Chicago (yhtye)
 |
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. Tarkennus: Lähteet valtaosin ilmoittamatta. |
Chicago on yhdysvaltalainen rock-yhtye. Se aloitti poliittisesti tiedostavana yhtyeenä kokeelliseempaa musiikkia soittaen, mutta myöhempinä vuosinaan Chicagon musiikki on muovautunut perinteisemmäksi. Yhtyeen tavaramerkkejä on muun muassa vaskipuhaltimien käyttäminen.
| Chicago | |
|---|---|
 Chicago esiintymässä Uudessa-Seelannissa 2004. |
|
| Tiedot | |
| Toiminnassa | 1967– |
| Kotipaikka | Chicago, Illinois, Yhdysvallat |
| Laulukieli | englanti |
| Jäsenet |
Robert Lamm |
| Entiset jäsenet |
Terry Kath |
| Levy-yhtiö | |
| Aiheesta muualla | |
| chicagotheband.com | |
1960-luku muokkaa
Yhtye perustettiin Chicagossa vuonna 1967. Se julkaisi ensimmäisen albuminsa vuonna 1969 nimellä Chicago Transit Authority, mutta Chicagon liikenneviraston vaatimuksesta yhtyeen oli lyhennettävä nimensä Chicagoksi.[1] Levy-yhtiö CBS:n art director John Berg suunnitteli yhtyeelle logon, jota se on käyttänyt siitä asti. Ensimmäinen levy oli tupla-albumi, kuten seuraavatkin kolme albumia, ja ne tuotti James William Guercio. Ensimmäiset albumit ovat paikoitellen hyvinkin kokeilevaa musiikkia pitkine soitinsooloineen ja perustajajäsen, kitaristi Terry Kath kokeili sähkökitaran rajoja kappaleessaan ”Free Form Guitar”. Tarinan mukaan Jimi Hendrix olisi ehdottanut Chicagolle lämmittelijän paikkaa kiertueellaan ja arvostanut Kathia itseään parempana kitaristina. Yhtye esiintyi Duke Ellingtonin kanssa televisiossa.
Esikoisalbumi Chicago Transit Authority valittiin vuonna 2005 julkaistuun hakuteokseen 1001 albumia jotka jokaisen on kuultava edes kerran eläessään[2].
Chicagolle oli tyypillistä hienot lauluharmoniat, joista vastasivat kosketinsoittaja Robert Lamm, basisti Peter Cetera ja Kath. Alussa yhtyeen musiikki oli yhdistelmä Lammin torvilla terästettyjä, jazzahtavia melodioita, Ceteran pop-henkisempiä kappaleita sekä Kathin kokeellisempia ja rokkaavampia esityksiä. Myös pasunisti James Pankow osallistui musiikin tekoon muun muassa säveltämällä toisen albumin moniosaisen teoksen ”Ballet For A Girl In Buchannon” ja yhtye käytti tuolla albumilla myös jousiorkesteria.
1970-luku muokkaa
1970-luku oli yhtyeellä tuottelias, mutta hitit alkoivat vähetä vuosikymmenen loppupuolella. Levyt alkoivat mennä huonommin kaupaksi, vaikka yhtye viihteellisti ilmaisuaan ja luopui musiikillisista kokeiluista. Rankka kiertäminen ja levyjen teko alkoi vaatia veronsa. Kitaristi Terry Kathin kuolema asetapaturmassa vuonna 1978 vain pahensi tilannetta, kunnes vuonna 1982 Chicago vaihtoi levy-yhtiötä ja tuottajaksi tuli David Foster. Hän muutti yhtyeen musiikin lähemmäksi keskitien aikuisrokkia säilyttäen lauluharmoniat mutta samalla vähentäen puhallinten osuutta.
Foster osallistui myös itse paljon säveltämiseen ja kutsui studioon vierailevia kitaristeja, kuten Steve Lukatherin jämäköittämään yhtyeen sointia. Danny Seraphinen jazzahtava ja jäntevä rumputyöskentely vaihdettiin konemaisen suoraviivaiseksi ajan hengen mukaisesti. Vuoden 1982 albumilta Chicago 16 irrotettu single ”Hard To Say I’m Sorry / Getaway” oli miljoonahitti USA:ssa.
