyttyä hän solmi levytyssopimuksen SonicAngel-levy-yhtiön kanssa ja julkaisi kesäkuussa 2009 ensimmäisen singlensä, akustisen cover-version Leona Lewisin kappaleesta "Bleeding Love". Kappale sijoittui singlelistan seitsemänneksi. Tom on nimennyt esikuvikseen Gavin DeGrawin, Taylor Swiftin, Tyler Hiltonin, Damien Ricen, The Kooksin, Matthew Bellamyn, Musen, Placebon ja System Of A Downin.

AlbumitMuokkaa

  • Teardrops (2010)

SingletMuokkaa

  • Bleeding Love (2009)
  • Me and My Guitar (2010)
  • Lucy (2010)
  • A Thousand Years (2010)

LähteetMuokkaa

  1. Hondal, Victor: Tom Dice to represent Belgium in Oslo 25.11.2009. Esctoday.com. Viitattu 6.5.2010. (englanniksi)
  2. Dahlander, Gustav: Tom Dice will sing Me And My Guitar for Belgium 7.3.2010. EBU. Viitattu 6.5.2010. (englanniksi)

Aiheesta muuallaMuokkaa