Tom & Jerry (vuoden 2021 elokuva)

Tom & Jerry on vuonna 2021 valmistunut yhdysvaltalainen animaatioelokuva. Elokuvan pääosia näyttelevät Chloë Grace Moretzn ja Michael Peña. Elokuva perustuu Tom ja Jerry -hahmoihin. Elokuvan ohjasi Tim Story. Elokuvassa Tomin ja Jerryn kuullaan poikkeuksellisesti puhuvan ja laulavan.

Tom & Jerry
Ohjaaja Tim Story
Käsikirjoittaja Kevin Costello
Perustuu William Hannahin ja Joseph Barberan Tom ja Jerry -piirrossarjaan
Tuottaja Chris DeFaria
Säveltäjä Christophe Beck
Christopher Lennertz
Kuvaaja Alan Stewart
Leikkaaja Peter S. Elliot
Koreografi Alan Stewart
Erikoistehosteet Peter S. Elliot
Pääosat
Valmistustiedot
Valmistusmaa  Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö
Levittäjä Warner Bros. Pictures
Ensi-ilta
Kesto 101 minuuttia
Alkuperäiskieli englanti
Budjetti 79 miljoonaa $
Tuotto 124,3 miljoonaa $
Aiheesta muualla
Virallinen sivusto
IMDb
Elonet
AllMovie

Elokuva julkaistiin teattereissa ja HBO Maxissa 26. helmikuuta 2021.[1]

Juoni muokkaa

Jerry-hiiri säikäyttää hääsuunnittelijan, joka palkkaa Tomin päästäkseen eroon hiirestä isossa hotellissa järjestettävien suurellisten häiden alla.[2]

Tom & Jerry on sekoitus animaatiota ja näyteltyä elokuvaa.

Elokuvan päärooleissa nähdään Chloë Grace Moretz (Naapurit 2, The Addams Family), Michael Peña (Cesar Chavez, American Hustle, Ant-Man), Rob Delaney (Deadpool 2, Fast & Furious: Hobbs & Shaw), Colin Jost (How to be Single, Saturday Night Live) sekä Ken Jeong (Crazy Rich Asians, Kauhea kankkunen, Transformers: Kuun pimeä puoli).

Elokuvan on ohjannut Tim Story (Fantastic Four, Think Like a Man, Barbershop) ja tuottanut Chris DeFaria (Lego elokuva 2, Ready Player One, Gravity). Kevin Costellon käsikirjoitus perustuu William Hannan ja Joseph Barberan luomiin hahmoihin. Vastaavat tuottajat ovat Tim Story, Adam Goodman, Steven Harding, Sam Register, Jesse Ehrman ja Allison Abbate.

Näyttelijät muokkaa

Alkuperäiset muokkaa

 Chloë Grace Moretz  Kayla Judith Forester  
 Michael Peña  Terence Mendoza  
 Colin Jost  Ben  
 Rob Delaney  Henry Dubros  
 Pallavi Sharda  Preeta Mehta  
 Jordan Bolger  Cameron  
 Patsy Ferran  Joy  

Suomenkieliset äänet muokkaa

 Annituuli Kasurinen  Kayla Judith Forester  
 Kris Gummerus  Terence Mendoza  
 Lari Halme  Henry Dubros  
 Anni Kajos  Preeta Mehta  
 Pete Parkkonen  Cameron  
 Kaisa Leppänen  Joy  
 Bobby Cannavale   Spike 

Lähteet muokkaa

  1. Haselton, Todd: Warner Bros. will launch every 2021 movie on HBO Max at the same time they hit theaters CNBC. 3.12.2020. Arkistoitu . Viitattu 19.2.2021. (englanniksi)
  2. Tom & Jerry SF Studios. Viitattu 20.11.2021.

Aiheesta muualla muokkaa