Ero sivun ”Kaarle II (Englanti)” versioiden välillä
| [arvioimaton versio] | [arvioimaton versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Elo (keskustelu | muokkaukset) p typo |
|||
Rivi 19:
Kaarle I vangittiin [[1647]], pakeni, ja vangittiin uudelleen 1648. Hänen poikansa tekemistä pelastusyrityksistä huolimatta hänet mestattiin vuonna [[1649]] ja Englanti julistautui tasavallaksi. Samaan aikaan Skotlanti kuitenkin tunnusti Kaarlen isänsä seuraajaksi, koska ei halunnut antaa Englannin päättää kuningaskuntansa kohtalosta. Näin ollen Kaarle II julistettiin skottien kuninkaaksi [[Edinburgh]]issa [[5. helmikuuta]] [[1649]]. Vuonna [[1650]] Kaarle solmi [[Bredan rauha (1650)|Bredan rauhan]] Skotlannin presbyteerien kanssa ja saapui Skotlantiin [[23. kesäkuuta]] 1650. Kaarle hylkäsi [[anglikaaninen kirkko|anglikaanisen kirkon]], ja vaikka tämä toi hänelle suosiota Skotlannissa, hänestä tuli epäsuosittu Englannissa. Kaarle alkoi pian halveksia skotlantilaisia isäntiään ja oletettavasti riemuitsi saatuaan uutisen kovenanterien <!--Covenanters--> tappiosta [[Dunbarin taistelu (1650)|Dunbarissa]] syyskuussa [[1650]]. Kaikesta huolimatta skotit säilyivät Kaarlen parhaana toivona valtaistuimelle palaamisesta. Kaarle II kruunattiin skottien kuninkaaksi [[Scone]]ssa [[1. tammikuuta]] [[1651]]. Kun Cromwellin joukot alkoivat uhata Kaarlen asemaa Skotlannissa, päätettiin hyökätä Englantiin. Monet skotit (mukaan lukien Argyllin markiisi [[Archibald Campbell]] ja muut johtavat kovenanterit) kieltäytyivät osallistumasta, ja vain pieni joukko englantilaisia rojalisteja liittyi Kaarlen vahvuuteen. Kaarlen armeija siirtyi etelään, mutta maahanhyökkäys päättyi tappioon [[Worcesterin taistelu]]ssa [[3. syyskuuta]] 1651. Kaarlen sanotaan piileksineen sen jälkeen [[Boscobel House]]ssa [[metsätammi|tammessa]] (joka tunnetaan nimellä [[Royal Oak]]). Parlamentti lupasi tuhannen punnan palkkion kuninkaan päästä ja kuolemantuomion jokaiselle joka auttaisi häntä. Kuuden viikon pakoilun jälkeen Kaarle onnistui lähtemään Englannista ja pakenemaan Ranskaan naamioituneena (katso myös: [[Kaarle II:n pako]]).
Kaarle ei kyennyt saamaan riittävää tukea pystyäkseen haastamaan Cromwellin hallinnon. Huolimatta Stuart-suvun kytköksistä Henrietta Marian ja Oranian prinsessan kautta, Ranska ja [[Yhdistyneet provinssit]] liittoutuivat Cromwellin hallituksen kanssa, pakottaen Kaarlen kääntymään Espanjan puoleen. Hän yritti koota armeijan, mutta epäonnistui
== Restauraatio ==
Oliver Cromwellin kuoltua vuonna [[1658]] Kaarlen mahdollisuudet kruunuun näyttivät heikoilta. Oliveria seurasi lordiprotektorina hänen poikansa Richard. Uusi lordiprotektori ei kuitenkaan nauttinut parlamentin eikä armeijan – [[New Model Army (armeija)|New Model Armyn]] – tukea. Richard pakotettiin luopumaan vallasta vuonna 1659. Englannin protektoraatti lakkautettiin ja [[Englannin tasavalta|tasavalta]] ({{k-en|Commonwealth}})
Valituksi tuli pääosin rojalistinen [[House of Commons|alahuone]]. Konventtiparlamentti ({{k-en|Convention Parliament}}) kokoontui [[25. huhtikuuta]] [[1660]] ja kuuli pian [[Bredan rauhanjulistus|Bredan rauhanjulistuksesta]] ([[8. toukokuuta]] 1660), jossa Kaarle muiden seikkojen ohessa myönsi armahduksen monille isänsä vihollisista. Myöhemmin parlamentti julisti Kaarle II:n olleen laillinen hallitsija Kaarle I:n teloituksesta 1649 lähtien.
