Gotlanninajokoira
Gotlanninajokoira (ruots. gotlandsstövare) on ketun ja jäniksen metsästykseen käytettävä ruotsalainen koirarotu. Se ei ole FCI:n hyväksymä, mutta Ruotsissa ja Suomessa se luokitellaan ryhmään 6 eli ajavat koirat. Rodusta huolehtii Ruotsissa Gotlandsstövareföreningen[2] ja Suomessa Suomen Ajokoirajärjestö[3].
| Gotlanninajokoira | |
|---|---|
 |
|
| Avaintiedot | |
| Alkuperämaa |
 Gotlanti,  Ruotsi |
| Määrä | Suomessa ei yhtään[1] |
| Rodun syntyaika | 1800-luku |
| Alkuperäinen käyttö | metsästys |
| Nykyinen käyttö | metsästys |
| Muita nimityksiä | gotlandsstövare, Gotland Hound |
| FCI-luokitus |
ei FCI-rotu SKL: ryhmä 6 Ajavat ja jäljestävät koirat alaryhmä 1.2 Keskikokoiset ajavat koirat #999[1] |
| Ulkonäkö | |
| Säkäkorkeus |
uros 48–56 cm narttu 44–52 cm |
| Väritys | keltainen valkoisin merkein |
Ulkonäkö muokkaa
Gotlanninajokoira on yleisvaikutelmaltaan keskikokoinen tai keskikokoa pienempi. Se on kuiva, jalo, notkea ja suhteellisen kevyt, mutta kuitenkin vahva.[4] Sen tulee olla sopusuhtaisesti rakentunut[4], korkeuttaan hieman pitempi[4] ja hieman suorakaiteen muotoinenlähde?. Pää on kohtuullisen pitkä ja kirsua kohti kapeneva, kallo kohtuullisen leveä ja hieman kaareutunut. Niskakyhmy on vain hieman erottuva, otsapenger vähäinen (kuitenkin selvästi erottuva) ja kuononselkä suora. Kirsu on aina musta. Purennan tulee olla leikkaava. Silmät ovat mantelinmuotoiset ja kirkkaat, väriltään mielellään tummanruskeat. Korvat ovat kolmiomaiset, melko lyhyet, ylös kiinnittyneet ja päänmyötäisinä riippuvat - koiran ollessa valppaana ne voivat kohota vain vähän kallolinjan yläpuolelle. Häntä on kintereisiin yltävä, tyvestään vahva ja tasaisesti hännänpäätä kohti kapeneva; asennoltaan joko loivasti sapelinmuotoinen tai suora. Urosten säkäkorkeus vaihtelee 48-56 cm (ihanne 52 cm) välillä ja narttujen 44-52 cm (ihanne 48 cm) välillä.[4]
Karvapeite ja väritys muokkaa
Gotlanninajokoiran karvan tulee olla jäykkää, vahvaa ja tiiviisti rungonmyötäistä. Koiralla voi olla aluskarvaa/pohjavillaa. Karva on muita alueita lyhyempää päässä, korvissa ja raajojen alaosassa; hieman pidempää reisien takaosassa ja hännän alla. Väriltään koira on aina syvän kellanruskea, jossa on valkoiset merkit; kellanruskean pitää olla vallitseva väri. Valkoista voi olla kuonossa (myös piirto mahdollinen), kaulassa, niskassa, rinnassa, vatsan alla, käpälissä ja hännänpäässä; lisäksi raajoissa voi olla enemmän tai vähemmän pitkät valkoiset "sukat". Yksittäisten tummien karvojen esiintyminen korvissa, selässä ja hännäntyvessä on sallittua.[4]
Luonne ja käyttäytyminen muokkaa
Luonteeltaan rotu on eloisa ja tarkkaavainen. Työssään se on nopea ja kestävä.[4]
Alkuperä muokkaa
Kellertävät ja punakeltaiset koirat mainitaan jo varhaisimmissa kuvailuissa ajokoirien värityksistä. Osalla smoolanninajokoirista tavattiin kyseistä väritystä, ja sitä esiintyi myös Kavlåsin koirilla. Joka tapauksessa se oli erityisen yleinen juuri Gotlannissa.[2] Jo 1800-luvun alusta on merkintöjä siitä, että Gotlannin saarella oli olemassa kotoperäinen punakeltainen ajokoira.[4] Vuonna 1880 Svenska Jägareföreningen -järjestön lehdessä julkaistiin kirjoitus, jossa mainittiin Gotlannista löytyvän "smoolanninajokoiraa muistuttavia yksilöitä", jotka olivat kuitenkin "kehittyneet vaaleamman keltaisiksi" ja jotka "edustivat homogeenistä rotua".[2] Yhden teorian mukaan gotlanninajokoira polveutuu keltaisista saksalaisista ajokoirista, toisen mukaan idästä tuoduista koirista. Nykyisessä rodussa on kuitenkin myös muiden ruotsalaisten ajokoirien perimää.[4]
Ensimmäinen rotumääritelmä julkaistiin vuonna 1920, mutta lakkautettiin jo vuonna 1929, koska rotu liitettiin smoolanninajokoiraan. Vuonna 1934 "keltaiset smoolanninajokoirat" (kuten gotlantilaista rotua tuolloin kutsuttiin) kuitenkin siirrettiin samaan rotuun hamiltoninajokoiran kanssa, ja siitä lähtien ne rekisteröitiin "värivirheellisinä hamiltoninajokoirina". Osa kyseisistä yksilöistä on vaikuttanut nykyisen gotlanninajokoiran perimään.[4]
Gotlanninajokoirasta kiinnostuttiin uudelleen vasta 1980-luvun lopulla[2], ja se tunnustettiin lopulta jälleen omana rotunaan vasta vuonna 1991[4], jolloin sen rekisteröinti oli kuitenkin rajoitettua[2]. 2000-luvun alussa syntyi yhtä poikkeusta lukuun ottamatta vuosittain vain alle 10 pentua. Vuonna 2006 Svenska Kennelklubben päättikin, että rodulla ei ollut tulevaisuutta, koska vuosi vuodelta syntyi yhä vain vähemmän rodun edustajia. Tämän vuoksi vuodesta 2007 lähtien sitä ei enää rekisteröity virallisesti, mutta se sai edelleen osallistua epävirallisesti SKK:n tuomareiden arvioimiin tapahtumiin.[2] Kuitenkin jo vuonna 2010 gotlanninajokoiria alettiin rekisteröidä uudelleen.[4]
Lähteet muokkaa
- ↑ a b KoiraNet-jalostustietojärjestelmä (Suomen Kennelliitto. Viitattu 4.9.2016)
- ↑ a b c d e f Lindholm, Åsa. Svenska Hundraser - Ett Kulturarv, s. 129-133. Sellin & Partner, Tukholma: 2008. ISBN 978-91-7055-366-0.
- ↑ SAJ:n rodut. Suomen Ajokoirajärjestö. Viitattu 26.1.2023.
- ↑ a b c d e f g h i j k Rotumääritelmä: Gotlanninajokoira. Suomen Kennelliitto, 23.4.2019. Viitattu 26.1.2023.