Katipunan (tagalogiksi Kataastaasan Kagalang-galang Na Katipunan ng mga Anak ng Bayan, ”Kansan poikien korkein ja arvostetuin seura”) oli filippiiniläisten nationalistien vuonna 1892 perustama kansallismielinen salaseura, jonka tavoitteena oli vapauttaa Filippiinit Espanjan siirtomaavallasta.[1]

Kesällä 1892 kansallismielinen kirjailija José Rizal oli perustanut La Liga Filipina -nimisen järjestön, jonka tavoitteena oli koota filippiiniläiset yhteen vaatimaan poliittisia uudistuksia. Kun Rizal pidätettiin ja karkotettiin lähes välittömästi La Liga Filipinan perustamisen jälkeen, joukko järjestön jäseniä perusti salaa radikaalimman Katipunanin, jonka tarkoituksena oli järjestää aseellinen kapina. Keskeisin Katipunanin perustajajäsenistä oli Andrés Bonifacio. Katipunanin toiminta jäljitteli vapaamuurareita. Sen jäsenten oli vannottava uskollisuudenvala ja esiinnyttävä seuran kokouksissa naamiot kasvoillaan. Bonifacio ja Emilio Jacinto ehtivät julkaista maaliskuussa 1896 yhden numeron verran Katipunanin lehteä Kalyaania (”Vapaus”). Lehden julkaisemisen myötä seuran jäsenmäärän on sanottu kasvaneen hetkessä tuhannesta 20 000:een.[2]

Katipunan aloitti kesällä 1896 kapinan, joka tunnetaan Filippiinien vallankumouksena. Aseiden hankkiminen Japanista oli osoittautunut vaikeaksi, koska varakkaat filippiiniläiset eivät olleet halukkaita lahjoittamaan varojaan siihen tarkoitukseen. Kapina jouduttiin lisäksi aloittamaan ennenaikaisesti, koska Marino Gil -niminen augustiinolaismunkki kavalsi suunnitelmat espanjalaisille. Kapina johti aluksi epäonnistumiseen, jonka seurauksena muun muassa Rizal teloitettiin. Kapina kuitenkin muuttui menestyksekkääksi, kun Katipunaniin kuulunut Emilio Aguinaldo tuli kapinallisjoukkojen komentajaksi.[2] Katipunan lakkasi toimimasta salaseurana, kun kapinan johtajat muodostivat vuonna 1897 uuden vallankumoushallinnon.

Lähteet muokkaa

  1. Katipunan (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 24.1.2015.
  2. a b Marja-Leena Heikkilä-Horn & Jukka O. Miettinen: Kaakkois-Aasia: historia ja kulttuurit, s. 418–419. Otava, Helsinki 2000.