Ero sivun ”Ydinaseriisunta” versioiden välillä

Ydinaseriisuntaa ja rauhan tavoittelua koskeva ''periaatteellinen'' yhteisymmärrys on selkeimmin lausuttu asiaa koskevissa, ratifioineita maita sitovissa kansainvälisissä sopimuksissa. Yleisimmällä tasolla rauha on sovittu kansakuntien yhteiseksi tavoitteeksi ''Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjassa'', joka periaattessa sitoo [[Yhdistyneet kansakunnat|YK:nYhdistyneiden kansakuntien]] (YK) jäsenmaita, ja joka alkaa seuraavasti:

Lähes kaikki maailman maat ovat siis sitoutuneet rauhantavoitteeseen liittyessään YK:n jäseniksi. Kun peruskirja laadittiin 1940-luvun puolivälissä ei ydinaseiden olemassaolo tai ainakaan niiden merkitys ollut vielä yleisesti tiedossa. Näin ollen peruskirja ei vielä erikseen mainitse ydinseita. Hyvin pian [[kylmä sota|kylmän sodan]] alettua kävi kuitenkin selväksi, että ydinaseet muodostavat erittäin merkittävän uhan maailman turvallisuudelle, ellei peräti [[sivilisaatio]]n olemassololle. Ymmärrettiin, että ydinasevarastojen tuhovoima kasvaisi pian niin suureksi, että ydinsota puhjetessaan voisi lähes täydellisesti hävittää ihmiskunnan ja sen saavutukset. Kun tämä käsitettiin, alettiin toimenpiteitä vaaran purkamiseksi suunnitella. Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokous päätöslauselmassaan 715 vuodelta [[1953]] antoi YK:n Aseistariisuntakomission tehtäväksi selvittää ydinaseriisunnan aloittamisen mahdollisuutta. Saman vuoden joulukuussa [[Yhdysvallat|Yhdysvaltain]] presidentti [[Dwight Eisenhower]] piti YK:n yleiskokoukselle puheen, joka johti YK:n ydinaseriisuunnasta vastaavan järjestön, [[IAEA|Kansainvälisen atomienergiajärjestönatomienergiajärjestö]]n perustamiseen.

Eisenhowerin asettamien suuntaviivojen mukaisesti Yhdistyneiden kansakuntien alaisuuteen perustettiin [[Kansainvälinen atomienergiajärjestö]] (IAEA) vuonna [[1957]]. Järjestön nimi ja luonne tulivat suureksi osaksi Yhdysvaltain presidentti Eisenhowerin muutamaa vuotta aiemmin pitämän "Atomit rauhan puolesta" -puheen mukaisiksi. Järjestön tehtäväksi asetettiin toisaalta ydintekniikan sotilaallisen käytön estäminen ja vähentäminen, sikäli kuin se järjestölle vain suinkin on mahdollista, ja toisaalta ydintekniikan rauhanomaisen käytön edistäminen. Näitä tehtäviään IAEA toteuttaa edelleen. Olemassaolonsa aikana se on merkittävästi edistänyt [[ydinenergia]]n käyttöä ja mm. säteilyn käyttöä maanviljelyssä ja lääketieteessä (lisää säteilyn käyttötarkoituksista artikkelissa [[ionisoiva säteily]]). Toisaalta IAEA ylläpitää maailmanlaajuista [[fissiili]]en aineiden seurantaa ja läpitunkevaa [[ydinainevalvonta|tarkastusohjelmaa]], joita ilman ydinmateriaalien käytön nykyisenkaltainen rajoittaminen ja täsmällinen seuranta olisi hyvin vaikeaa ellei peräti mahdotonta. IAEA myös valvoo kansainvälisten sopimusten noudattamista ja toimii aseistariisunta-asioissa neuvonantajana YK:n yleiskokoukselle, turvallisuusneuvostolle ja muille elimille.

