Ero sivun ”Wikipedia:Kaikelle on oltava lähteet” versioiden välillä

Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Lisää valitusta
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 23:
 
Terveeseen järkeen vetoaminen ei auta, jos ajatellaan sanonnan tavoin että niin sanottu terve järki on kokoelma nuoruusiässä omaksuttuja ennakkoluuloja. Lähteettömän tekstin tarkistaminen on yhtä tyhjän kanssa, koska se noudattaa ilman viitteitä vain tekijän omaa näkemystä maailmasta. Wikipediassa [[Wikipedia:Ei uutta tutkimusta|uusi tutkimus]] on kiellettyä, mutta käytännössä siihen ristiriitaisesti kehotetaan suosimalla tiettyjä käytäntöjä. Varsinkin nimettömät käyttäjät eli ip-osoitteet muokkaavat lähteettömiä tekstejä oman mielensä mukaisiksi. Tällaisten muokkausten etsiminen ja korjaaminen on hyvin työlästä. Yhden kohdan korjaaminen tekstistä ei auta, sillä seuraavaksi saatetaan muuttaa jokin toinen tekstin kohta. Tämä kierre jatkuu ja jatkuu. Käytännössä oletetaan, että käyttäjillä on rajattomasti aikaa. Artikkelit säilyvät korjaamattomina ties kuinka pitkään.
 
Ainoa pysyvä ratkaisu olisi poistaa kaikki teksti, jossa ei ole lähteitä. Näin voidaan aloittaa alusta tavalla, jolla olisi pitänyt edetä alun perinkin. Lähteetöntä tietoa voi olla artikkeleissa väliaikaisena. Se on mahdollista, jos käyttäjillä on todella tieto siitä, että teksti voidaan tarpeen vaatiessa palauttaa luotettavaan versioon. Käyttäjät voivat luottaa siihen, että artikkelia voidaan kehittää, että sitä ei vain ole lisätty sellaisenaan ja sitten hylätty. Englanninkielisessä Wikipediassa artikkelin keskustelusivulle on usein merkitty, minkä Wikipedian aihealueen projektin piiriin artikkeli kuuluu.
 
Jos diktatuurimaan toisinajattelijasta kertovassa Wikipedian artikkelissa väitetään, että tämä on joutunut vaikeuksiin omasta syystään, kuka kantaa siitä vastuun? Kuinka kauan tämä väite saa olla artikkelissa moninaisuuden nimissä? Terve järkikin kun sanoo, että kauppasuhteita toiseen maahan ei tule vaarantaa.