Ero sivun ”70 millimetrin filmi” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Siivousta
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 1:
'''70 millimetrin filmi''' on eräs suuren koon elokuvaesitysformaatti, ja '''65 millimetrin filmi''' sen [[kameranegatiivi]]koko. Sitä on käytetty 1950-luvulta asti lähinnä suuren budjetin elokuvaspektaakkeleissa, kuten ''[[Ben-HurissaHur]]issa'' (1959) ja ''Avaruusseikkailu [[2001:ssä'' Avaruusseikkailu (''elokuva)|2001: A Space OdysseyAvaruusseikkailu]]ssa'', (1968). Kyseinen filmikoko esiintyy yleensä eri tuotenimillä kulkevissa formaateissa, joista tunnetuimpia ovat [[IMAX]] ja [[Super Panavision 70]].
 
Vaikka formaatti tunnetaankin paremmin 70 mm:n filminä, kuvataan elokuvat viisi millimetriä kapeammalle 65 mm:n filmille. Esityskopion molemmille puolille liitetään 2,5 mm leveät magneettiääniraidat, jotka sisältävät kuusiraitaisen äänen. Formaatissa jokaista kuvaruutua kohden on viisi [[perforaatio]]ta, ja [[kuvasuhde]] on 2,20:1. Useimmissa 65 ja 70 mm:n filmiformaateissa (kuten [[Todd-AO]] ja [[Ultra Panavision 70]]) kuvanopeus on standardi 24 kuvaruutua sekunnissa, mutta esimerkiksi [[Showscan]]-järjestelmässä se on 60 kuvaruutua/s.
Rivi 7:
Toinen 70 mm:n elokuvafilmin pallokangasprojisointitekniikka on Dynavision, jonka pallokankaalle heijastettavan kuvan näkymä on Omnivisionia hieman korkeampi. Järjestelmässä käytetään Omnivisionin tapaan lyhytpolttovälisiä kalansilmälinssejä. Dynavision-elokuvissa yhtä filmiruutua kohden käytetään kahdeksan perforaatioreikää (tästä usein käytetty nimitys 8/70 mm). Dynavision-elokuvien aiheet ovat yleensä tiedeaiheisia dokumentteja, jossa mikromaailman yksityiskohdat voidaan esittää katsojille valtavina suurennoksina. Dynavision-filmit voivat olla myös vailla ääniraitoja, jolloin elokuvan monikanavaääni tuotetaan projektoreihin synkronoiduilta erillisiltä äänilähteiltä. Suomessa Dynavision-elokuvia esitettiin [[Tiedekeskus Heureka]]n Verne-teatterissa.
 
70 mm:n filmi on ollut olemassa lähes yhtä kauan kuin elokuvakin, mutta se yleistyi vasta 1950-luvun aikana [[Todd-AO]]-laajakuvaformaatin mukana. Formaatti sai suosiota korkean kuvanlaatunsa ja monikanavaäänensä takia, ja jälkimmäisen takia monista [[Kinofilmi|35 mm:n filmi]]llekin kuvatuista elokuvista tehtiin 70 mm:n esityskopiot, jotta nekin voisivat hyödyntää monikanavaääntä. Erikoisefektien tekijät puolestaan suosivat 65 mm:n filmiä sen kuvanlaadun takia. Formaatti menetti kuitenkin suosiotaan, kun filmilaadut paranivat ja 35 mm:n esityskopioissa alettiin käyttää digitaalista ääntä, eikä kalliille suuren koon formaatille ollut juuri kysyntää. Toistaiseksi viimeinen kokonaan 65 mm:n filmille kuvattu pitkä elokuva on [[Kenneth Branagh]]'n ''Hamlet'' (1996). Nykyään 65 ja 70 mm leveää filmiä käytetään enimmäkseen [[IMAX]]-elokuvissa.
 
2000-luvun lopulta alkaen 65 mm:n filmi on tehnyt kuvausformaattina pienimuotoista paluuta Hollywoodissa. Muun muassa elokuvat ''[[The New World]]'', ''[[Yön ritari]]'', ''[[The International]]'', ''[[Transformers: Kaatuneiden kosto]]'', ''[[Suljettu saari]]'' ja ''[[Inception]]'' sisälsivät erilaisilla 65 mm:n filmiformaateilla kuvattuja jaksoja tai kohtauksia. Tekeillä on parasta aikaa Ron Fricken elokuva ''[[Samsara (elokuva)|Samsara]]'', joka tulee olemaan ensimmäinen kokonaan 65 mm:lle kuvattu pitkä elokuva 15 vuoteen.
 
[[Luokka:Elokuvafilmiformaatit]]