Aiboland on vironruotsalaisten käyttämä termi, jolla viitataan heidän historialliseen asuma-alueeseensa Viron länsiosien rannikolla ja saarilla. Joissakin yhteyksissä alueesta käytetään myös nimitystä Svenskestland. Nykyisin vanhan Aibolandin alueella ei asu merkittäviä määriä vironruotsalaisia vaan asukkaat ovat lähinnä virolaisia, valtaosa ruotsalaisista lähti alueelta kun Neuvostoliitto valloitti sen vuonna 1944.

Kartta Viron rannikkoalueesta.

Elinvoimaisimpia vironruotsalaisyhteisöjä historiallisen Aibolandin alueella on Noarootsissa, jonka 900 asukkaasta 50 on ruotsalaisia. Noarootsin kunnassa on vuodesta 1997 lähtien ollut virallisena kielenä sekä viro että ruotsi. Lisäksi Tallinnassa on noin 200 vironruotsalaista.

Tärkeimpiä Aibolandin keskuksia olivat:

Aiheesta muualla muokkaa