OFC:n karsinnat jalkapallon maailmanmestaruuskilpailuihin 2018

Vuoden 2018 jalkapallon MM-kilpailujen karsintoihin osallistui Oseanian maanosaliitosta (OFC) 11 joukkuetta. Karsinnat pelattiin 31. elokuuta 2015 – 10. lokakuuta 2017.

Karsintasysteemi muokkaa

OFC:n karsinnat oli jaettu neljään osaan. Ensimmäiselle kierrokselle osallistui FIFA-rankingin perusteella neljä huonoiten sijoittunutta valtiota. Joukkueet pelasivat yhdessä lohkossa, jonka voittaja eteni seuraavalle kierrokselle. Toiselle kierrokselle osallistuivat loput 7 maajoukkuetta sekä ensimmäisen kierroksen voittaja. Toinen kierros oli samalla OFC Nations Cupin lohkovaihe. Toisella kierroksella joukkueet jaettiin kahteen lohkoon, jossa ne pelasivat muita lohkon joukkueita vastaan kaksi ottelua. Lohkojen kolme parasta etenivät kolmannelle kierrokselle. Kolmannella kierroksella joukkueet jaettiin kolmeen lohkoon, joiden voittajat etenivät kolmannen kierroksen finaaliin. Finaali oli kaksiosainen. Sen voittaja eteni kansainväliseen jatkokarsintaan.[1][2]

Ensimmäinen kierros muokkaa

Joukkue O V T H TM PM ME P
  Samoa 3 2 0 1 6 3 +3 6
  Amerikan Samoa 3 2 0 1 6 4 +2 6
  Cookinsaaret 3 2 0 1 4 2 +2 6
  Tonga (I) 3 0 0 3 1 8 -7 0

Lähde: FIFA(I) Isäntämaa.

Ottelut muokkaa

Otteluajat paikallista aikaa (UTC+13)[3]

31. elokuuta 2015   Tonga 0–3   Cookinsaaret Loto-Tonga Soka Centre, Nukuʻalofa
13:00
(0–1)
raportti
Saghabi   38'53'60'
Tuomari:   Ravitesh Behari
31. elokuuta 2015   Samoa 3–2   Amerikan Samoa Loto-Tonga Soka Centre, Nukuʻalofa
15:30
Fa'aiuaso   4'
Hamilton-Pama   18'
Mobberly   26'
(3–1)
raportti
Beauchamp   38'86'
Tuomari:   Nelson Sogo

2. syyskuuta 2015   Cookinsaaret 1–0   Samoa Loto-Tonga Soka Centre, Nukuʻalofa
13:00
Saghabi   39' (1–0)
raportti

Tuomari:   Robinson Banga
2. syyskuuta 2015   Tonga 1–2   Amerikan Samoa Loto-Tonga Soka Centre, Nukuʻalofa
15:30
Uhatahi   47' (0–0)
raportti
Manao   49'
Ott   51'

Tuomari:   Salesh Chand

4. syyskuuta 2015   Tonga 0–3   Samoa Loto-Tonga Soka Centre, Nukuʻalofa
15:00
(0–2)
raportti
Mobberly   9'
Hall   22'77'

Tuomari:   Averii Jacques
4. syyskuuta 2015   Amerikan Samoa 2–0   Cookinsaaret Loto-Tonga Soka Centre, Nukuʻalofa
15:00
Mitchell   58'
J. Manao   67'
(0–0)
raportti

Tuomari:   Ravitesh Behari

Toinen kierros muokkaa

Pääartikkeli: OFC Nations Cup 2016

Lohko A muokkaa

Joukkue O V T H TM PM ME P
  Papua-Uusi-Guinea (I) 3 1 2 0 11 3 +8 5
  Uusi-Kaledonia 3 1 2 0 9 2 +7 5
  Tahiti 3 1 2 0 7 3 +4 5
  Samoa 3 0 0 3 0 19 -19 0

Lähde: FIFA(I) Isäntämaa.

Koti \ Vieras        
Papua-Uusi-Guinea   2–2 8–0 1–1
Ranskan Polynesia   4–0 1–1
Samoa  
Uusi-Kaledonia   7–0

Lohko B muokkaa

Joukkue O V T H TM PM ME P
  Uusi-Seelanti 3 3 0 0 9 1 +8 9
  Salomonsaaret 3 1 0 2 1 2 -1 3
  Fidži 3 1 0 2 4 6 -2 3
  Vanuatu 3 1 0 2 3 8 -5 3

Lähde: FIFA

Koti \ Vieras        
Fidži   2–3
Salomonsaaret   0–1
Uusi-Seelanti   3–1 1–0
Vanuatu   0–1 0–5

Kolmas kierros muokkaa

Lohko A muokkaa

Sij. Joukkue O V T H TM PM ME P Karsinta      
1   Uusi-Seelanti 4 3 1 0 6 0 +6 10 Etenee OFC:n loppuotteluun 2–0 2–0
2   Uusi-Kaledonia 4 1 2 1 4 5 −1 5 0–0 2–1
3   Fidži 4 0 1 3 3 8 −5 1 0–2 2–2
Lähde: FIFA

Lohko B muokkaa

Sij. Joukkue O V T H TM PM ME P Karsinta      
1   Salomonsaaret 4 3 0 1 6 6 0 9 Etenee OFC:n loppuotteluun 1–0 3–2
2   Ranskan Polynesia 4 2 0 2 7 4 +3 6 3–0 1–2
3   Papua-Uusi-Guinea 4 1 0 3 6 9 −3 3 1–2 1–3
Lähde: FIFA

Loppuottelu muokkaa

Loppuottelun voittaja eteni kansainväliseen jatkokarsintaan.

Joukkue #1 Yht. Joukkue #2 1. osa 2. osa
Uusi-Seelanti   8–3   Salomonsaaret 6–1 2–2

Lähteet muokkaa

  1. Oceania Football Confederation (OFC) has released the approved decisions from the first OFC Executive Committee meeting of 2014. 23. huhtikuuta 2014. OFC. Viitattu 21.4.2015. (englanniksi)
  2. Current allocation of FIFA World Cup™ confederation slots maintained 30. toukokuuta 2015. FIFA. Arkistoitu 17.4.2016. Viitattu 31.5.2015. (englanniksi)
  3. Stage 1 Qualifiers Schedule & Results OFC. Viitattu 1.8.2015. (englanniksi)