Monet yksityisoikeudelliset lain säädökset ovat [[tahdonvaltainen oikeussäännös|tahdonvaltaisia]], mikä merkitsee, että asianosaiset voivat sopia asioista keskenään toisinkin kuin laissa on säädetty. Tällöin laki tulee sovellettavaksi vain, mikäli toisin ei ole sovittu. Sen sijaan julkisoikeudelliset ja jotkin yksityisoikeudellisetkin säädökset ovat ''pakottavia'' eikä niistä saa poiketa sopimuksella.
== Lakikokoelmia ==
asd lolololoolollol
Samassakin maassa saattaa samaan aikaan olla voimassa suuri joukko eri aikoina säädettyjä lakeja. Useita kertoja on kuitenkin katsottu tarpeelliseksi järjestää voimassa olevat lait yhdeksi yhtenäiseksi järjestelmäksi, yleiseksi laiksi, jonka on ollut tarkoitus sisältää kaikki tärkeimmät lain säännökset. Tällaisia lakikokoelmia eli [[kodifikaatio]]ita ovat eri maissa eri aikoina olleet esimerkiksi seuraavat, järjestettyinä vanhimmista uusimpiin: