|
Päällekkäiset dyynit ovat pieniä dyynejä isojen päällä, esimerkiksi pieniä barkaaneja suurempien barkaanien päällä. Ison barkaanin pituus voi olla 1–2 km puolikuun sarvesta sarveen, ja korkeus 30 m.
Yksinkertaiset dyynit ovat yleensä kohtalaisen pieniä, niiden aallonharjojen väli on vain 10–500 m.
== Suomen dyynit ==
[[Kuva:Dyyni Yyterissä.jpg|thumb|right|300px|Eräs Yterin dyyni.]]
Suomessakin on hiekkadyynejä joillain alueilla. Ne ovat yleensä poikittais-, pitkittäis- ja parabelidyynejä<ref name="Koivisto_107">Jääkaudet, Marjatta Koivisto, s 107</ref> tai muuten kaarevia. Parabelidyynien pituus voi olla monta km, leveys 400 m ja korkeus 25 m<ref name="Ratia_1996_161">Lohkareesta emäkallioon - jäätiköstä maaperäksi, Aatto Ratia, Gummerus 1996, ISBN 951-31-0718-3, Luku tuulikerrostumat, s 161</ref>. 15 m korkeat dyynit eivät ole mitenkään tavattomia. Dyyneistä osa on metsittyneitä tai muun kasvillisuuden peitossa, osa liikkuvia<ref>Ratia s 162</ref>.
Liikkuva, aktiivinen dyyni pysähtyy kosteuden ja kasvillisuuden takia<ref>Koivisto s 107</ref>. Niinpä montakaan Suomen dyyniä ei aina ole helppoa tunnistaa maastosta.
Tunnetuimmat ovat [[Yteri|Yterin]] ja [[Kalajoki|Kalajoen]]<ref>Ratia s 162</ref> meren rannikolla olevat hiekkadyynit. [[Hailuoto|Hailuodon]] Marjaniemessä on rantavehnää kasvavia poikittaisdyynejä<ref>Koivisto s 107</ref>.
Suomen hiekkadyynialueita pidetään alun perin [[jääkausi|jääkautisen]] kylmän, kuivan ilmaston synnyttäminä<ref name="Manner_Tervo_1988_88">Lapin geologiaa, Raimo Manner Tapani Tervo, 1988, ISBN 951-47-1138-6, s 88</ref>. Dyynien lähellä on myös tasaisia hiekkakerroksia ja [[lössi]]ä muistuttavia [[pölymaa|pölymaita]]<ref>Koivisto s 110, s 111, s 108</ref>Ikivanhoja kasvillisuuden jo kauan sitten sitomia dyynejä on eniten Pohjois- ja Itä-Suomessa<ref>Ratia s 160</ref>.
Dyynejä on mm Sotkamossa, Lieksassa, Hyrynsalmella, Saarijärvellä, Rokuanvaaralla, Tohmajärvellä ja Jämsässä<ref>Koivisto s 108</ref>.
Dyynien maasto muistuttaa [[Metsä-Lappi]]a, koska siellä kasvaa mäntyä [[poronjäkälä|poronjäkälän]] keskellä<ref>Ratia s 162</ref>. Dyyneillä kasvaa vain karun maan kasvillisuutta<ref>Koivisto s 108</ref>.
Metsän peittämiä dyynejä on mm Hirsilän suistossa [[Orivesi|Orivedellä]]<ref>Ratia 1996, s 161</ref>. Näissä harjua muistuttavissa, kivettömissä dyyneissä on enimmäkseen kvarsia ja maasälpää hiekkana ja [[hieta|hietana]]<ref>Ratia s 162</ref> eli varsin tasajakoisena hienona maalajina. Tohmajärven Vatalan dyynistä on 95% karkeaa hietaa ja hienoa hiekkaa eli raekooltaan 0,06-0,6 mm<ref>Koivisto s 109</ref>.
Lapissa on joitain aktiivisia ja ei-aktiivisia dyynejä.
Lapin dyynialueita on mm [[Leppäjärvi|Leppäjärven]] lähellä, [[Raattama]]ssa ja Palojoensuun lähellä<ref>Manner&Tervo s 88</ref>.
Dyynialueella Pohjois-Lapissa männyn tilalla on usein koivu.
Lapissa dyynien päällä kasvaa jäkälien lisäksi kanervaa, puolukkaa ja variksenmarjaa<ref>Koivisto s 110</ref>.
Monilla Lapin dyynialueilla on [[eroosio]]n luomia ns. [[deflaatiokuoppa|deflaatiokuoppia]]<ref>Koivisto s 110 s 109</ref>, joista kasvillisuus on kulunut pois. Näin voi ilmestyä kasvillisuutta kupan syvettyä.
Lapin dyynit olivat aktiivisia jääkauden jälkeisen holoseenin alussa.
Niihin ilmestyi deflaatiokuoppia pienen jääkauden aikana.
Jotkut Lapin dyynit ovat aktivoituneet metsäpalojen takia<ref>Manner&Tervo s 88</ref>.
== Lähteet ==
| 