[[Kuva:Jean Sylvain Bailly.png|thumb|Jean Sylvain Bailly – tähtitieteilijä, pormestari ja vallankumouksellinen]]
'''Jean Sylvain Bailly''' ([[1739]]–[[1793]]<ref name="aubry">{{Kirjaviite | Tekijä = Aubry, Octave | Nimeke = Ranskan suuri vallankumous II - Tasavallan aika | Vuosi = 1962| Sivu = | Julkaisupaikka = Porvoo| Julkaisija = WSOY| Viitattu =8.1.2009}}</ref>) oli [[astronomi]] ja [[kirjailija]] sekä [[Ranskan suuri vallankumous#Kansalliskokous|Pallohuoneen valan]] aikana kansalliskokouksen puhemies ja [[Bastilji]]n valtauksen jälkeen Pariisin [[pormestari]], jota tuolloin kutsuttiin virkanimellä [[Pormestari|määri]]<ref name="aubry" />. Hän oli myös [[Ranskan akatemia]]n jäsen ja kirjoitti maineikkaan teoksen tähtitieteen historiasta<ref name="aubry" />. Bailly oli tiedemiehenä pätevämpi kuin poliitikkona: hänen pahin vikansa oli päättämättömyys ja arkuus.{{lähde}}
Bailly oli aluksi hyvin suosittu, mutta lujan perustuslaillisen kuningasvallan kannattajana sekä tasavaltalaisten aiheuttaman Mars-kentän mellakan ([[17. heinäkuuta]] [[1791]]) kukistajana menetti kansansuosionsa<ref name="aubry" />. Vallankumoukselliset väittivät mellakassa kuolleen 2 000 heikäläistä, viranomaiset vastasivat mellakoitsijoita kuolleen vain alle kymmenen; todellinen määrä lienee ollut noin 50 henkeä<ref name="aubry" />. Bailly erosi viroistaan saman vuoden marraskuussa<ref name="aubry" />. Bailly joutui terrorin aikana syytteeseen Mars-kentän tapahtumista ja [[Antoine Quentin Fouquier-Tinville]] nujersi hänet nopeasti oikeudessa. Sitten hänet tuomittiin kuolemaan [[giljotiini]]lla.
Bailly joutui terrorin aikana syytteeseen Mars-kentän tapahtumista; kivikova [[Antoine Quentin Fouquier-Tinville]] nujersi hänet nopeasti oikeudessa. Kuoleman edessä poliitikkona arka mies osoitti todellisen rohkeutensa: alun perin [[giljotiini]] Baillya varten oli pystytetty Mars-kentälle, mutta väkijoukko riehaantui:
{{Sitaatti|''Tätä paikkaa jonka on pyhittänyt uhrien veri ei saa tahrata heidän murhaajansa veri!''}}
Giljotiini oli pakko siirtää muualle. Bailly odotti kädet sidottuina, sademyrskyn raastaessa hänen harmaantuneita hiuksiaan, eikä hän voinut pidättää vilun puistatusta. Kun hänelle ilkuttiin tämän johdosta hänen vapisevan, hän osoitti todellisen rohkeutensa: vilkaisi nopeasti ilkunnan suuntaan ja lausui tyynesti viimeiset sanansa:
