Ero sivun ”Jean-de-Dieu Soult” versioiden välillä

'''Nicolas Jean-de-Dieu Soult''', eli Jean-de-Dieu Soult, Dalmatian ensimmäinen herttua ([[29. maaliskuuta]] [[1769]] – [[26. marraskuuta]] [[1851]]) [[Napoleon]]in [[marsalkka]], tunnettiin nimellä "Rautakäsi". Hän oli ranskalainen poliittinen vaikuttaja ja kenraali, joka nimitettiin keisarikunnan marsalkaksi 1804. Hän on yksi niistä kuudesta upseerista jotka ovat saaneet "Maréchal général des camps et armées du roi" eli [[Ranska]]n marsalkkakenraalin arvon. Hän myös toimi Ranskan pääministerinä kolme kertaa.

Soult syntyi [[Saint-Amans-Soult|Saint-Arnans-la-Bastide]] (nykyisin Saint-Amans-Soult) nimisessä kylässä lähellä [[Castern]]in kaupunkia, [[Tarn]]in maakunnassa. Hänen isänsä (Jean Soult 1726-1779) oli maaseutunotaari, ja hänen äitinsä nimi oli Brigitte de Grenier. Isovanhemmat isän puolelta olivat isoisä Jean Soult (1698–1772) ja isoäiti Jeanne de Calvet. Isovanhemmat äidin puolelta olivat isoisä Pierre François de Grenier de Lapierre ja isoäiti Marie de Robert. Soult oli hyvin koulutettu, ja hän oli tarpeeksi älykäs ja potentiaalinen lakimieheksi. Isänsä kuoleman vuoksi hän joutui kuitenkin etsimään onneaan, ja hän värväytyi sotamieheksi Ranskan jalkaväkeen 1785.

Seuraavan viiden vuoden ajan hän oli työllistetty [[Saksa]]ssa [[Jean-Baptiste Jourdan|Jourdan]]in, [[Jean Victor Marie Moreau|Moreaun]]n, [[Jean-Baptiste Kléber|Klebér]]in ja [[François Joseph Lefebvre|Lefebvre]]n komennossa. Hän tuotti taas kunniaa perheelleen osallistumalla [[André Masséna|Masséna]] suureen Sveitsin sotaretkeen ja erityisesti [[Zürichin toinen taistelu|Zürichin toiseen taisteluun]], jossa Masséna voitti venäläisen kenraali [[Alexander Korsakov]]in ja sveitsiläis-syntyisen itävaltalaisen paroni ja kenttämarsalkka [[Friedrich Freiherr von Hotze|Friedrich von Hotze]]n (joka kuolikin aikaisin päivällä taistelussa). Taisteluun osallistuivat myös keraalitkenraalit, myöhemmin marsalkat [[Édouard Adolphe Casimir Joseph Mortier|Mortier]] ja [[Nicolas Charles Oudinot|Oudinot]]. Hän kuitenkin monien onnistuneiden liikkeiden jälkeen jäi vangiksi 13. huhtikuuta 1800 Monte Grettoon.

Seuraavien neljän vuoden ajaksi Soult jäi Espanjaan. Vielä vuonna 1809 hän marssi Portugaliin, ja [[Porton taistelu]]n (28. maaliskuuta) jälkeen, jossa Soult voitti portugalilaisen kenraali Parreirasin, hän miehitti lähellä olevan Oporton kaupungin. Jonne hän kuitenkin jäi eristyksiin kenraali Silveiran hyvien taktiikoiden takia. Tällöin hän toivoi kovasti saavansa päästä Portugalin valtaistuimelle, ja hän uskoikin olevansa siihen oikeutettu ja paras ehdokas. Kykenemättä etenemään minnekään lopulta britit ajoivat Soultin pois Oportosta (britit olivat rantautuneet Portugaliin 22. huhtikuuta portugaliin), [[Porton toinen taistelu|Porton toisen taistelun]] (12. toukokuuta 1809) jälkeen, missä hänet voitti [[Arthur Wellesley]] myöhemmin Wellingtonin herttua. Suuren tappion jälkeen Soult tekee tuskaisan, melkein katastrofaalisen vetäytymisen vuorten yli [[William Beresford|Beresfordin]] ja Silveiran armijoidenarmeijoiden painostuksesta.

