Jane Darwell (15. lokakuuta 1879 Palmyra, Missouri13. elokuuta 1967 Woodland Hills, Kalifornia) oli yhdysvaltalainen näyttelijä.

Jane Darwell
Jane Darwell elokuvan Vihan hedelmät trailerissa.
Jane Darwell elokuvan Vihan hedelmät trailerissa.
Henkilötiedot
Syntynyt15. lokakuuta 1879
Palmyra, Missouri
Kuollut13. elokuuta 1967 (87 vuotta)
Woodland Hills, Kalifornia
Näyttelijä
Aktiivisena 1913–1964
Merkittävät roolit Ma Joad (Vihan hedelmät)
Palkinnot

Parhaan naissivuosan Oscar-palkinto (Vihan hedelmät)

Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Ura muokkaa

Jane Darwell aloitti uransa teatterissa Chicagossa. Hän näytteli ensimmäisessä elokuvassaan vuonna 1913. Yhteensä Darwell näytteli parissakymmenessä elokuvassa seuraavien kahden vuoden aikana, ja tämän jälkeen hän palasi teatteriin. Hän palasi elokuvanäyttelijäksi vasta 1930-luvun alussa, jolloin hän esiintyi lähinnä vain pienissä rooleissa. 1930-luvun loppupuolella Darwell alkoi saada viimein merkittävämpiä rooleja. Hän näytteli Mrs. Merriwetheriä elokuvassa Tuulen viemää (1939).

Darwellin tunnetuimmaksi elokuvarooliksi tuli Ma Joadin rooli elokuvassa Vihan hedelmät (1940), josta hän sai parhaan naissivuosan Oscar-palkinnon. Hän näytteli yhteensä pitkälti yli sadassa elokuvassa. Hänen viimeiseksi roolikseen jäi lintunaisen rooli elokuvassa Maija Poppanen (Mary Poppins, 1964).[1]

Darwell on saanut elokuvaurastaan tähden Hollywood Walk of Famelle.[2]

Yksityiselämä muokkaa

Jane Darwell ei ollut koskaan naimisissa, eikä hänellä ollut lapsia. Hän kuoli sydänkohtaukseen 87-vuotiaana.

Lähteet muokkaa

  1. Jane Darwell rottentomatoes.com. Viitattu 29.3.2024.
  2. Jane Darwell Hollywood Walk of Fame. Viitattu 29.3.2024.

Aiheesta muualla muokkaa