Nuorena Van Buren kannatti Yhdysvaltain kolmannen presidentin [[Thomas Jefferson]]in näkemyksiä siitä, että osavaltioille tulisi antaa laaja itsemääräämisoikeus. Van Buren oli saanut kerättyä tarpeeksi rahaa lakimiesurallaan asettuakseen vuonna 1812 ehdolle New Yorkin osavaltion senaattiin. VanHän Buren voittivoittikin vaalit saaden noin puoli prosenttia enemmän ääniä kuin federalistien vastaehdokas. jaSenaatissa saivan näin paikan New Yorkin senaatista. HänBuren onnistui organisoimaanmuodostamaan ''[[Bucktails]]'' -nimisen ryhmän, joka vastusti federalisteja sekä New Yorkin silloista kuvernööriä [[DeWitt Clinton]]ia. Van Buren toimi senaattorina kahdenkaksi kauden ajankautta vuoteen 1820 asti. Vuonna 1815 hänet valittiin osavaltion sotajoukkojen kenraaliksi., Kenraalinaja Vankenraalina Burenhän palveli vuoteen 1819 asti. Vuonna 1821 hän asettui ehdolle [[Yhdysvaltain senaatti|Yhdysvaltain senaattiin]] [[Yhdysvaltain demokraattis-republikaaninen puolue|demokraattis-republikaanisen]] puolueen ehdokkaana. Van Buren voitti vaalit, pääsi senaatin talouskomiteaan ja organisoiperusti senaatissa ''[[Albany Regency]]'' -nimisen poliittisen ryhmän. Kun [[John Quincy Adams]] voitti [[Andrew Jackson]]in vuoden 1824 vaaleissa, Van Buren alkoi ryhmänsä kanssa tukea Jacksonia. Yhteistyö edisti uuden [[Yhdysvaltain demokraattinen puolue|demokraattisen puolueen]] syntymistä.<ref name="history"/><ref name="presidents"/><ref name="miller2"/>
Van Buren jätti Yhdysvaltain senaatin vuonna 1828 ja voitti New Yorkin [[kuvernööri]]n vaalit. Samana vuonna järjestetyissä presidentinvaaleissa hän tuki uudelleen ehdolle asettunutta Jacksonia yhdessä muiden demokraattien kanssa. VanJackson Buren jätti virkansa kuvernöörinä jo muutaman viikon jälkeen, kunvalittiinkin Yhdysvaltain seitsemänneksi presidentiksi, noussutja Andrewkun Jacksonhän nimitti hänetVan Burenin [[Yhdysvaltain ulkoministeri|ulkoministeriksi]], tämä jätti virkansa kuvernöörinä muutaman viikon jälkeen. Van Burenin ulkoministerikauden tärkeimpiä saavutuksia olivat [[Ranska]]n ja Yhdysvaltain välisten kiistojen sovitteleminen sekä Yhdysvaltain kaupankäynnin avaaminen [[Iso-Britannia]]n hallitsemille Länsi-Intian saarille. Huhtikuussa 1831 Van Buren erosi ministerin virastaan yhdessä [[John Eaton]]in kanssa, jotta Jackson sai järjesteltyä kaikki ministerinsä uudelleen. Saman vuoden elokuussa Van Buren nimitettiin Yhdysvaltain suurlähettilääksi [[Lontoo]]seen, jonne hän matkusti kuukautta myöhemmin. Vuonna 1832 demokraattinen puolue nimitti hänet puolueensa varapresidenttiehdokkaaksi presidentinvaaleihin. Samana vuonna [[Second Bank of United States|Yhdysvaltain kansallisen pankin]] elvyttäminen tuli ajankohtaiseksi. Pankki oli pahoissa talousvaikeuksissa, mutta kongressi päätti tukea sitä. Sekä presidentti Jackson että Van Buren vastustivat pankin elvytystä, ja Jackson päättikin käyttää [[veto-oikeus|veto-oikeuttaan]] ja estää toimenpiteet.<ref name="history"/><ref name="presidents"/><ref name="miller2"/>