IAEA:n työ ydinaseriisunnan ja ydinvoiman rauhanomaisen käytön edistämiseksi palkittiin vuonna [[2005]] [[Nobelin rauhanpalkinto|Nobelin rauhanpalkinnolla]], joka jaettiin järjestön ja sen pääsihteerin [[Mohamed ElBaradei]]n kesken. Perusteeksi Nobel-komitea mainitsi palkittujen "ponnistelut ydintekniikan sotilaallisen käytön ehkäisemikseksiehkäisemiseksi sekä ydinvoiman rauhanomaisen käytön parhaan mahdollisen turvallisuuden varmistamiseksi". Lisäksi Nobel-komitea korosti "menneinä vuosikymmeninä keskittäneensä tarmonsa vähentääkseen ydinaseiden merkitystä kansainvälisessä politiikassa, tähdäten niiden kieltämiseen. Se, ettei maailma ole tässä suhteessa kokenut juurikaan edistystä viime aikoina, tekee ydinaseiden vastustamisen entistäkin tärkeämmäksi."

=== [[Ydinsulkusopimus]] ===

Vuonna [[1961]] [[Irlanti]] esitti YK:n yleiskokoukselle, että kansainvälisellä sopimuksella tehtäisiin laittomaksi ydinaseiden hankkiminen. Rohkealta vaikuttava ehdotus hyväksyttiin YK:n yleiskokouksen päätöslauselmaksi. [[1965]] [[Geneve]]ssä aseistariisuntakonferenssi aloitti neuvottelut sellaisen sopimuksen luonnostelemiseksi. Koska sopimus kieltäisi ''ydinaseiden hankkimisen'', muttei olemassa olevien ''ydinasearsenaalien säilyttämistä'', eli se sulkisi väylän ydinaseiden leviämiseltä, sopimusta alettiin kutsua ''ydinsulkusopimukseksi''.

Vuonna [[1968]] neuvottelut saatettiin päätökseen ja [[1. kesäkuuta|kesäkuun 1. päivä]] samana vuonna ydinsulkusopimus avattiin allekirjoituksille. Irlanti sai sopimusta esittäneenä maana kunnian allekirjoittaa sen ensimmäisenä ja myös Yhdysvallat ja Neuvostoliitto allekirjoittivat sopimuksen ensimmäisten joukossa. 40 muun maan, Suomi mukaan lukien (sopimusteksti Suomen lakikokoelmassa: <ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/1970/19700011/19700011_2| Nimeke = SOPIMUS ydinaseiden leviämisen estämisestä| Tekijä = | Tiedostomuoto = | Selite = | Julkaisu = | Ajankohta = | Julkaisija = Finlex| Viitattu = | Kieli = }}</ref>), allekirjoitettua sen, sopimus astui voimaan [[5. maaliskuuta]] [[1970]]. Sittemmin lähes kaikki maailman maat ovat liittyneet ydinsulkusopimukseen ja tätänykyätätä nykyä allekirjoittajia on 189. Sopimuksen noudattamista valvoo IAEA pitämällä kirjaa fissiileistä materiaaleista ja tekemällä tarkastuksia ydinlaitoksiin allekirjoittajamaissa.

Ydinsulkusopimus kattaa lähes kaikki maailman maat, poikkeuksia on vain kolme: [[Israel]], [[Pakistan]] ja [[Intia]]. Ydinsulkusopimuksen ulkopuolisista maista [[Israel]] on tiettävästi hankkinut ydinaseen, mutta ei virallisesti kiellä eikä myönnä aseen olemassaoloa. Ydinenergiaa Israel sitä vastoin ei käytä. [[Intia]] ja [[Pakistan]] hankkivat ydinaseen 1990-luvun lopulla. Niiden ydinaseiden olemassaolo on varmennettu, sillä maat ovat tehneet [[ydinkoe|ydinkokeita]]. [[Etelä-Afrikka]] oli vuoteen [[1991]] saakka ydinsulkusopimuksen ulkopuolella ja hankki oman ydinaseen 1980-luvulla. Se kuitenkin luopui aseestaan todistettavasti ennen [[apartheid]]-hallinnon päättymistä vuosina [[1990]]–[[1991]]1990–1991. Nykyään Etelä-Afrikka on ydinsulkusopimuksen jäsen ja työskentelee aktiivisesti ydinaseriisunnan puolesta.<ref>[http://www.fas.org/nuke/guide/rsa/nuke/stumpf.htm#08 Stumpf, W. (1995) Birth and death of the South African nuclear weapons Programme.] Viitattu 2.5.2007</ref>

ABM-sopimukseen jätettiin kuitenkin oikeus rakentaa paikallinen puolustusjärjestelmä joko pääkaupungin tai yhden ohjustukikohdan suojaksi. Neuvostoliitto rakensikin puolustusjärjestelmän Moskovalle, kun taas Yhdysvallat rakensi vastaavan järjestelmän yhdelle tukikohdistaan. Nämä järjestelmät antavat kuitenkin tosiasiassa vain vähäistä suojaa [[ICBM|mannertenvälisiä ohjuksia]] vastaan. Nyttemmin Yhdysvallat on yksipuolisesti ilmoittanut irtisanoutuvansa ABM-sopimuksesta ja sunnitteleesuunnittelee ohjuspuolustusjärjestelmän rakentamista.