Sitten Wellesley lähti pois Portugalista, yhdisti armeijansa espanjalaisen kenraali la Cuestan armijaan, ja lähti ranskalaisten perään. Ranskalaiset ovat kuitenkin saaneet lisäjoukkoja Napoleonin veljeltä [[Joseph Bonaparte]]lta, jonka Napoleon oli nimittänyt Espanjan kuninkaaksi. Armeijat kohtasivat [[Talaveran taistelu|Talaverassa]], ja aluksi taistelussa olivat Ranskan marsalkka [[Claude Victor-Perrin|Victor]] ja englantilais-espanjalainen armijaarmeija jota komensi Wellesley. Taistelun alussa vaikutti, että ranskaliset auttamatta häviäisivät taistelun, mutta kun Joseph I (Napoleonin veli) saapui lisäjoukkoineen, muuttui taistelu, mutta ei tarpeeksi, sillä Wellesley oli yhä niskan päällä, mutta sitten Soultin joukot ilmestyivät pohjoisesta, Wellesleyllä oli yhä paljon enemmän joukkoja, vaan ranskalaiset olivat taktisesti voittaneet taistelun. Joskin britit saivat stategisen voiton, sillä britit pääsivät vetäytymään kohti Portugalia, jossa olisi lisää brittiarmeijoita. Taktisesti taistelu oli loistava ranskalaisille koska briteillä oli sotilaita 55 634, Ranskalla 46 138.

Kun Soult sitten siirrettiin Saksaan 1813 IV armijakunnan johtoon, hän siirsi ne välittömästi Etelä-Ranskaan ja sieltä Espanjaan korjatakseen vahingot, joita Wellesleyn suuri [[Vitorian taistelu]] oli aiheuttanut. Hän toteutti uutta taktiikkaa, vetäytyi jatkuvasti Wellingtonin tieltä, kunnes hän [[Toulousen taistelu]]ssa karkoittikarkotti Wellesleym Ranskasta.

Soult ei yleisestikkään ollut Napoleonille uskollinen, sillä kun Napoleon ensimmäisen kerran (1814) karkoitettiinkarkotettiin [[Leipzigin taistelu|Leipzigin kansaintaistelun]] jälkeen [[Elba]]lle, oli Soult sanonut Ludwig XVII:lle olevansa [[rojalisti]], mutta kun Napoleon palasi Ranskaan [[Satapäiväinen keisarikunta|satapäiväisen keisarikunnan]] ajaksi, Soult tunnustautui Napoleonille "todelliseksi [[bonapartisti]]ksi". Kun Napoleon toisen kerran karkotettiin (1815), tällä kertaa pysyvästi, karkotettiin Soultkin, vaan ei kovin pitkäksi aikaa, sillä Ludvig XVII kutsui Soultin takaisin vuonna 1819. Vuonna 1830 hän ryhtyi [[Ludvig Filip I]]:n palvelukseen, ja hän toimi sotaministerinä vuodesta 1830 vuoteen 1834 sekä pääministerinä 1832-1834. Hän osallistui kuningatar [[Viktoria (Iso-Britannia)|Viktorian]] kruunajaisiin vuonna 1838, ja tilaisuudessa hänen vanha vihollisensa Wellesley tarttui tätä kädellä olkapäähän ja sanoi: "Viimeinkin sain sinut kiinni". Sitten hän toimi taas pääministerinä 1839–1840, ja taas vuosina 1840-1837 hän oli yhä pääministerinä sekä uudellen sotaministerinä 1840-1844. Kun Ludvig Filip I syöstiin vallasta, tasavallan hyväksi hän julisti itsensä tasavallan kannattajaksi. Hän kuoli linnassaan Soultbergissä, lähellä synnyinkotiaan.