Kiiltokuva
Kiiltokuva on kiiltävälle paperille painettu tai kiiltäväksi lakattu värillinen painokuva, joka on stanssattu kuva-aiheen reunoja myöten ja useimmiten korkopuristettu eli preeglattu siten että reliefi korostaa kuva-aiheen muotoja. Tyypillisesti kiiltokuvat ovat noin tulitikkurasian kokoisia. Yleisiä kiiltokuvien aiheita ovat enkelit, kukat, lapset ja eläimet. Joskus aiheina käytetään osia tunnetuista taideteoksista, esimerkiksi Rafaelin enkeli. Myös populaarikulttuuri on ollut kuvien aiheena, esimerkiksi Disneyn hahmoista on tehty kiiltokuvia.[1]
Kielikuvana kiiltokuva tarkoittaa epätodellisen ihannoivaa sanallista tai kuvallista esitystä jostakin henkilöstä tai asiasta.[2]
Historiaa muokkaa
Kiiltokuvia alettiin painaa 1800-luvun keskivaiheilla monivärisen kivipainotekniikan kehityksen myötä.[3] Niiden synnynmaaksi arvellaan Saksaa. Vanhimmissa kiiltokuvissa on kukka-aiheita, kuten lemmikkiseppeleen ympäröivät, toisiaan puristavat kädet. 1870-luvulla alettiin suosia aiheina lapsia ja lapsenhahmoisia enkeleitä sekä lemmikkieläimiä. Vuosisadan lopulla yleistyivät tunnettujen tarinoiden aiheet, kuten Robinson Crusoe.[4][5]
Kiiltokuvia käytettiin ensin leike- ja päiväkirjojen koristeina. Kiiltokuvat liittyivät myös muistokirjan pitoon: ystävän muistokirjaan kirjoitetun ”värssyn” kuvitukseksi piti luovuttaa yksi kiiltokuva[6][7]. Silkkinauhaan ripustettuja kiiltokuvia käytettiin kirjanmerkkinä. Jouluisin niitä käytettiin kuusenkoristeina joko sellaisenaan tai koristekaramellin kääreeseen liimattuna.[4]
1900-luvun lapset saattoivat välitunneilla ja vapaa-aikoinaan harrastaa kiiltokuvien vaihtamisleikkiä, jossa kouluvihon kahtia taitettujen lehtien sisällä säilytettiin kussakin yhtä kiiltokuvaa. Arvonnan kaltaisessa vaihtoleikissä piti osoittaa mistä lokerosta haluaa luovuttamansa kiiltokuvan tilalle toisen. Vihon yksi lokero saattoi olla kuvaton ”kassa”, jonka osuessa kohdalle menetti kiiltokuvansa saamatta mitään tilalle.[5]
Nykyisin kiiltokuvat ovat suosittu nostalginen keräilyharrastuksen kohde myös aikuisille.[4]
Lähteet muokkaa
- ↑ Isoäidin aikaan - kiiltokuvia museon kokoelmista 2006. Pohjois-Pohjanmaan museo. Viitattu 16.4.2015.
- ↑ Hakusana 'kiiltokuva' kielitoimistonsanakirja.fi. Viitattu 1.7.2019.
- ↑ Kiiltokuva-albumi 1880-luvulta 26.6.2014. Museovirasto. Viitattu 16.4.2015.
- ↑ a b c Ahtio, Katri: Kiiltävät kuvat. Helsingin Sanomat, 6.3.1976, s. 13. Näköislehden aukeama (tilaajille).
- ↑ a b Kurikka, Sinikka: Kiiltokuva – satavuotias ja silti nuori. Helsingin Sanomat, 27.12.1975, s. 13. Näköislehden aukeama (tilaajille).
- ↑ Hakusana ’muistokirja’ kielitoimistonsanakirja.fi. Viitattu 1.7.2019.
- ↑ Ollila, Kaija: Muistovärssy ilman kiiltokuvaa ei kelvannut Viipurin tytöille. Helsingin Sanomat, 4.1.1978, s. 15. Näköislehden aukeama (tilaajille).
Aiheesta muualla muokkaa
- Holm, Inga: Kiiltokuvista kauneimmat. (Bokmärken våra älskade stycken, 1995.) Suomentanut Ritva Lassila. Hämeenlinna: Karisto, 1998. ISBN 951-23-3780-0.
- Ekrem, Carola: Lev lycklig, glöm ej mig! Minnesböckernas historia. Svenska litteratursällskapet i Finland. Jyväskylä: Gummerus Printing, 2003. ISBN 978-9515830807.
- Penttinen, Kirsti: Muistokirjan tarina. Albuminlehtiä ja muistovärssyjä kahdelta vuosisadalta. Porvoo: WSOY, 1983. ISBN 951-0-11919-9.