Konrad Nielsen (18751953) oli norjalainen kielentutkija ja suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen professori.

Konrad Nielsen on kautta aikojen yksi merkittävimpiä saamen kielen tutkijoita. Hän perehtyi suomalais-ugrilaiseen kielentutkimukseen lähinnä E. N. Setälän johdolla. Vuonna 1905 hän teki väitöskirjan Pulmangin pitäjän saamen murteen kvantiteettisuhteista. Vuonna 1911 Nielseniä varten perustettiin Oslon yliopistoon suomalais-ugrilaisten kielten henkilökohtainen professorin virka. Tätä virkaa Nielsen hoiti vuoteen 1946 saakka.[1]

Nielsenin pääteoksena pidetään kolme laajaa osaa käsittävää Lappisk ordbok Lapp dictionary (1932–1938). Neljäs osa, systemaattinen asiasanakirja, ilmestyi vasta tekijän kuoleman jälkeen. Sanakirjassaan hän selvittää sanojen merkitykset norjaksi ja englanniksi. Saamenmaassa hänen pääkielenoppaanaan toimi Tenon alajuoksulta kotoisin oleva Hans J. Henriksen.[1]

Meidän aikamme kielentutkimukseen vaikuttaa erityisesti hänen suurteoksensa ”Lappisk ordbok”. Siinä käytetty oikeinkirjoitusjärjestelmä tunnetaan nimellä Nielsenin ortografia, ja sitä käytetään Norjan ulkopuolella edelleen laajalti pohjoissaamen kielenainesten kirjoittamiseen historiallis-vertailevan kielentutkimuksen alalla.

Konrad Nielsenin julkaisuja muokkaa

  • Die quantitätsverhältnisse im Polmaklappischen. Suomalais-ugrilaisen Seuran Toimituksia – Mémoires de la Société Finno-ougrienne XX. Helsingfors 1902. XV + 312 s.
  • Lappalaisia murteita tutkimassa. Matkakertomus Suomen ja Norjan Lapista (1904)
  • Spørsmaalet om den lappiske torvgammes oprindelse (1906)
  • Sproglige Bidrag til Belysning av Renskjøtselens Ælde hos Lapperne (1910)
  • Die Wissenschaftlige Bedeutung des Lappischen (1913)
  • Til undersøkelsen av lappiske stedsnavn (1920)
  • Lærebok i lappisk (1926–1929)
  • Vårt polarfolk (1930)
  • Lappisk ordbok – Lapp dictionary (1932–1938) (yhdessä Asbjørn Nesheimin kanssa)

Lähteet muokkaa

  1. a b Irja Seurujärvi-Kari: Nielsen, Konrad Saamelaisensyklopedia. Viitattu 27.3.2021.
Tämä tieteilijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.