Mommilan kartano

kartano Hausjärvellä

Mommilan kartano sijaitsee Hausjärven kunnan koillisosassa Mommilanjärven pohjoisrannalla. Ennen vuotta 2010 kartano sijaitsi Lammin kunnan eteläosassa, mutta Lammin tultua liitetyksi Hämeenlinnaan vuonna 2009, kartanon ympäristö liitettiin Hausjärveen.

Mommilan kartano kuvattuna kirkon pihalta.

Kartano on perustettu 1600-luvun alussa. Sen nykyinen päärakennus on vuodelta 1859, mutta sitä on korjattu ja muutettu useaan kertaan. Kartanon tunnetuin omistaja on ollut Alfred Kordelin, joka surmattiin kartanon lähellä marraskuussa 1917 niin sanottujen Mommilan veritekojen yhteydessä. Kartano on edelleen yksityisomistuksessa[1]

Lähteet muokkaa

  1. Mommilan kartanomaisema Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt RKY. Museovirasto.

Tämä arkkitehtuuriin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.