Rivi 63:
Kavaljeeriparlamentti vastusti ilmoitusta perustuslaillisin (väittäen, että Kaarlella ei ollut oikeutta sattumanvaraisesti lakkauttaa lakeja) enemminkin kuin poliittisin perustein. Kaarle II veti pois ilmoituksensa ja myöntyi myös kokeilulakiin ({{k-en|Test Act}}), joka ei ainoastaan vaatinut virkamiesten vastaanottavan Englannin kirkon määräämän ehtoollisen, mutta myös pakotti heidät tuomitsemaan tietyt roomalais-katolisen kirkon opetukset "taikauskoksi ja epäjumalanpalvelukseksi". Parlamentti myös kieltäytyi rahoittamasta Englannin–Hollannin sotaa, jonka Englanti oli häviämässä, pakottaen Kaarlen tekemään rauhan vuonna [[1674]].
Kaarlen vaimo Katariina ei pystynyt tuottamaan kruununperillisiä, kaikki raskaudet johtivat keskenmenoihin tai kuolleena syntyneihin lapsiin. Näin ollen Kaarlen todennäköinen kruununperijä oli Jaakko, hänen epäsuosittu roomalais-katolinen veljensä. Vuonna 1678 [[Titus Oates]], entinen anglikaaninen kirkonmies, varoitti aiheetta "paavillisesta salajuonesta" salamurhata kuningas ja korvata hänet Jaakolla. Kaarle ei uskonut väitteisiin, mutta määräsi Danbyn jaarlin [[Thomas Osborne]]n tutkimaan tapausta. Jaarli oli
Vuoden 1678 lopulla House of Commons asetti Osbornen syytteeseen maanpetoksesta. Vaikka suurin osa valtiosta halusi sotaa katolisen Ranskan kanssa, Kaarle II oli salaa neuvotellut Ludvig XIV:n kanssa yrittäen saavuttaa sopimuksen, jolla Englanti pysyisi puolueettomana rahaa vastaan. Jaarli Osborne oli vihamielinen Ranskaa kohtaan, mutta tyytyi Kaarlen toiveisiin. Osbornen epäonneksi House of Commons ei katsonut jaarlin olleen skandaalin vastahakoinen osallistuja vaan uskoi hänen olleen koko suunnitelman isä. Pelastaakseen jaarlin syytteeltä, Kaarle hajotti kavaljeeriparlamentin tammikuussa [[1679]].
Uusi parlamentti, joka kokoontui
== Viimeiset vuodet ==
Rivi 82:
[[Kuva:Rhc-charles2.jpg|thumb|Kaarle II:n patsas Royal Hospital Chelseassa Lontoossa]]
Kaarle II:lla ei ollut laillisia perillisiä. Hänellä kuitenkin oli lukuisia lapsia monien rakastajattariensa kanssa (joista monet aatelisten vaimoja). Monet
Nykyisen kruununperijän [[Prinssi Charles]]in vaimot [[Prinsessa Diana]] ja [[Cornwallin herttuatar Camilla]] ovat molemmat sukua Kaarle II:n aviottomalle lapselle Richmondin herttua [[Charles Lennox]]ille <ref>http://thepeerage.com/lp3-169.htm - Prinsessa Dianan sukupuu</ref> <ref>http://www.englishmonarchs.co.uk/windsor_9.htm</ref>. Näin ollen Dianan ja Charlesin poika, [[prinssi William]], joka tällä hetkellä on toisena kruununperimysjärjestyksessä, olisi valtaan astuessaan ensimmäinen Isoa-Britanniaa hallitseva Kaarlen I:n sukulainen sitten [[Anna (Englanti)|kuningatar Annan]] kuoleman vuonna 1712.
| |||