SALT II allekirjoitettiin [[Wien]]issä [[1979]].

SALT-sopimukset ainoastaan rajoittivat aseiden määrää, ne eivät varsinaisesti johtaneet olemassa olevien aseiden vähentämiseen. Ydinaseetonta maailmaa henkilökohtaisena missionaan pitäneen [[Ronald Reagan]]in<ref name=huff-giu>[http://www.huffingtonpost.com/2010/04/07/giulianis-obama-nuke-crit_n_528439.html Giuliani's Obama-Nuke Critique Defies And Ignores Reagan], Huffington Post 04- 7-10</ref><ref name=legacy>[http://www.heritage.org/Research/Lecture/President-Reagans-Legacy-and-US-Nuclear-Weapons-Policy President Reagan's Legacy and U.S. Nuclear Weapons Policy], Heritage.org, July 20, 2006</ref><ref name=HS9510/> vaatimuksesta neuvottelujen nimessä sana "Limitation" (rajoittaminen) muutettiin muotoon "Reduction" (vähentäminen)<ref name=legacy/>, ja nämä varsinaisiin vähennyksiin tähtäävät neuvottelutaloitettiin vuonna [[1982]]. Lyhenne muutettiin osuvasti muotoon alku eli ''START'', joka on lyhenne sanoista ''St''rategic ''A''rms ''R''eduction ''T''reaty. Neuvottelut saatiin päätökseen vasta [[1991]] ja sopimuksen ([http://www.defenselink.mil/acq/acic/treaties/start1/text.htm]) allekirjoittivat presidentit [[George H. W. Bush|Bush]] ja [[Gorbatšov]] [[Washington (DC)|Washingtonissa]].

Vuonna [[2002]] presidentit [[George W. Bush|Bush]] ja [[Vladimir Putin]] sopivat pitävänsä strategisten ydinaseidensa määrän 1&nbsp;700–2&nbsp;200 kappaleessa vuoteen 2012 mennessä. Sopimuksesta käytetään nimeä ''SORT'' eli Treaty on Strategic Offensive Reductions. Presidentti [[George W. Bush|Bushin]] hallinto on ilmoittanut tulkitsevansa sopimusta niin, että ydinaseita voi olla enemmän, kunhan ne eivät ole sijoitettuna kuljetusvälineisiin kuten ohjuksiin tai lentokoneisiin. Koska jo START-sopimus rajaa strategisten ohjusten määrän korkeintaan 1&nbsp;600 kappaleeseen, on SORT käytännössä merkityksetön. Kun otetaan huomioon, että samalla ABM ja START II ovat olennaisesti rauenneet, ovat saavutukset ydinaseriisuntasopimusten saralla itse asiassa vähentyneet kylmän sodan päätyttyä. Myös START I:n voimassaolo umpeutui joulukuussa 2009.

Aseistariisunnasta sovittaessa päätetään paitsi hävitettävien aseiden määrät, niin myös tavat, joilla tuhoaminen voidanvoidaan varmentaa. Tehokkaan aseistariisunnan edellytyksenä on, että voidaan varmistaa ettei aseita vain piiloteta tai pureta muotoon jossa ne olisi helposti palautettavissa käyttöön jos hyökkäyspäätös tehtäisiin. Ydinaseiden tapauksessa täytyy päättää kuinka hävitetään

Lentokoneiden hävittämien tapahtuu paloittelemalla lentokone osiin. Leikkaamiseen käytetään giljotiininkaltaista terää. Lentokone, joka on paloteltupaloiteltu tunnistettaviin (siivet, runko, peräsin ym.) osiin tuodaan avoimelle paikalle, josta vastapuolen vakoilusatelliitti voi kuvata sen.