Toivo Kolehmainen

Toivo Kalervo Kolehmainen (1. kesäkuuta 1897 Veteli29. tammikuuta 1949) oli suomalainen jääkärimajuri.[1][2]

PerhetaustaMuokkaa

Hänen vanhempansa olivat kansakoulunopettaja Eero Leonhard Kolehmainen ja Alma Elisabeth Tynninen. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1917 Nadja Guscheffin kanssa, joka kuoli vuonna 1937. Toisen kerran hän avioitui vuonna 1938 Anni Selänteen kanssa.[1][2]

OpinnotMuokkaa

Kolehmainen kävi kuusi luokkaa Kokkolan suomalaisesta yhteiskoulua ja suoritti seitsemännen luokan Turun suomalaisessa lyseossa vuonna 1931. Hän suoritti Viipurin upseerikokelaskurssin vuosina 1918–1919 ja viestiupseerikurssin vuonna 1919 sekä taktiikan soveltamiskurssin Suojeluskuntain päällystökoulussa vuonna 1927 ja Taistelukoulun komppanianpäällikkökurssin vuonna 1928. Hän suoritti myös puutavarakurssin Sahateollisuuskoulussa vuonna 1945.[1][2]

JääkärikausiMuokkaa

 
Jääkäripataljoona 27:n 3. komppania

Kolehmainen liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan jääkäripataljoona 27:n 3. komppaniaan 4. joulukuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Hän suoritti vuonna 1917 Polangenissa järjestyn erikoiskurssin (pommarikurssi).[1][2]

Suomen sisällissotaMuokkaa

Kolehmainen saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana vääpeliksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan aluksi komppanianvääpeliksi ja myöhemmin joukkueenjohtajaksi 1. Jääkärirykmentin 1. jääkäripataljoonan 3. komppaniaan. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Lempäälässä ja Säiniöllä sekä Viipurissa.[1][2]

Sisällissodan jälkeinen aikaMuokkaa

Kolehmainen siirrettiin sisällissodan jälkeen suoritetussa armeijan uudelleenjärjestelyn yhteydessä joukkueenjohtajaksi Suomen valkoisen kaartin 9. komppaniaan, josta hänet siirrettiin 14. toukokuuta 1920 nuoremmaksi upseeriksi Käkisalmen läänin rykmenttiin ja 22. syyskuuta 1920 Porin rykmenttiin, missä hänet määrättiin 9. kesäkuuta 1921 alkaen 8:nnen ja 31. joulukuuta 1923 alkaen l:sen sekä 21. syyskuuta 1925 alkaen 4. komppanian päälliköksi. Kolehmainen toimi I pataljoonan komentajan viransijaisena 1. kesäkuuta – 28. elokuuta 1929 välisen ajan. Hänet siirrettiin 31. joulukuuta 1932 alkaen Etelä-Savon kutsuntapiirin päälliköksi ja edelleen 1. heinäkuuta 1933 Mikkelin sotilaspiirin päälliköksi sekä 26. marraskuuta 1936 Tampereen rykmenttiin reservialiupseerikoulun johtajaksi.[1][2]

Talvi- ja jatkosotaMuokkaa

Kolehmainen osallistui talvisotaan pataljoonan komentajana 2. Prikaatissa ja osallistui taisteluihin Perojoella, Suursuolla, Leipäsuolla, Heinjoella ja Näätälässä.[2]

Välirauhan aikana hänet komennettiin aluksi päälliköksi Jalkaväenkoulutuskeskus 9:ään ja edelleen Jalkaväenkoulutuskeskus 12:een, josta hänet siirrettiin V Armeijakuntaan. Armeijakunnasta hänet siirrettiin pataljoonan komentajaksi 11. Prikaatiin.[2]

Jatkosodan puhjettua Kolehmainen siirrettiin Raahen suojeluskuntapiirin komentajaksi, josta hänet siirrettiin vielä ensimmäisenä sotavuonna Jalkaväenkoulutuskeskus 20:een päälliköksi. Seuraavaksi hänet siirrettiin koulutusupseeriksi Jalkaväenkoulutuskeskus 5:een, jossa hän toimi myöhemmin pataljoonan komentajana. Vuonna 1942 hänet siirrettiin Täydennyspataljoonan komentajaksi Henkilötäydennyskeskus 1:een, missä toimessa hän toimikin aina vuoteen 1944 saakka, jolloin hänet siirrettiin pataljoonan komentajaksi Jalkaväentäydennyskeskus 17:ään. Armeijasta hän erosi sotien jälkeen ja siirtyi voimistelun, terveysopin ja urheilun opettajaksi Salon yhteislyseoon.[2] Hänet haudattiin Veteliin.lähde?

LähteetMuokkaa

  • Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
  • Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.

ViitteetMuokkaa

  1. a b c d e f Suomen jääkärien elämäkerrasto 1938
  2. a b c d e f g h i Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975