1980-1990 -luku muokkaa
Hyväksi havaittua kaavaa jatkettiin seuraavillakin levyillä ja hittiputki jatkui. Vuonna 1985 yhtyeen laulaja ja lauluntekijä Peter Cetera erosi yhtyeestä lähteäkseen soolouralle. Tilalle otettiin monien koesoittojen jälkeen Jason Scheff, jolla on hyvin samantapainen tenoriääni kuin Ceterallakin.[3][4]
Vuonna 1995 yhtye palasi jazzillisemman ilmaisun pariin ja levytti amerikkalaisia viihdestandardeja albumillaan ”Night & Day”, vierailijoina muun muassa tämän tyyppisen musiikin parissa harvemmin operoiva Gipsy Kings. James Pankow sovitti kaikki kappaleet Chicago-yhtyeen tyyliin.[5]
2000-luku muokkaa
Kesäkuussa 2008 Chicago julkaisi levyn Stone of Sisyphus (Chicago XXXII), jonka yhtye levytti jo 1993-1994.[6] Levy on eräs kuuluisimmista julkaisemattomista albumeista. Chicagon silloinen levy-yhtiö Warner kieltäytyi julkaisemasta sitä, koska se ei ollut "riittävän kaupallinen" ja sisälsi kokeilevampaa tuotantoa, muun muassa rap-tyylistä laulua ja reggae-rytmejä, jota yhteeltä ei oltu totuttu kuulemaan.
Elokuussa 2009 Bill Champlin ilmoitti eroavansa ja siirtyvänsä soolouralle. Tilalle otettiin koskettimiin ja laulajaksi Lou Pardini.[7] Lisäksi yhtyettä täydennettiin lyömäsoittajalla.
Yhtye keikkailee edelleenkin ahkerasti pääasiassa kotimaassaan soittaen hittejä 45-vuotisen uran ajalta, mutta ei ole tiettävästi koskaan esiintynyt Suomessa.
Katso myös muokkaa
Albumit muokkaa
- 1969 Chicago Transit Authority
- 1970 Chicago II
- 1971 Chicago III
- 1971 At Carnegie Hall, Vols. 1-4 (Chicago IV)
- 1972 Chicago V
- 1972 Live in Japan
- 1973 Chicago VI
- 1974 Chicago VII
- 1975 Chicago VIII
- 1976 Chicago X
- 1977 Chicago XI
- 1978 Hot Streets
- 1979 Chicago 13
- 1980 Chicago XIV
- 1982 Chicago 16
- 1984 Chicago 17
- 1986 Chicago 18
- 1988 Chicago 19
- 1991 Chicago Twenty 1
- 1995 Night & Day: Big Band
- 1998 Chicago 25: The Christmas Album
- 1999 Chicago XXVI -- The Live Album
- 2003 Christmas: What's It Gonna Be, Santa?
- 2006 Chicago XXX
- 2008 Stone of Sisyphus: XXXII
- 2011 O Christmas Three
Lähteet muokkaa
- ↑ Chicago all music guide. Viitattu 2.5.2013.
- ↑ Dimery, Robert (toim.): 1001 Albums You Must Hear Before You Die. Cassell Illustrated, 2005. ISBN 1-84403-392-9.
- ↑ Scheff's Chicago Habit Is Still Hard To Break 1987. Orlando Sentinel. Arkistoitu 25.8.2017. Viitattu 2.5.2013.
- ↑ Jason Scheff profile San Diego magazine. Arkistoitu 5.3.2016. Viitattu 2.5.2013.
- ↑ Night & Day: Big Band (review) all music guide. Viitattu 2.5.2013.
- ↑ Stone of Sisyphus Chicago. Arkistoitu 3.4.2013. Viitattu 2.5.2013.
- ↑ Musician Bill Champlin leaves Chicago CNN. Viitattu 2.5.2013.