Kuiskauksia ja huutoja
Kuiskauksia ja huutoja (ruots. Viskningar och rop) on Ingmar Bergmanin ohjaama elokuva vuodelta 1972. Se kertoo kolmesta sisaruksesta, joista yksi tekee kuolemaa, ja kaksi joutuu seuraamaan vierestä, vuoroin toivoen ja peläten kuolemaa.
| Kuiskauksia ja huutoja | |
|---|---|
| Viskningar och rop | |
 |
|
| Ohjaaja | Ingmar Bergman |
| Käsikirjoittaja | Ingmar Bergman |
| Tuottaja | Lars-Owe Carlberg |
| Säveltäjä |
Johann Sebastian Bach Frédéric Chopin |
| Kuvaaja | Sven Nykvist |
| Leikkaaja | Siv Lundgren |
| Pääosat |
Harriet Andersson Kari Sylwan Ingrid Thulin Liv Ullmann |
| Valmistustiedot | |
| Valmistusmaa | Ruotsi |
| Tuotantoyhtiö |
Cinematograph AB Svenska Filminstitutet |
| Levittäjä |
New World Communications Netflix |
| Ensi-ilta |
 21. joulukuuta 1972 5. maaliskuuta 1972 4. lokakuuta 1974 |
| Kesto | 92 minuuttia |
| Alkuperäiskieli | ruotsi |
| Katsojat | 73 140 (Suomessa)[1] |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
| AllMovie | |
| Svensk Filmdatabas | |
Sven Nykvist voitti tästä elokuvasta parhaan kuvauksen Oscarin. Elokuvaa hallitsee punainen väri. Kuiskauksia ja huutoja oli ehdolla myös parhaaksi elokuvaksi sekä parhaasta alkuperäiskäsikirjoituksesta, ohjauksesta ja puvustuksesta.[2][3] New York Film Critics Circle valitsi elokuvan vuoden 1972 parhaaksi, Nykvistin parhaaksi kuvaajaksi, Ullmanin parhaaksi naisnäyttelijäksi ja Bergmanin parhaaksi ohjaajaksi ja käsikirjoittajaksi[4]. Elokuva oli Golden Globe -ehdokkaana parhaan vieraskielisen elokuvan sarjassa.[5]
Helsingin Sanomien Paula Talaskivi kirjoitti uutuuselokuvan ennakkotietojen perusteella arveluttaneen häntä, mutta pelko osoittautui turhaksi koska Bergman tietää mitä tekee eikä hirveästi kaipaa ulkonaista juonta elokuviinsa: ”Silti niissä tapahtuu koko ajan, niissä on sisäistä tapahtumaa, ihmisissä ja ihmisten välillä. Itse asiassa jokainen kuvaruutu, etenkin tässä filmissä, tuntuu olevan räjähtämäisillään tuntoja ja tapahtumista. En muista ennen sellaista latautuneisuutta filmissä tavoitetun kuin Bergman tässä [--].”[6]
Peter von Bagh kirjoitti myöhemmin, että Kuiskauksia ja huutoja on Bergmanin viimeisen kauden suurin elokuva. ”Kuolinkamppailua käyvän Agnesin (Harriet Andersson) kolme sisarta ovat kylmiä ja itsekkäitä mutta lähestyvät nyt kuoleman oudon läsnäolon kautta hetkeã, jolloin ehkä voisivat olla ihmiset toisilleen ja juuri saman hetken tuottaman säikähdyksen kautta katoavat toisiltaan, pelästyvät toisiaan hillittömästi.”[7]
Lähteet muokkaa
- ↑ SES 50v. Osa 6: Katsotuimmat ruotsalaiset elokuvat 6.11.2019. Suomen elokuvasäätiö. Arkistoitu 12.1.2020. Viitattu 12.1.2020.
- ↑ Kuiskauksia ja huutoja (1972) Leffatykki.com. Viitattu 12.4.2009.
- ↑ Cries and Whispers Academy Awards Database. Viitattu 6.2.2023.
- ↑ Bergman paras New Yorkin kriitikoiden mielestä. Helsingin Sanomat, 6.1.1973, s. 9. Näköislehti (maksullinen).
- ↑ Cries and Whispers Golden Globes Database. Viitattu 6.2.2023.
- ↑ Talaskivi, Paula: Ingmar Bergmanin naiset. Helsingin Sanomat, 5.10.1974, s. 17. Näköislehti (maksullinen).
- ↑ Bagh, Peter von: Elokuvan historia, s. 367. Uudistettu laitos. Otava, 1998. ISBN 951-1-14868-0.
Aiheesta muualla muokkaa
- Film-o-holic (Arkistoitu – Internet Archive) – arvostelu.